ihan tavallinen elama riittaa

Arkisesta taistelustaan saa olla ylpeä (ihan tavallinen elämä riittää)

Riittääkö ihan tavallinen elämä? Pohdiskelen tätä välillä. Olen ihminen, jolla on ihan tavallinen ja mukava elämä, mutta ei mitään sen kummoisempia saavutuksia.

En ole valmistunut tunnetusta yliopistosta luokkani parhaana opiskelijana. En ole menestysyrittäjä. Kuntoni ei ole kuin huippu-urheilijalla. En ole pelastanut kissanpentua palavasta talosta.

Olen oikeastaan melko keskinkertainen kaveri. Hyvällä tavalla keskinkertainen, mutta keskinkertainen joka tapauksessa.

Elämäni ei ole ollut vaikeaa eikä helppoa. En ole kohdannut erityisen suuria vastoinkäymisiä, mutta mikään ei ole tullut myöskään helpolla. Tässä olen ihan samanlainen kuin useimmat muutkin. Elämä ottaa, elämä antaa.

Riittääkö ihan tavallinen elämä? Onko keskinkertaisyys tylsää ja kunniatonta?

Riittääkö ihan tavallinen elämä? Tätä mietin myös silloin, kun selaan nettiä tai katselen telkkaria. Joka paikka on täynnä erilaisia huippuihmisiä. Huippu-urheilijoita, superstaroja, menestysyrittäjiä, eturivin politiikkoja, kauppaneuvoksia, professoreita… Kaikki kunnia heille, sillä he ovat sen hyvin ansainneet.

Entäs me, jotka olemme joka mielessä keskinkertaisia? Onko keskinkertaisuus tylsää ja kunniatonta?

Minun mielestäni ei. Vaikka olen yltänyt elämässäni vain keskinkertaisuuteen, niin helppoa ei ole sekään ollut. Arki on taistelua pitkälti kaikille ihmisille, niin erinomaisille kuin keskinkertaisillekin. Oikeastaan mikään ei tule ilmaiseksi ja joissain asioissa on suoranainen ihme, että olen pärjännyt näinkään hyvin.

Se, että arki on kamppailua oikeastaan jokaiselle, näkyy hyvin omassa työssäni (työskentelen mielenterveyden parissa). Olkoot ihminen sitten menestynyt uratykki, sohvalleen uupunut yksinhuoltajaäiti tai ensimmäisen vuosikurssin yliopisto-opiskelija, tuntuu jokaisen arki olevan omalla tavallaan raskasta.

Kenellä on vaikeinta, vai onko kaikilla?

Myönnän, etten pidä siitä, että ihmisten kohtaamia haasteita vertaillaan. Ovatko yksinhuoltaja-äidin haasteet suurempia vai vähäisempiä kuin uratykin haasteet? Ovatko työttömän haasteet suurempia kuin alkoholistin? Ovatko kantasuomalaisen haasteet vähäisempiä kuin maahanmuuttajan?

Mielenterveystyö opettaa, että ihmisten haasteita ei voi suoraan verrata. Haaste, joka olisi jollekulle aivan vähäpätöinen saattaa olla jollekulle toiselle lähes ylitsepääsemätön. Ja toisinpäin. Kumpikin laittaa kuitenkin parastaan haasteidensa ratkaisemiseksi. Tämä arkinen kamppailu, jota kukin käy omalla tasollaan, ansaitsee mielestäni kunnioitusta.

Me kaikki kamppailemme omassa arjessamme tavalla tai toisella. Toiset pärjäävät paremmin, toiset huonommin. Kunnioitus tästä arkisesta kamppailusta kuuluu mielestäni kuitenkin kaikille. Useimmat meistä eivät selviä huipulle asti, mutta parhaamme me kyllä teemme.

Paljon tsemppiä jokaiselle arkiseen kamppailuun sekä ihan tavallisen elämän elämiseen!

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia