Hetkirakkaus vastaan Suuri RakkausOlen viime aikoina kovasti pohtinut lempitunnettamme rakkautta ja sitä, miksi onnistumme kerta toisensa jälkeen muuttamaan tämän kiltin ja myönteisen tunteen joksikin rumaksi ja epämiellyttäväksi.

Yksi mielestäni varsin pätevä selitys on, ettemme ymmärrä ns. Suuren Rakkauden ja Hetkirakkauden eroa.

Suuri Rakkaus

Suuri Rakkaus, jota myös Hollywood-rakkaudeksi kutsutaan, on kulttuurissamme vallitseva ihanne siitä, millaista rakkaus on. Se on suurta, leiskuvaa, intohimoista, esteet tieltään pyyhkäisevää, pysyvää ja lopullista. Kun rakastut, tarkoittaa se kaiken muun unohtamista, sillä rakkaus on kaikesta tärkeintä. Se vaatii toimintaa ja omistautumista. Mikäli rakkauden tiellä on esteitä, ne pyyhkäistään tieltä. Mikäli rakkauden kohde ei ole vielä meidän, häntä on tavoiteltava.  Mikäli joku muukin janoaa rakkautemme kohdetta, on häntä estettävä. Kaikki on sallittu sodassa ja rakkaudessa.

Suuri Rakkaus on kuitenkin hyvin moniongelmaista. Siihen sisältyy pakko saada rakkautemme kohde itsellemme, välittämättä mistään, sillä hei, rakkaushan on kaikesta tärkeintä.

Rakastuessamme varattuun tai perheelliseen, on omien itsekkäiden tunteidemme vuoksi romutettava toinen suhde tai perhe.

Jos rakastumme henkilöön, jonka elämäntapa on ristiriidassa omamme kanssa, jommankumman on luovuttava omasta elämäntavastaan.

Jos rakastumme ihmiseen, jota emme voi siinä hetkessä saada itsellemme, on hänen saamisekseen taisteltava, toisinaan myös ikävin keinoin.

Mikäli olemme rakkaudelle rakennetussa yksiavioisessa suhteessa ja huomaammekin haluavamme, tai auta armias tuntevamme rakkautta johonkin kolmanteen osapuoleen, syyllistämme itseämme “pahoista” ja “vääristä” tunteistamme. Mikäli ihastumme suhteen ulkopuoliseen henkilöön, on meissä oltava jotain vikaa!

Suuri rakkaus on omivaa. Mikäli joku kolmas osapuoli kehtaa olla niinkin röyhkeä, että rakastuu oman rakkautemme kohteeseen, on tilanne kriisiytettävä ja hankkiuduttava tästä kolmannesta osapuolesta eroon.

Suuri rakkaus on hölmöä. Se perustuu uskoon, että rakkaus pysyy samanlaisena aina. Ettemme kyllästy, totu tai muutu. Kun niin lähes väistämättä käy, suurella rakkaudella ei ole keinoja asian ratkaisemiseen. Rakastaa täytyisi, mutta kun ei oikein enää halua eikä osaa.

Tämä näyttää johtavan kulttuurissamme ylivoimaisesti suosituimpaan parisuhdemuotoon: sarjayksiavioisuuteen. Rakastumme, luomme yhteisen elämän, kyllästymme, päätämme suhteemme ja toistamme saman seuraavan henkilön kanssa. Samalla pohdimme, onko meissä jotain vikaa, kun emme ilmeisesti osaa rakastua oikeisiin ihmisiin tai hoitaa suhdetta niin, että se kukoistaisi vuosikymmenestä toiseen.

Ja kun rakkaus alkaa maistumaan puulta, vikaa täytyy olla meissä itsessämme, ei suinkaan siinä, että olemme rakentaneet elämämme sellaisen rakkauden mallin varaan, joka ei monissa tapauksissa toimi.

Mikä olisi parempi malli? Mikä vaihtoehto Suurelle Rakkaudelle?

Hetkirakkaus

Hetkirakkaudessa hyväksymme sen, että rakkaus ei ole mikään elämää suurempi, jatkuva ja vain yhteen kohteeseen keskittyvä tunne. Rakkaus välähtelee arjessamme pieninä annoksina eri hetkissä.

Voin tuntea rakkautta nukahtaessani kumppanini viereen. Voin tuntea rakkautta jutellessani ystäväni kanssa. Voin tuntea rakkautta illanistujaisissa tunti sitten tapaamani tyttöä kohtaan. Voin tuntea rakkautta telkkarissa näkemääni ihmistä kohtaan, vaikken edes tunne häntä. Voin tuntea rakkautta lukiessani jonkun Äiti Teresan tekemisistä. Voin tuntea rakkautta kadulla vastaantulevaa minulle täysin tuntematonta ihmistä kohtaan.

Rakkaus on ihan tuikitavallinen tunne, jossa ei ole mitään yliluonnollista. Jokainen meistä voisi tuntea sitä lukuisissa tilanteissa, mikäli vain antaisimme itsemme tehdä niin. Jos emme piiloutuisi Suuren Rakkauden ajatuksen taakse ja pitäisi kaikkia vähäisempiä yhteydenhetkiä vain ihastumisina tai jonain muuna, elämässämme olisi huomattavasti enemmän rakkautta.

Minä rakastun monta kertaa kuukaudessa, usein ihmisiin joita en voi tai edes halua saada itselleni. Elämässäni on monta ihmistä, joita rakastan, mutta joiden kanssa esimerkiksi parisuhteen rakentaminen ei tulisi kysymykseen, koska olemme niin erilaisia. Koska Suureen Rakkauteen sisältyvä ajatus pakkotoiminnasta ei sido minua, minulla ei ole minkäänlaista tarvetta tehdä mitään tämän rakkauteni vuoksi. Rakastaa voi myös ilman, että rakkautensa kohdetta tarvitsee saada itselleen.

Rakastun usein varattuihin ihmisiin. Siinä ei ole mitään vikaa, koska minulle ei tulisi mieleenkään lähteä rikkomaan kenenkään suhdetta tai puuhastelemaan näiden varattujen kanssa mitään sopimatonta. Rakkaus on tunne, josta voi nauttia ilman, että siihen sisältyy mitään konkreettista toimintaa.

Usein nämä rakkaudet sammuvat tuntien, päivien tai viikkojen jälkeen. Joskus ne kestävät kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Joskus tulee hetkiä, joina tuntee rakkautta sellaista ihmistä kohtaan, jota ei useimpina muina hetkinä oikein viitsi edes katsella. Suureen Rakkauteen uskova raukka olisi tässä vaiheessa aivan pyörällä päästään ja pihalla, mutta Hetkirakkautta ymmärtävälle tämä ei ole ongelma. Rakkaus ei ole mitään suurta ja vakavaa, vaan monia pieniä miellyttäviä hetkiä.

Miksi pidän Hetkirakkautta parempana ja järkevämpänä mallina kuin Suurta Rakkautta?

Se sisältää vähemmän ongelmia. Se ei pakota meitä toimimaan tilanteissa, joissa toimintaan sisältyy ylivoimaisia haasteita (esim. rakkauden kohde jota emme voi saada) tai moraalisia rajoitteita (esim. rakastuessamme varattuun).

Se ei rajoita meitä samoin kuin Suuri Rakkaus. Meidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä rakkauden tuntemisesta esimerkiksi parisuhteemme ulkopuolista henkilöä kohtaan, sillä hetkirakkaus ei uhkaa parisuhdettamme. Se ei pakota meitä valitsemaan, toisin kuin Suuri Rakkaus.

Hetkirakkaus ei poissulje mitään. Se, että annat itsesi rakastaa monia asioita ja ihmisiä, ei tarkoita ettetkö voisi samalla olla perinteisessä yksiavioisessa parisuhteessa ja rakastaa kumppaniasi täysin rinnoin. Tällöin kokemasi rakkauden määrä on vain suurempi, kuin jos Suuren Rakkauden tavoin annat itsesi kokea rakkautta vain parisuhteessa.

Hetkirakkaus on myös ylivoimaisesti tyydyttävämpi vaihtoehto seksuaalisesti aktiivista sinkkuelämää viettävälle. Yleisesti puhutaan, että irtoseksi tuntemattomien ihmisten kanssa olisi laadultaan pääsääntöisesti huonompaa kuin parisuhteessa tapahtuva rakkaudellinen seksi. Tämä on totta, mikäli käsityksesi irtoseksistä on sellaisten ihmisten pylsiminen, joita haluat vain heidän kehonsa vuoksi, vailla minkäänlaista kiintymystä, luottamusta, rakkautta ja lämpöä. Itse en kutsuisi tätä seksiksi ollenkaan. Pikemminkin se on jonkinlaista masturbointia toisen kehon avulla, ja kieltämättä varsin epätyydyttävää toimintaa.

Vaan mitä jos kykenet antamaan itsesi tuntea rakkautta ihmisen kanssa, jota et vielä kovin hyvin tunne, mutta johon pystyt siitä huolimatta suhtautumaan luottamuksella, lämmöllä, kiintymyksellä ja rakkaudella? Tällöin myös seksistänne tulee ihan yhtä laadukasta kuin parisuhdeseksistä ja toisinaan jopa tajunnanräjäyttävämpää, sillä siihen ei sisälly parisuhdeseksille ominaista tottumusta.

On sääli, että monet elävät koko elämänsä ilman, että antavat itsensä hetken ajan aidosti rakastaa ja välittää jostain enemmän tai vähemmän tuntemattomasta ihmisestä. Tämä voi tuntua täysin mahdottomalta ihmisestä, joka on koko elämänsä elänyt uskossa, että rakkaus on mahdollista vain pitkäaikaisessa parisuhteessa, mutta minä väitän kirkkain silmin muuta. Jos minä ja monet muut osaavat rakastaa hetkessä, kertoo se mielestäni siitä, että se on mahdollista myös laajemminkin.

Toki tämäntasoinen suhtautuminen ihmisiin vaatii rohkeutta ja valtavaa kykyä luottaa. Ominaisuuksia, joilla meitä kaikkia ei ole siunattu (tai jotka olemme ikävien kokemuksien vuoksi menettäneet), mutta jotka ovat kyllä opittavissa. Olen itsekin ollut sellainen, joka oletuksella suhtautui ihmisiin epäillen ja varautuneesti, mutta nykykokemuksen pohjalta voin todeta sen olleen todella paljon epätyydyttävämpi ja epämiellyttävämpi tapa elää.

Onko suurta rakkautta edes olemassa?

Uskonko enää ollenkaan Suuren Rakkauden olemassaoloon?

Uskon, mutten siten, kuin se on totuttu kulttuurissamme käsittämään.

Suuressakaan Rakkaudessa ei ole kyse mistään jatkuvasta rakkauden tilassa olemisesta. Suhteessa riidellään, kiukutellaan, mykkäkouluillaan ja tunnetaan olo toisinaan ankeaksi. Jossain kohti ikävät fiilikset helpottuvat, korvautuakseen rakkaudellisella ololla. Rakkautta kestää taas jonkin aikaa, kunnes seuraava alhaisen mielentilan hetki sen katkaisee. Sama toistuu ad infinitum. Rakkaus siis välähtelee myös pitkäaikaisessa suhteessa.

Edes omia lapsiaan ei rakasteta jatkuvasti hetkestä toiseen. Toisinaan se huutava ja kiukutteleva, nukkumasta kieltäytyvä toukka tekee mieli hiljentää suukapulalla, eivätkä muutkaan hetkeen liittyvät ajatukset varsinaisesti rakastavia ole. Mutta kun alhainen mielentila (sinun, ei toukan) menee ohi, löydät jälleen itsestäsi kyvyn rakastaa. Rakkaus välähtelee, ei jatku hetkestä toiseen.

(Tämä ei liity varsinaisesti aiheeseen, mutta on valmennuksissa sen verran jatkuvasti esiin nouseva asia, että haluan omistaa sille pari lausetta. Monet, siis todella monet naiset tuntevat syyllisyyttä siitä, etteivät osaa rakastaa lastaan ihan jokaisena hetkenä, myös niinä vaikeina. Myös tämä perustuu nykyään vallitsevaan uskomukseen, että rakkaus on jotain suurta ja pysyvää, ja etteivät kielteiset tunteet kuulu sen sekaan. Mikäli toisinaan tunnet todella ikäviä fiiliksiä lastasi kohtaan, voin lohduttaa sinua sillä, että niin näyttävät tuntevan aikalailla useimmat muutkin. Siitä ei tarvitse syyllistää itseään, eikä se tee sinusta huonoa äitiä. Rakkaus ei vain toimi niin, että olisi koko ajan hyvä ja rakastava olo. Välillä kiukuttaa ja se on ihan ookoo.)

Uskon kyllä pitkäaikaisiin, vaikka vuosikymmeniä kukoistaviin rakkaudellisiin suhteisiin. En kuitenkaan usko siihen ruusuiseen kuvaan, jossa rakkaus leiskuu – tai edes palaa säästöliekillä – hetkestä toiseen.

Uskon pitkäaikaiseen rakkauteen, joka välähtelee hetkissä, jolta ei tarvitse odottaa jatkuvaa roihua ja sen puuttuessa syyllistää itseään siitä, ettei osaa tai kykene rakastamaan. Uskon rakkauteen, joka voi toisinaan olla leiskuvaa, toisinaan kädenlämpöistä ja toisinaan suoranaisen viileää. Ei ole tarvetta syyllistää itseään siitä, ettei osaa ylläpitää sitä suurta roihua hetkestä toiseen.

Uskon siihen, että ihminen, joka ymmärtää Hetkirakkautta on huomattavasti onnellisempi ja kokee kokonaisuudessa enemmän rakkautta, kuin ihminen, joka kaikenlaisten hölmöjen uskomustensa vuoksi antaa itsensä kokea rakkautta vain tietyissä tilanteissa.

Voisitko sinä uskoa, että maailma on täynnä rakkautta, että sinun täytyy vain kyetä antamaan itsesi sitä kokea?

Voisitko uskoa, että rakkaus ei ole mikään elämää suurempi, vain vakavaan parisuhteeseen ja tuttujen ihmisten kanssa koettava asia?

Voisitko antaa itsesi kokea enemmän rakkautta?