Moikka!
Julkaisin äsken uuden inhimilliseen työelämään keskittyvän blogin. Julkaisen sitä LinkedIn -alustalla, sillä siellä käydään aktiivisinta keskustelua suomalaisesta työelämästä.
Blogin nimi on ”Inhimillinen tuottavuus” ja tulen kirjoittamaan sinne organisaatiopsykologisia näkökulmia siihen, kuinka tyäelämässä voidaan parantaa tuottavuutta siten, että samalla parannetaan myös työntekijöiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia.
Elämme ajassa, jossa modernia tietotyötä ei voida enää johtaa ”piiskaa heiluttamalla”. Ei vain siksi, että se on moraalisesti arvelluttavaa, vaan myös siksi, että se laskee tuottavuutta. Jos yritykset haluavat saada parempaa tulosta, on myös niiden etujen mukaista huolehtia siitä, että työntekijät voivat hyvin.
Valitettavasti työelämässä on kuitenkin käytännön tasolla edelleen paljon vanhanaikaista ”tehdasmentaliteettia”. Ihminen on ikään kuin vain osa tuotantolinjastoa, eikä hänen hyvinvoinnillaan nähdä olevan kovinkaan paljoa merkitystä. Paitsi tietenkin kaikenlaisissa juhlapuheissa. Käytännön tilanne on kuitenkin se, että neljännes suomen työvoimasta kärsii tälläkin hetkellä lievästi työuupumuksesta. Kaksi prosenttia taas vakavasta työuupumuksesta. Tämä ei ole mikään hyvä juttu.
Siksi koen, että inhimillisen tuottavuuden teemoihin paneutuminen on varsin tärkeää. Koska nykyään olen jo koulutettu psykologi (joka on vieläpä erikoistunut juuri organisaatiopsykologiaan), niin ehkä minulla on vihdoin mahdollisuuksia ottaa kantaa myös työelämän asioihin.
Tässä vielä kerran linkki uutiskirjeeseen. LinkedIn -alustalla olevia blogeja ei valitettavasti taida päästä lukemaan ilman sivustolle kirjautumista. Mikäli et tuota alustaa käytä, mutta itse aihe kiinnostaisi, niin laittakaahan viestiä osoitteeseen jevgeni@rohkeuskoulu.fi. Jos selvää kiinnostusta on, niin ehkä voisin julkaista noita tekstejä myös muuta kautta. Tai sitten lähetän ne sähköpostilla.
Rakkaudella,
Jevgeni