morkkis on mahdollisuus

Tuliko tehtyä jotakin hölmöä ja nyt on morkkis? Ikävä juttu!

Siis oikeasti ikävä, eikä sellainen sarkastinen “heh heh, itsepähän mokasit ja siksi ansaitsetkin kärsiä” -ikävä. Edesottamuksiensa häpeäminen ei ole mukavaa, vaan oikeastikin kurjaa hommaa. Been there, done that, aivan liian monta kertaa.

Tänään pohdimme näkökulmia, joiden avulla morkkiksen ja siihen liittyvän häpeän kohtaaminen voisi tuntua edes hieman helpommalta. Emme kuitenkaan tee sitä mielestäni jo liian kulunesta näkökulmasta, jossa korostetaan “omista virheistä oppimista” ja ajatellaan “virheiden olevan pohjimmiltaan siunaus”.

Tuokaan ei toki ole huono näkökulma, mutta en pidä sitä erityisen hyödyllisenä parhaillaan syvässä morkkiksessa tuskailevien ihmisten näkökulmasta. Kehotus “oppia virheistään” on toki ihan pätevä kehotus, mutta samalla siinä on ärsyttävä ja näsäviisas sävy, jota en ole koskaan oikein arvostanut.

Sen sijaan käsittelemme morkkista ja siihen johtaneita tekoja luovan tuhon näkökulmasta. Luovalla tuholla tarkoitetaan yleensä sellaista asioiden rikkoontumista, joka mahdollistaa niiden jälleenrakentamisen aiempaa paremmiksi ja kestävämmiksi. Kun jokin ensin tietoisesti tai tahattomasti rikotaan, voidaan se korjata paremmaksi, kuin mitä se oli ennen rikkoontumista.

Tyypilliset morkkiksen aiheet tuntuvat liittyvän joko henkilön ihmissuhteisiin tai sosiaaliseen asemaan. Joko ollaan tehty jotakin, mikä on vahingoittanut jotakin elämässämme olevaa ihmissuhdetta tai onnistuttu jollakin tavoin nolaamaan itsensä muiden nähden. Muitakin syitä morkkikseen luonnollisesti löytyy, mutta mainitut syyt tuntuvat ainakin oman kokemukseni perusteella ylivoimaisesti toistuvimmilta.

En halua väheksyä virheiden merkitystä tai kielteisiä seuraamuksia. En halua sortua tyypilliseen lohduttelupuheeseen kuten “kyllä se siitä” ja “ehkä tekemäsi moka ei ollutkaan niin vakava, kuin miltä juuri nyt tuntuu“. Nämäkin ovat toki päteviä ja varsin usein paikkaansapitäviä toteamuksia, sillä monilla meistä on oikeastikin taipumus yliarvioida tehtyjen virheiden vakavuus. Varsinkin silloin, kun olo on jo valmiiksi huono.

Ei, nyt lähestytään asiaa siitä oletuksesta, että olet oikeastikin tehnyt jotain ihan hemmetin hölmöä ja rikkonut jonkin elämäsi ihmissuhteen tai aiheuttanut merkittävää vahinkoa sosiaaliselle asemallesi. Tässä vaiheessa on täysin sallittua velloa hieman itsesäälissä ja tuntea tuskaa mahdollisista menetyksistä. Tämän jälkeen on kuitenkin aika jälleenrakentaa.

Ihmisen ihmeellisimpiin ja ihailtavimpiin ominaisuuksiin kuuluu taipumuksemme palautua suuristakin menetyksistä ja kääntää hyvinkin vaikeat tilanteet lopulta voitoksi. Historiankirjat ovat täynnä tarinoita siitä, kuinka ihminen nousee epäonnistumisten ja muiden vastoinkäymisten jälkeen kerta toisensa jälkeen jaloilleen ja jälleenrakentaa elämänsä jälleen ehoksi. Vieläpä huomattavasti suurempien ja raskaampien vastoinkäymisten jälkeen kuin sen, millaiseen arkiset morkkiksemme yleensä liittyvät!

On hyvin tyypillistä, että jälleenrakentamiseen vaadittava energia ja motivaatio haetaan pohjakosketuksen kautta. Jokainen lienee kuullut tarinoita siitä, kuinka entinen ylipainoinen on diabetesdiagnoosin saatuaan onnistunut treenaamaan itsensä hyvään fyysiseen kuntoon ja siten pelastanut terveytensä tai kuinka entinen katunarkkari on pohjakosketuksensa jälkeen luonut itsensä uudelleen ja alkanut menestyväksi yritysjohtajaksi. Nämä ovat usein vähän raflaavia ja kaunisteltujakin tarinoita, mutta silti ne onnistuvat ilmentämään ihmisen kykyä vaikeidenkin tilanteiden korjaamiseen.

Sitä, mitä jälleenrakentaminen sitten käytännössä tarkoittaa, ei pysty tällaisessa blogitekstissä sanomaan. Jokainen tilanne on omanlaisensa ja yleisluontoisista vinkeistä on harvoin hyötyä. Sen sijaan haluan listata muutaman ajattelua hyödylliseen suuntaan ohjaavan kysymyksen, joihin vastaamalla voi luoda itselleen ainakin jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin omat voimavaransa kannattaa suunnata. 

Seuraavat kysymykset pohjautuvat oletukseen, että olet onnistunut vahingoittamaan jotakin elämässäsi olevaa ihmissuhdetta. Samoja kysymyksiä voi hieman muutettuina tietystikin soveltaa myös muihin aiheisiin.

1. Korjataanko vai rakennetaanko jotakin tilalle?

Haluatko korjata rikkomasi suhteen vai rakentaa tilalle uuden suhteen toisen ihmisen kanssa?

Tässä on käytännössä mahdollisuus pohtia, onko suhde enää hengissä pitämisen arvoinen. Joskus on, joskus taas ei ole. Pelkkää häpeää ei tosin tulisi käyttää perusteena ihmissuhteen lopettamiselle, sillä pakenemisen tarve on kyseisessä tilanteessa hyvin tyypillinen, vaikkakin myös hyvin ymmärrettävä ja inhimillinen tunne. Eli vaikka juuri nyt hävettäisikin valtavasti, se ei saisi olla ainoa peruste sille, ettei ihmissuhdetta pyrkisi pelastamaan.

2. Kuinka rakennetaan aiempaa vahvempaa?

Mikä tekisi tästä ihmissuhteesta aiempaa vahvemman? Mitä sellaisia suhdetta vahvistavia elementtejä siitä voisi löytyä, joita ei aiemmin ollut?

Auttaisiko jatkossa esimerkiksi parempi keskusteluyhteys tekemään suhteesta vahvemman? Entä jos suhteessa olisi esimerkiksi enemmän rehellisyyttä, selkeämpää viestintää, enemmän tilaa, luottamusta tai muuta vastaavaa?

3. Kuinka varmistetaan menneiden virheiden välttäminen?

Kuinka jatkossa vältetään se, ettei suhde mene rikki samalla tavalla tai samasta syystä kuin aiemmin? Mitä sellaista suhteeseen tulisi sisältyä, jotta menneisyyden virheet voitaisiin välttää?

Toivottavasti näistä kysymyksistä on edes pientä hyötyä. Tsemppiä morkkiksesta selviämiseen!

Rakkaudella,

Jevgeni