Eroon sotkusta 5 minuutissa!

eroon sotkusta siivoaminen

Eroon sotkusta! Tämä on monien jatkuva toive. Haluamme elää siistissä kodissa, mutta siivoaminen tuntuu tylsältä ja rasittavalta. Tässä tekstissä tuon esiin vinkkejä, joiden avulla olen saanut oman kotini pysymään puhtaana ilman, että joudun näkemään asian eteen erityisemmin vaivaa.

Aiemmin lupasin itselleni monta kertaa, että tästä lähtien pidän kotini siistinä. Näistä juhlavista päätöksistä huolimatta huomasin toistuvasti, että erilaista sotkua on jälleen salakavalasti ilmestynyt sinne ja tänne. Yhteen nurkkaan ilmestyy vaatemytty, pöydälle kertyy puoliksi luettuja sanomalehtiä, keittiön tasoilla on ruokatahroja, työpöydällä kasa tyhjiä kahvikuppeja, kengät ovat epämääräisessä pinossa eteisessä ja niin edelleen. Yhdessä nämä sitten ovatkin jo melkoinen sotku.

Kaikkia tällainen sotku ei haittaa, mikä on hienoa. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin kotinsa jynssääminen. Itselleni tämä jatkuva sotku on kuitenkin ongelma siksi, että käytän toistuvasti siivoamista eräänlaisena tekosyynä ja pakokeinona muiden hommien tekemisestä. Kun pitäisi tehdä jotakin tärkeää, mutta hankalaa, alan mieluummin siivota. Siksi tärkeät hommat tahtovat jäädä tekemättä, mikä vuorostaan aiheuttaa minussa stressiä ja syyllisyyttä.

En ole myöskään ihminen, joka erityisemmin nauttisi siivoamisesta. Siksi olen huomannut paljon helpommaksi sen, että mieluummin ylläpidän siisteyttä jatkuvasti, sen sijaan, että joutuisin erikseen tekemään “isoja siivouksia”. Nykyään riittävän siisteyden ylläpitämiseen menee minulta enintään viisi minuuttia päivässä. Se onnistuu mm. seuraavilla toimintamalleilla.

Eroon sotkusta 5 minuutissa

1. Lehdet, paperit ja mainokset

Mainoksia tippuu postiluukusta sitä tahtia, että niitä on pian helposti pitkin ja poikin kämppää. Olen ottanut tavaksi heti ne luettuani pinota ne päällekkäin samaan paikkaan, josta koko pino on helppo kuljettaa paperinkeräykseen. Sama kohtalo odottaa kaikkia muitakin turhia lappuja.

2. Vaatteet

Mikään ei pilaa huoneen yleisilmettä yhtä paljon kuin vaatemytyt siellä ja täällä. Siksi pidän vaatteet vaatekaapissa. Esillä ovat kerrallaan vain ne vaatteet, joita sinä päivänä käytän.

3. Tiskit

Kaksi päivää vanhat hernekeitonjämät pöydällä eivät näytä hyvältä. Tiskeille on tapana paitsi näyttää ikäviltä, myös tuoksua kaikkea muuta kuin taivaallisilta. Siksi joko tiskaan tiskit heti ruokailun jälkeen tai laitan ne suoraan astianpesukoneeseen. Näin paitsi pidän elinympäristöni siistinä, myös säästän aikaa, kun en joudu jynssäämään betoniksi kovettunutta ruokaa astioistani.

4. Kuitit, pikkuroskat ja vastaavat

Otin tavaksi heittää taskuista putoilevat kuitit, suklaapatukoiden kääreet ja muut vastaavat pois heti kun ne havaitsen. Ennen ajattelin heittäväni ne pois kun jaksan nousta pöytäni äärestä tai kun niitä on “kerääntynyt tähän pöydälle tarpeeksi”. Eihän sitä jaksa jokaisen lippulappusen vuoksi kävellä roskikselle. Lopulta lippulappuja oli kuitenkin aivan joka paikassa.

5. Sänky

Petaamaton sänky on todennäköisesti suurin yksittäinen sotkuisuuden tunteen aiheuttaja. Vaikkei se periaatteessa ole sotkua, se näyttää silti epäsiistiltä. Nykyään en kävele aamuisin ulos makuuhuoneesta, ennen kuin se on pedattu.

6. Käyttötavarat

Minulla on tapana jättää usein käyttämiäni tavaroita lojumaan milloin minnekin. Tämä johti kuitenkin sotkuisuuden tunteeseen ja siihen, ettei tavaroita aina niitä tarvittaessa löydäkään. Siksi päätin jokaiselle tavaralle “oman paikkansa” ja pyrin palauttamaan ne käytön jälkeen aina tälle samalle paikalle.

7. Turhat tavarat

Olen lähtöisin köyhästä kodista ja siksi minuunkin on tarttunut jonkinlainen hamsterimentaliteetti. Tahtoisin säästää jokaisen kapineen, siltä varalta, että ehkä joskus mahdollisesti tarvitsisin sitä vielä. Käytännössä nämä tavarat kuitenkin lojuvat pitkin kämppää, aivan käyttämättöminä vuosienkin ajan. Nykyään pohdin tarkasti, tarvitsenko jotakin tavaraa ihan oikeasti. Yleensä vastaus on ei, jolloin vien tavaran joko kellariin, annan sen jollekin tai heitän sen pois.

8. Rikkinäiset tavarat

…miksi me edes säilytämme näitä? Heitän nämä nykyään suoraan pois, vaikka se kipeää tekeekin.

9. Vanhentuva informaatio

Tykkään säästää kaikenlaisia lehtiä, esitteitä ja oppaita, joissa on jotakin mukamas tärkeää informaatiota. Internetin aikakaudella tällainen säästäminen on kuitenkin hyvin turhaa. Tieto vanhenee nykyään nopeasti ja netistä löytää helposti paljon ajankohtaisempaakin infoa.

Eroon sotkusta: Joka-aamuinen siisteystarkastus

Käytän noin 5 minuuttia joka aamu ennen töihin lähtöä siisteyden ylläpitämiseen. Jos jotain on jäänyt johonkin lojumaan, siirrän sen ylläolevien pointtien mukaisesti sinne, minne se kuuluukin. Vien myös roskia pois asunnosta poistuessani, jolloin roskapussit eivät pääse kerääntymään parvekkeelle tai muualle. 5 minuutin päivittäisellä panostuksella oma elinympäristöni pysyy siistinä, enkä joudu oikeastaan koskaan kokemaan sotkuisuuden tunnetta. Mikäli sotku häiritsee sinuakin, suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä.

Rakkaudellla,

Jevgeni

(Teksti “Eroon sotkusta 5 minuutissa” on ilmestynyt

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia