Helvetinpelko ja sen käsittely

Oletko uskon ihminen, jota pelottaa kuoleman jälkeinen aika ja mahdollinen helvettiin joutuminen? Pelko ei ole tietyissä piireissä mikään harvinaisuus, minkä vuoksi haluan julkaista siitä tämän pienen kirjoituksen.

Minulle lähetettiin taannoin seuraava yhteydenotto:

Moi!

Tilanteeni on se, että olen sattunut syntymään sellaiseen perheeseen ja sukuun, joka kuuluu erääseen konservatiiviseen kristinuskon lahkoon. Olen siis saanut koko lapsuuteni ja teinivuoteni kuunnella mm. sitä, mikä on oikea totuus, ja kuinka vääräuskoiset joutuvat helvettiin.

Tämä aivopesu ei kuitenkaan ole ollut kohdallani ilmeisesti tarpeeksi tehokasta, koska en voi sanoa ajattelevani tai uskovani kaikesta samalla tavalla kuin sukulaiseni ja perheeni. Uskon kyllä Jumalaan ja pidän uskoa ehdottomasti hyvänä asiana omassa elämässäni, mutta se muoto minkä usko saa tässä sukuni suuntauksessa, ei tunnu omalta. Ja tiedän, että vaikka ”päättäisin” uskoa kirjaimellisesti kaiken minkä minun ”pitäisi” uskoa, niin valehtelisin vain itselleni.

Olen onnellinen että olen syntynyt Suomeen, sillä täällä saan aikuisena ihmisenä valita mihin, ja miten uskon. Kuitenkin jäljellä on yksi ongelma. Vaikka järjelläni tiedostan että olen ollut uskonnollisen aivopesun uhri, niin aivopesu on ollut sen verran voimallista ja toistuvaa, että pelko on silti olemassa. Pelkään siis sitä, että jos elän tai uskon eri tavalla kun minun ”pitäisi”, niin ennemmin tai myöhemmin menetän uskoni kokonaan eli joudun helvettiin.

En halua uskoa, että kukaan joutuu helvettiin. Enkä halua uskoa, että se mitä tämä uskonto sanoo, on kirjaimellisesti totta, ja ainoa oikea totuus. Enkä näe myöskään mitään rationaalista syytä uskoa siihen, että tämä olisi ainoa totuus. Jos kerran sekä järki-että tunnetasolla en halua uskoa tiettyihin uskontoni uskomuksiin (jotka samalla rajoittavat elämääni), niin miksi sitten uskoisin?

Kuitenkin pelko siihen, että ”mitä jos tämä uskonto onkin se ainoa oikea totuus , mitä jos parhainta minulle olisi vain nöyrtyä uskomaan ne vaikeamminkin ymmärrettävät asiat”, eli pelko siihen samanlaiseen jumalaan, johon tässä lahkossa uskotaan, on edelleen minussa.

Tämän pitkän alustuksen jälkeen ”vaatimaton” kysymykseni kuuluukin: Voiko tällaisesta syvälle iskostuneesta pelosta päästä eroon?

Kiitos Jevgeni tästä blogista, tää on ihan loistava :)

Kiitos kysymyksestä ja kiitos kehuista! :)

Olen pahoillani siitä, että olet tuossa tilanteessa. Itsekin suhtaudun uskontoihin hyvin suopeasti ja näen niissä paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Kuitenkin tuollainen pelkoja luova aivopesu tuntuu kyllä aika väärältä ja julmalta toiminnalta. On yksi asia uskoa johonkin ikävään ja pelottavaan itse ja aivan toinen asia pilata myös toisen, vieläpä itselleen läheisen ihmisen elämää istuttamalla tähän samoja, elämänlaatua heikentäviä uskomuksia.

Itselläni ei ole itse aiheesta mitään vastaavia kokemuksia, mutta etsin kuitenkin käsiini samankaltaisia kokemuksi läpikäyneen ihmisen, joka tarjoutui kirjoittamaan muutamia omia ajatuksiansa aiheesta. Toivottavasti koet jonkin näistä ajatuksista hyödylliseksi :)

———————————————-

Luulen, etten itse tule ikinä pääsemään eroon “entäs jos-“ajatuksesta. Entä jos helvetti onkin olemassa.

Kun perheeni on mitä on, ja haluan pitää heidän kanssaan yhteyttä, pysyy väkisinkin kiinni heidän maailmankuvassaan. Maailmankuvassa, jonka ympäröimänä on kasvanut ja jota on pitänyt ainoana totuutena, jossa on itsekin ollut täysillä mukana, oikeasti uskonut kaiken ja ollut sitä mieltä, että helvetti on totta ja että itse kuuluu niihin harvoihin, jotka näkevät tämä totuuden.

Olen myös nähnyt ja kuullut ihmeellisiä juttuja, joita en vieläkään ymmärrä enkä osaa selittää kuin ihmeinä. Näitä ihmisten paranemistarinoita, joissa kasvain kutistuu pois silmissä, joku kuulee jumalan äänen käskevän kääntyä juuri ennen kuin putoaa rotkoon, jumala puhuu unessa, että jokin tulee tapahtumaan ja joka sitten tapahtuukin juuri sellaisenaan. Nämä asiat ovat ehkä selitettävissä psykologialla, kognitiivisella dissonanssilla ja itseään toteuttavilla ennusteilla. En ole kuitenkaan varma, onko se mielekästä saati tieteellistä lähteä siitä oletuksesta, ettei mitään yliluonnollista ole olemassa vain siksi, etten itse sellaiseen kykene uskomaan tai koska sitä ei voida vielä tieteellisesti todentaa.

Minulle on jäänyt “hihhuliajoistani” tarve selittää tämän maailman toimintaa, löytää itselleen jokin elämänkatsomus, jokin “totuus”. Mistä, miksi, milloin, miten jne. Ehkäpä tästä ei edes pääse eroon, ennen kuin löytää toisen uskonnon, alkaa ateistiksi tai hyväksyy, että nämä asiat ovat vain arvailun ja teoretisoinnin ja uskon varassa.

Ajattelen näitä asioita yhä toisinaan, mutten voi enää sanoa pelkääväni helvettiä. Olen tullut ajatustyössäni sellaiseen pisteeseen, että järkeni ja logiikkani kanssa olen oikealla tiellä. Ajattelen suurin piirtein näin:

Jumala, jos olet sellainen kuin raamatussa sanotaan (minkä vuoksi alunperinkin aloin kyseenalaistamaan tätä kaikkea), en haluakaan olla seuraajasi. Jos taas olen tajunnut jotain väärin tai olet erilainen, mukavampi, osaat kyllä arvostaa, että ajattelen omilla aivoillani ja pyrin rehellisesti hyvään. Tällöin tulen löytämään sinut uudelleen jossain muodossa ja jossain vaiheessa.

Pääsin siis pelostani uskomalla vahvemmin järkeen ja logiikkaan. En kuitenkaan ole päässyt, enkä ehkä tule pääsemäänkään eroon “mitä jos”-ajatuksesta. Nämä hommat ovat lopulta kuitenkin uskon asioita, eli niihin kuuluu tietty epävarmuus. “

——————————————-

Kiitos tuon kirjoittajalle! Lopuksi haluan jakaa vielä yhden toimintamallin, josta voi ainakin teoriassa olla hyötyä:

Pitkäaikaisista, pinttyneistä ajatusmalleista voidaan joskus päästä eroon pitkäaikaisen ja toistuvan itsesuggestion avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kerta toisensa jälkeen, yhä uudelleen ja uudelleen perustelet itsellesi, miksi jokin vaihtoehtoinen uskomus on parempi kuin se, joka sinulla toistaiseksi on.

Tässä tapauksessa voit pyrkiä esimerkiksi perustelemaan, kuinka vaikkapa järkikin sanelee, että laupiaaksi ja ymmärtäväksi kuvattu Jumala ei todennäköisemmin toimisi niin julmasti, että pakottaisi ketään helvettiin niin mitättömästä syystä, kuin uskonsa kyseenalaistamisesta. Kokeile erilaisia vaihtoehtoisia uskomuksia ja ajattelumalleja, toistele niitä itsellesi ja katso, alkavatko ne tuntumaan ajan kanssa helpommin uskottavilta, kuin miltä ne toistaiseksi tuntuvat.

Hankalan tilanteesta tekee se, ettemme voi näissä uskon kysymyksissä varmuudella tietää, kuka on oikeassa ja kuka ei. Suggestiolla oloansa voi kuitenkin edes helpottaa, vaikkei se lopullista ratkaisua ehkä toisikaan.

Toinen toimivaksi todettu keino epämiellyttävien ajatusten vähentämiseksi (täysin eroon niistä lienee mahdotonta päästä) on itsensä ympäröiminen ihmisillä, jotka eivät aktiivisesti kyseisiä ajatuksia pohdiskele ja joiden elämästä ja toiminnasta kyseinen ajatus ei heijastu. Eli tässä tapauksessa itsensä ympäröiminen ei-uskovilla/laupeammin uskovilla ihmisillä voisi olla hyvä ratkaisu. Tämä ei ehkä auta totuuden löytämisessä etsimisessä, mutta saattaa lisätä mielenrauhaasi.

Voimia ja rakkautta matkaasi!

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!