Yksi ylivoimaisesti tärkeimmistä elämäntaidoista on syvä ja laaja kyky ymmärtää muita ihmisiä. Kaikki, mitä tässä elämässä teemme, liittyy tavalla tai toisella muihin ihmisiin. Mitä paremmin ymmärrämme muita, sitä helpompaa meidän on elämäämme elää ja sitä enemmän saamme elämästä irti. Sitä paremmalta myös muista ihmisistä tuntuu olla meidän seurassamme. Oman ihmistuntemuksensa lisääminen todellakin kannattaa.
Ihmistuntemusta voi oppia lähes kaikkialta, kuten kirjoista, elokuvista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Siltikin edelleen yksi tehokkaimmista ja antoisimmista tavoista oppia muiden ymmärtämistä, on viettää heidän kanssaan aikaa keskustellen mitä erilaisimmista aiheista.
Valtaosa meistä sortuu oman sosiaalisen piirinsä kuplautumiseen. Syyt siihen ovat ihan luonnollisia ja ymmärrettäviä. Kuplautuminen tarkoittaa tässä sitä, että päädymme viettämään aikaa pääasiassa itsemme kaltaisten ihmisten kanssa. Se on täysin ymmärrettävää, sillä heidän kanssaan on helpointa olla. Kun jakaa muiden kanssa samat arvot, mielipiteet ja tavoitteet, on heihin samaistuminen ja heidän kanssaan toimeen tuleminen helppoa ja miellyttävää. Liian erilaisten ihmisten kanssa oleminen taas on usein raskasta, sillä erilaisia ristiriitoja tulee esiin melko paljon.
Mikäli tavoittelemme kuitenkin nimenomaan ihmistuntemuksemme lisäämistä, ei mikään ole arvokkaampaa, kuin hieman itsestämme poikkeava seura. Tämä ei tarkoita, että ympärilleen pitäisi vain tästä syystä tieten tahtoen haalia kaikenlaisia outoja tyyppejä. Pikemminkin kannustan hillityissä määrin siihen, että opettelee ottamaan vastaan erilaisuutta ja sietämään outoutta edes hieman aiempaa useammin. Tässä asiassa pienikin panostus on hyvästä.
Tässä hieman omia kokemuksiani aiheesta:
Vielä muutamia vuosia sitten vietin aikaani ja elin elämääni pääasiassa melko ”tavanomaisessa seurassa”. Toki minunkin sosiaalisista piireistäni löytyi joitakin melko ekstrenttrisiä tapauksia, mutta pääasiassa minua ympäröivät ihmiset olivat melko salonkikelpoista porukkaa. Eikä siinä mitään vikaa. Heidän kanssaan oli oikein hyvä meininki. Sittemmin kaveri- ja tuttavapiirini on kuitenkin sekä töitteni, että sitä myöten oman lisääntyneen avoimuuteni myötä laajentunut, ja siitä on alkanut löytymään jos jonkinlaista tallaajaa.
En ole usein ollenkaan samaa mieltä näiden eri tallaajien valitsemien elämänpolkujen ja näkemysten kanssa, mutta myönnän, että niiden seuraaminen sivultapäin on melko antoisaa ja mielenkiintoista puuhaa. Samalla olen joutunut haastamaan myös omia näkemyksiäni. On ihan kasvattavaa ymmärtää, että hyvin erilaisia elämänvalintoja tekevä ihminen voi olla pohjimmiltaan kaikesta huolimatta varsin erinomainen tyyppi.
En olisi vielä muutamia vuosia sitten uskonut päätyväni hengaamaan esimerkiksi kaikenlaisten hippien, mystikoiden, shamaanien tai vaikkapa kristityn papin kanssa. En olisi ihan ensimmäiseksi ajatellut viettäväni iltaani Irakin pakolaisen tai itä-Helsinkiläisen rajat kiinni -tyylisen kaverin seurassa. En olisi uskonut heittäväni läppää ja yläfemmoja entisen vankilakundin tai talousrikollisen kanssa tai juttelevani maailman menosta psykonautin tai huumeiden viihdekäyttäjän kanssa. Olen päässyt myös puhumaan politiikon ja rauhanturvaajan kanssa, pohdiskelemaan maailmanmenoa anarkistien ja ammattiaktivistien kanssa, ottanut oppia sarjayrittäjiltä ja imenyt itseeni erilaisten taiteilijoiden maailmankuvia.
Monia kertoja olen ollut melko hämmentynyt, ihmeissäni, epäuskoinen ja skeptinenkin. Enkä voi edelleenkään sanoa, että olisin läheskään samaa mieltä kaiken sen kanssa, mitä näen ja kohtaan. Sen kuitenkin sanon hyvin mielelläni, että kaikkiin näihin ihmisiin törmääminen ja ennakkoluuloton ajatustenvaihto heidän kanssaan on parantanut omaa elämääni ja hionut maailmankuvaani selkeästi parempaan ja inhimillisempään suuntaan.
Ennen kaikkea tämä on auttanut minua myös omassa työssäni. Teen sosiaali- ja mielenterveystyötä, jossa erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä kohtaan koettu hyväksyntä ja arvostus on keskeisessä roolissa. Erilaisten ihmisten kohtaaminen myös vapaa-ajalla on ollut hyvin kehittävää myös työni kannalta.
Loppuun esitän mitä kliseisimmän ja ällöttävimmän maailmoja syleilevän ajatuksen, johon olen viime vuosina oppinut yhä enemmän uskomaan: Me ihmiset olemme parempia yhdessä. Mitä paremmin ymmärrämme ja hyväksymme toisemme, sitä parempaa meidän on täällä olla.
Rakkaudella,
Jevgeni
