Tämän tekstin aiheena on esitelmän pitäminen koulussa ja se, kuinka siinä voisi onnistua paremmin.

Hei, olen Jevgeni ja olen ikuisuusopiskelija. Olen nauttinut opiskeluni pitkän kaavan kautta. Olen käynyt amiksen ja lukion, olen käynyt ammattikorkeakoulun ja tällä hetkellä käyn yliopistoa. Koulussa on mielestäni mukavaa olla ja uuden oppiminen on maailman palkitsevimpia kokemuksia.

Sen sijaan vähemmän palkitseva, opiskeluun liittyvä kokemus on esitelmien pitäminen ja muiden esitelmien seuraaminen. Opiskelu-urani aikana olen joutunut sekä pitämään, että katsomaan lukemattomia ja lukemattomia esitelmiä. Valitettava tosiasia on se, että sekä omat esitelmäni, että muiden pitämät esitelmät ovat ollaan usein erittäin huonoja ja puuduttavia.

Tätä ei tule ottaa kritiikkinä, sillä esiintyminen on raskas ja vaikea aihe. On täysin luonnollista, että se tuntuu vaikealta ja että emme saavuta siinä hyviä tuloksia. Kuinka voisimmekaan, ottaen huomioon, että koulussa meillä ei vielä ole paljoa esiintymistäkokemusta, minkä lisäksi joudumme pitämään esitelmiä aiheista, jotka ovat meille ennestään tuntemattomia!

Tästä johtuen esitelmämme ovat usein niin uupunutta tavaraa, että valtaosa yleisöstä selaa häpeilemättä ja avoimesti mieluummin netin kissavideoita kuin seuraa esitelmää!

Tämä esitelmien ja esiintyjien käsittämätön huonous ei suinkaan ole suoranaisesti esiintyjien itsensä syytä. He kyllä yrittävät parhaansa. Syyttävä sormi osoittaa tässä tapauksessa kouluihin, joissa esiintymis- ja puhetaidoille ei suoda murto-osaakaan niiden ansaitsemasta huomiosta.

Kaksi vuotta esiintymisiämme tarkkailtuani olen huomannut, että oikeastaan jokaisessa esitelmässä toistuvat täysin samat, helposti korjattavissa olevat virheet. Olen tehnyt niistä listan, jonka avulla pystyt halutessasi parantamaan esiintymistäsi ja tekemään siitä yleisölle vähemmän piinaa, epätoivoa ja myötähäpeää aiheuttavan kokemuksen sekä siinä sivussa vaikuttamaan itsekin ammattimaisemmalta ja sujuvammalta esiintyjältä.

Kouluesitelmien tekeminen on haastavaa, sitä ei voi kiistää. Ne tehdään aiheista, joita emme itsekään etukäteen tunne, jotka ovat usein aivan umpitylsiä ja jotka esitetään yleisölle, jota ei voisi vähempää kiinnostaa. Väitän kuitenkin, että näin ankeistakin tilanteista saa seuraavien neuvojen avulla enemmän irti.

Olen syyllistynyt tässä tekstissä kuvailtuihin virheisiin itsekin lukuisia kertoja ja syyllistyn toisinaan yhä edelleenkin. Korostankin, etten kirjoita tätä tekstiä “ylhäältä päin”, vaan pikemminkin myös itseäni varten.

1. Pidä asiat yksinkertaisina ja puhu ymmärrettävästi

Yleensä opiskelijaesitelmien tarkoitus on oman osaamisen näyttämisen lisäksi siirtää opittu tieto muulle yleisölle. Valitettavasti opiskelijayleisöä ei esitelmän kuuntelu ja siitä oppiminen usein ihan hirveästi kiinnosta. Vielä vähemmän sitä kiinnostaa silloin, kun oppitunnin aikana on jo ehditty kuulemaan kolme muuta umpitylsää esitelmää umpitylsästä aiheesta.

Tämän vuoksi esiteltävä asia kannattaa pukea yksinkertaisimpaan mahdolliseen muotoon. Kerta toisensa jälkeen esitelmissä esiintyy vaikeasti sulateltavia lauseita lauseita kuten “Skeema tarkoittaa kaavaa tai rakennetta, ja sillä viitataan ajattelun tiedollisiin, jäsentyneisiin kokonaisuuksiin.”

Anteeksi mitä? Ajattelun tiedollisiin, jäsentyneisiin kokonaisuuksiin? Mitä vaikeeaselkoisempia lauseita käytämme, sitä vaikeampaa yleisön on seurata esitystä ja varsinkaan oppia siitä. Jos esityksen seuraaminen on liian vaikeaa, voimme olla varmoja siitä, että yleisömme on pian meidän kuuntelemisemme sijaan selaamassa kissavideoita, koska ei ymmärrä sitä, mistä puhumme.

Sano mieluummin: “Skeema tarkoittaa ajatusmallia. Kun olet tottunut ajattelemaan asiasta tietyllä tavalla, sinulle on muodostunut tuttu ajattelun kaava eli skeema.”

Opiskelijayleisöä ei ehkä esityksemme kiinnosta, mutta meidän tehtämme on silti luoda esitys, josta yleisöllekin jää jotakin mieleen.

2. Puhu tavallista puhetahtia hitaammin

Kuuntelu on rankkaa hommaa. Koska itsekuri vähenee väsyessämme, on hemmetin vaikeaa pakottaa itsensä keskittymään esitelmöijään, jonka puhetta on vaikeaa seurata. Voimme helpottaa kuuntelijoiden elämää puhumalla hitaammin ja tekemällä siten esitelmästä helpommin seurattavan. Nopeasti puhuttaessa yleisö ei usein ole ehtinyt omaksumaan edellistäkään lausetta, kun me jo puhumme seuraavasta.

Lisäpisteitä saa myös siitä, että käytämme äänenpainoja ja rytmin hidastamista, kun haluamme painottaa puheen tärkeimpiä kohtia. Näin helpotamme kuuntelijan elämää auttamalla häntä muistamaan puheen tärkeimmät asiat.

3. Tutustu edes vähän esitelmäsi aiheeseen

Tämä on kohta, joka vie minut koulussa kerta toisensa jälkeen noloihin tilanteisiin. Koska valtaosa aiheista, joista esitelmöimme, ovat mielestämme tylsiä, kukaan ei oikein viitsi perehtyä niihin, mikä näkyy lopputuloksessa.

“Joo siis tää mantelitumake on semmonen aivoissa oleva osa. Öö, oottakaas kun tarkistan nopeasti… Niiiii! Siinä mantelitumakkeessa sijaitsee ihmisten pelko-ohjelmointi, jos niinku tajusitte?”

Kun tunnemme aiheen, pystymme puhumaan sujuvammin ja osaamme kuvailla sitä yleisölle yksinkertaisemmin ja ymmärrettävämmin. Tämä on myös oiva tapa testata omaa osaamistamme. Jos emme osaa selittää aihetta yksinkertaisesti yleisöllemme, on se yleensä merkki siitä, että emme ole itsekään sitä vielä kunnolla ymmärtäneet.

4. Jos luet paperista, pidä sisältö kevyenä

Maanantai-aamuna on esitelmä ja sinulla on hirvittävä sunnuntai-darra, joten esitelmään valmistautumisen sijaan kopioit wikipedia-artikkelin paperille, jonka aiot lukea yleisöllesi. Hyväksytään, sillä opiskelijaelämä on toisinaan rankkaa!

Paperista lukeminen ei kuitenkaan ole peruste sille, että sisältö on niin hemmetin monimutkaista! Kuuntelin viikko sitten esitelmän, jossa opiskelija lateli kymmenen minuutin ajan monotonisella äänellä jonkinlaisia lukuja ja päivämääriä jostakin aiheesta, josta en päässyt oikein selvyyteen. Esitelmä saattoi koskea maailman kauppajärjestön päätöksentekoperiaatteita, mutta en ole varma, sillä esitelmä oli luettu niin vaikeaselkoisesti.

Pidä siis sisältö kevyenä. Myös paperista luntatessa.

5. Kerro mistä puhut ja aiheiden vaihtuessa tiivistä ja kertaa jo kerrotut asiat

Lukuisia kertoja olen törmännyt esityksiin, joiden alussa ei kerrota selkeästi esitelmän aihetta eikä sen tulevaa sisältöä. Otsikkodiaa pidetään näkyvissä kolme sekuntia ja sen oletetaan riittävän siihen, että yleisö tietää, mistä puhutaan.

Esitelmän alussa on siis hyvä kertoa selkeästi, mistä tullaan puhumaan ja miksi aihe on tärkeä. Jos yleisö kokee, ettei aihe kosketa heitä mitenkään, on sen kuunteleminen puuduttavaa.

Muutaman dian välein on hyvä summata muutamalla lauseella se, mistä on puhuttu. Täytyy ikään kuin koota aihe kasaan ja muistuttaa yleisöä siitä, mistä olemme juuri puhuneet, mitä siitä tulee vähintäänkin muistaa. Näin käsitellyt asiat jäävät paremmin yleisön mieleen.

6. Älä hei nyt oikeesti viitsi seistä selkä yleisöön päin :(!

Tämä on mielestäni opiskelijaesitelmien emämoka. Yllättävän moni opiskelija pitää ainakin osan esitelmästään siten, että seisoo selkä yleisöön päin ja lukee dioja suoraan taululta.

Tarve tähän syntyy siksi, että omaa aihetta tai diojen rakennetta ei usein tunneta, jolloin syntyy tarve kääntyä lunttaamaan selkänsä takana olevalta valkokankaalta. Jos tämä tapahtuu huomaamatta ja pikaisesti, ei ongelma ole suuri. Joillakin on kuitenkin hämmentävä tapa jumittua esiintymään asennossa, jossa selkä on yleisöön päin ja puhe on suunnattu valkokangasta kohti.

Paitsi että selkä yleisöön päin seisominen on epäkunnioittavaa (ei ehkä niinkään koulussa, mutta muissa yhteyksissä), on tämä ongelma myös siksi, että väärin päin olevan esiintyjän ääni ei kannata takariviin, jolloin siellä istuvien kuuntelu ja oppiminen vaikeutuu.

7. Pidä diat yksinkertaisina, äläkä täytä niitä tekstillä

Luin juuri Talk Like TED-kirjan, jossa käsitellään TED-seminaareissa esiintyvien, maailman parhaiden puhujien käyttämiä temppuja. Kirjan mukaan keskimääräinen dia sisältää 49 sanaa (toki englannin kielellä), kun taas ammattipuhujien diat sisältävät keskimäärin 2 sanaa. Ammattilaiset tietävät, että ovat menettäneet yleisönsä sillä hetkellä, kun yleisö keskittyy lukemaan dioja puheen kuuntelemisen sijaan.

Tämä on koskenut käytännössä jokaista näkemääni kouluesitelmää. Jokainen dia on kuin kokopitkä romaani, vaikka parempia tuloksia saisi sisällyttämällä diaan yhden tai kaksi koko asian summaavaa sanaa.

“Haikalojen ruokavaliot vaihtelevat lajeittain, mutta lähes kaikki hait ovat lihansyöjiä. Jotkut hait, kuten valkohai, makrillihai, tiikerihai ja vasarahai, ovat petokaloja, jotka syövät kalaa, kalmareita, muita haita ja nisäkkäitä kuten hylkeitä. Suurimmat hait syövät jopa pieniä valaita.”

vrt.

“Haikalat ovat pääasiassa lihansyöjiä”. Kaiken muun infon voi kyllä sisällyttää puheeseen, mutta dioja ei kannata niillä täyttää. Toki on otettava huomioon alan käytännöt, sillä joidenkin aiheiden kohdalla voi olla myös perusteltua laittaa dioihin enemmän tekstiä. Harkintaa kannattaa kuitenkin käyttää.

On helppoa nähdä, kumpi dia tuntuu yleisön silmiin selkeämmältä ja helpommin seurattavalta:

esitelmän pitäminen koulussa

esitelmän pitäminen koulussa

8. Et ole vaarassa, pidä kehonkieli avoimena

Tottumattomilla esiintyjillä on ymmärrettävä taipumus sortua luokan edessä seistessään epävarmaan kehonkieleen. Milloin se on hiuksien hypistelyä, milloin kasvojen koskettelua, milloin paikallaan tallustelua ja tamppaamista, milloin vaatteiden korjailua (ihan hyvin se paita oli alunperinkin!). Tämä ei itsessään ole vielä mikään suuri ongelma.

Yleisölle häiritseväksi epävarma kehonkieli kuitenkin muuttuu, kun se muuttuu tarpeeksi näkyväksi. Monet esimerkiksi pitävät toista kättään ikään kuin kehonsa suojana, toiset halaavat itseään toisella kädellään, kolmannet ristivät kätensä rintansa päälle.

Ryhmäesitelmissä tapahtuu toistuvasti sitä, että esimerkiksi viiden ihmisen ryhmä ahtautuu seisomaan ryppäässä opettajan pöydän taakse. Pöytä sinun ja yleisön välillä tuntuu toki turvalliselta, mutta näyttää ikävältä. Toki yhden esiintyjän on oltava opettajan pöydän takana vaihtamassa dioja, mutta muiden olisi hyvä olla lähempänä yleisöä.

9. Esiintyjän energisyys hyödyttää myös yleisöä

Tyypillistä kouluesitelmää leimaa sen täydellinen monotonisuus, uupuneisuus ja täydellinen tunteen ja intohimon puute. Tämä on ymmärrettävää, sillä monien esitelmien aiheet ovat sellaisia, joihin esitelmän pitäjällä ei ole minkäänlaista tunnesidettä.

Tästäkin huolimatta tylsistäkin aiheista voi pyrkiä esitelmöimään eloisalla ja innostuneella äänensävyllä. Sellainen saattaa tuntua aluksi hölmöltä, mutta se tekee esityksestä innostavamman myös yleisölle ja helpottaa sen seuraamista.

10. Myös yleisö on vastuussa esiintymisen sujuvuudesta

Huono esitys ei ole yleensä vain esiintyjän syytä. Myös yleisöllä on vastuunsa esityksen sujuvuudesta.

Olen itse ollut usein huono yleisön edustaja. Esityksen sijaan olen keskittynyt kuiskuttelemaan vierustoverilleni, selaamaan nettiä, vilkuilemaan kirjaa sekä muutenkin keskittynyt kaikkeen muuhun kuin itse esiintyjään ja hänen puheeseensa. Tämä on ollut töykeää ja epäystävällistä esiintyjää kohtaan.

Kun sitten on tullut oma vuoroni esiintyä, on minusta tuntunut ikävältä, kun muut tekevät samaa, mitä itsekin tein vain hetki sitten. Tiedostin toki, ettei esitelmäni ole sen kiinnostavampi kuin muidenkaan, mutta olisi silti tuntunut mukavalta, jos yleisö olisi edes esittänyt kuuntelevansa. Onkin tärkeää, että yleisönä panostamme edes oman osuutemme verran ja tuemme esiintyjää olemalla tarkkaavaisen ja kiinnostuneen oloisia.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Esitelmän pitäminen koulussa: 10 neuvoa, joiden avulla pidät parempia esitelmiä yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa” on julkaistu 25.3.2014 ja sitä on päivitetty 6.7.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Mikä fiilis tekstistä jäi?
Sai ajattelemaan!
Sai ajattelemaan!
0
Tykkäsin!
Tykkäsin!
0
En tykännyt!
En tykännyt!
0