Arvostelussa heräämisvalo – Onko näistä vempeleistä mihinkään?

heraamisvalo
heraamisvalo

 

Tänään blogissa on arvostelussa heräämisvalo. Minulle nimittäin lähetettiin Philipsiltä alkuvuodesta tälläinen heräämisvalo. Olen ollut havaitsevinani jonkin verran keskustelua siitä, onko näistä vehkeistä todellisuudessa mihinkään, joten kerron tässä omia kokemuksiani. Tämän ei ole tarkoitus olla mainos (vaikka kokemukseni ovatkin pääasiassa positiivisia), vaan oma rehellinen kokemukseni kyseisestä vempeleestä.

Olen heräillyt tämän avulla nyt pimeän tammikuun puolestavälistä tähän päivään asti. Yleisesti ottaen fiilikset valosta ovat olleet melko hyvät. Läpinäkyvyyden vuoksi haluan kertoa, että olen luonnostanikin melko hyvä herääjä eikä sängystä nouseminen yleensä tuota ihan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, mutta niin hyvä en ole, että herääminen olisi varsinaisesti miellyttävää tai vaivatonta.

Näitä heräämisvaloja myydään väitteellä, että ne tekevät heräämisestä helppoa ja luonnollista, ”kuin auringonnousuun heräisi”. Joudun kyllä myöntämään, että pääosin tämä on pitänyt omalla kohdallani paikkansa. En ole koskaan herännyt herätyskelloon yhtä hyvillä fiiliksillä kuin tähän.

Heräämisvalo toimii niin, että laite säteilee ensin hyvin himmeää, mutta minuutti minuutilta voimistuvaa valoa. Lopulta, valon ollessa kirkkaimmillaan (ts. säädettynä heräämisaikana) laite alkaa myös soittamaan herätyskelloa. Herätysäänenä toimii joko radio tai erityyppinen luontomusiikki (linnunlaulua, vesiputouksen kohinaa tai vastaavia teemoja). Yleensä herään jo pelkkään valoon, mutta joskus herääminen toki tapahtuu vasta herätyskellon myötä.

Täysin auringonnousua vastaavaa kokemusta tämä ei mielestäni anna, sillä auringon valo tuntuu jotenkin… luonnollisemmalta. Vaikka tämä heräämisvalo onkin hyvin kirkas, tuntuu se silti jotenkin keinotekoisemmalta kuin auringonvalo. Toisaalta mikään ongelma tämä ei varsinaisesti ole.

Herätysäänet ovat kanssa ihan kivoja ja niitä jaksaa kuunnella, eli nämä ovat kyllä mukavampia kuin tavanomaisen herätyskellon pirinä. Ääninauhat ovat kuitenkin kestoltaan sen verran lyhyitä, että käyvät viimeistään kymmenessä minuutissa sen verran ärsyttäviksi, että ne tulee laitettua pois päältä. En osaa sanoa, ovatko nämä luontoäänet tarpeeksi vahvoja herättämään erittäin sikeäunista ihmistä, mutta itselläni tätä ongelmaa ei ole ilmennyt.

Kokonaisuudessa olen tähän laitteeseen hyvinkin tyytyväinen. Herääminen on aidosti helpompaa kuin ennen eikä yhtä säpsähdyttävää kuin tavanomainen, vihaisesti pirisevä herätyskello. Hieman hintaa tällaisella toki on, mutta mikäli herääminen tuntuu vaikealta, voisin kuvitella tämän tuovan ainakin jonkinlaista parannusta elämänlaatuun.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti on alunperin julkaistu 25.02.2013 ja päivitetty 16.4.2021. Samainen valo on muuten edelleen käytössäni. Lisää vastaavia tekstejä heräämiseen, jaksamiseen ja muuhun elämänhallintaan liittyen löytyy blogin arkistosta. Mukavia lukuhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

neuromoninaisuus

Neuromoninaisuus: mihin unohtuivat matalasti herkät?

Viime vuodet ovat tuoneet mukanaan räjähdysmäisesti lisääntyneen keskustelun niin sanotusta neurodiversiteetistä. Keskustelu jakautuu useiden termien alle. Olet saattanut kuulla puhuttavan esimerkiksi ”neuromoninaisuudesta”, ”neurovähemmistöistä”, ”nepsyistä” sekä

Lue lisää »