Onko sinullakin huono-osaisen identiteetti? – Näin opit tunnistamaan oman arvosi

huono osaisen identiteetti

Huono-osaisen identiteetti on jälleen yksi ilmiö, jolla saattaa olla kielteinen ja rajoittava vaikutus elämäämme. Sen vuoksi saatamme kokea ansaitsevamme vähemmän kuin muut, se saattaa vaikeuttaa rajojen asettamista, se saa meidät epäilemään omaa arvoamme ja se saattaa ohjata meitä käyttäytymään tavalla, jossa asetamme toistuvasti muiden tarpeet omiemme edelle.

Huono-osaisen identiteetti saattaa olla myös yksi syy liiallisen kiltteyden taustalla. Moni ihminen omaksuu eräänlaisen kiltin ihmisen roolin. Hän auttaa muita, palvelee, kuuntelee ja ottaa muut huomioon. Samallla hän saattaa itse uupua muiden palvelemiseen. Joskus ihminen saattaa jopa katkeroitua, sillä hän ei koe saavansa muilta vastineeksi yhtä paljon, kuin mitä hän itse heille antaa. Tämä saattaa tuntua epäoikeudenmukaiselta ja raskaalta.

Tällaisessa tilanteessa ihminen käsittää yleensä hyvin itsekin, että hän asettaa muut liian usein itsensä edelle. Pelkkä asian tiedostaminen ei kuitenkaan usein riitä, vaan käytöksemme jatkuu samanlaisena siitä huolimatta, että tiedämme sen olevan haitallista.

Kirjoitin siksi aihetta käsittelevän tekstin Hidasta elämää -sivulle. Koska aihe on tärkeä, haluan linkittää sen myös tänne. Tekstin voi käydä lukemassa tämän linkin takaa:

>> Onko sinullakin huono-osaisen identiteetti? – Näin opit tunnistamaan oman arvosi <<

Tekstissä avaan sitä, kuinka huono-osaisen identiteetti saattaa muodostua, millaisia vaikutuksia sillä on sekä sitä, kuinka tilanteeseen voi lähteä hakemaan ratkaisua. Mikäli tekstin alussa mainitut haasteet ovat sinulle tuttuja, voi tämän käydä lukemassa. Kiitos ja mukavia lukuhetkiä!

Rakkaudella,

Jevgeni

(PS. Lisää vastaavia tekstejä löytyy tämän blogin arkistosta. Mukavia lukuhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia