Inspiroivat mulkut

inspiroivat mulkut

Olen viimeaikoina miettinyt voimakkaita ja mielipiteitä jakavia hahmoja. Tiedättehän, niitä tyyppejä, jotka näkyvät, kuuluvat ja herättävät hyvin vahvoja tunteita – suuntaan tai toiseen. Toisten mielestä kyse on inspiroivista esikuvista, jotka loistavat ympärilleen valoa kuin kirkkaimmat tähdet. Toiset taas näkevät heissä itsekeskeisiä, egoistisia mulkkuja, jotka nauttivat valokeilassa kylpemisestä ja muiden polkemisesta. Suomalaisittain tuttuja ajankohtaisia esimerkkejä voisivat olla vaikkapa Jari Sarasvuo tai räppäri Cheek. Toiset vihaavat tai “eivät ymmärrä” heitä, toiset taas rakastavat.

Henkilökohtaisesti kuulun siihen porukkaan, joka ihailee heidän kaltaisiaan ihmisiä. Olen jo vilaukselta ehtinyt näkemään sen, kuinka äärimmäisen vaikeaa menestyminen on, joten ne tyypit, jotka siinä ovat onnistuneet, ansaitsevat mielestäni tunnustusta.

Tunnustus ei tarkoita sitä, että arvostaisin heidän mahdollisia huonoja puoliaan. Ihailen heidän kykyään onnistua, en välttämättä heidän koko olemustaan ihmisinä. Huonoja puolia näyttää löytyvän vähän jokaisesta, niin meistä peruspulliaisista kuin Cheekin tai Sarasvuon kaltaisista voimahahmoista. Ja koska huonoja puolia löytyy kaikista, on minun helppo antaa anteeksi niin Mattimeikäläisen kuin Mattimenestyjänkin huonot puolet.

Kielteisiä puolia näissä voimahahmoissa tuntuu muuten olevan jopa vähemmän kuin keskivertopulliaisissa. Arvaisin sen johtuvan siitä, että valokeilassa aikaa viettävät tyypit yksinkertaisesti joutuvat hiomaan ne pois, sillä kritiikki näitä ikäviä puolia kohtaan on valtavaa. Sen sijaan keskivertopulliainen saa läpi elämänsä olla “oma aito itsensä” kaikkineen mulkkuominaisuuksineen.

Yksi muutosvalmentajan työn innostavimpia puolia on se, että pääsen kuulemaan ja näkemään toisinaan näitä inspiroivia mulkkuja. Kun tätä tapahtuu, yllätyn hieman joka kerta: Kyse on lopulta aika tavallisista ihmisistä vahvoineen ja heikkoineen puolineen. Se, että he ovat onnistuneet jossain äärimmäisen vaikeassa ja epätodennäköisessä ei lopulta riitä muuttamaan heitä “sen kummemmiksi” tyypeiksi muualla kuin ihmisten mielissä.

Tahtoisin nähdä maailman, jossa tunnustusta annettaisiin sitä ansaitseville. Mutta vielä kovemmin haluaisin nähdä maailman jossa jokainen meistä auttaisi muita kasvamaan ja kehittymään ihmisinä. Kannustaminen, innostaminen, auttaminen ja neuvominen ovat sanoja joita tulee mieleeni. Sen sijaan toisten demonisoiminen, haukkuminen ja vihaaminen ovat juttuja, joiden näkeminen tai joihin itse sortuminen (kyllä, myös minä) lähinnä hävettää.

Mitä jos oppisimme elämään sovussa kaikenlaisten inspiroivien mulkkujen kanssa ja nykyisen vihansekaisen väheksymisen sijaan yritettäisiin nähdä, mitä voimme oppia heidän hyvistä puolistaan?

klikkaa verkkokauppaan


8 Comments

  • Ansku

    Reply Reply 26.09.2013

    Kiva blogi!

  • Noora Korppi

    Reply Reply 26.09.2013

    Hyvin samankaltaisia ajatuksia olen itsekin viime aikoina pyöritellyt. Tosi hyvä huomio on tuo, että vaikka jotakuta menestynyttä mulkkua ihailisikin, sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että ihailu ulottuu myös niihin ikävämpiin piirteisiin. Vihaajaleirissä tuntuu puolestaan olevan tapana unohtaa kaikki idolin hyvät ominaisuudet ja keskittyä vain niihin ärsyttäviin.

    Sen näkee minkä haluaa. Joskus voisi olla ihan hyvä idea antaa jollekin ärsyttävällekin tyypille mahdollisuus ja tutkiskella, mitä hältä voisi oppia.

    Tokavika kappale oli ihan silkkaa rakkautta. <3

  • Mia

    Reply Reply 26.09.2013

    Naulan kantaan sanottu/kirjoitettu :) Olen miettinyt samoja asioita. Erityisesti meillä Suomessa ei voida arvostaa erilaisia ihmisiä ja heidän saavutuksiaan, jos he eivät ole kaikessa täydellisiä ja oman ajatusmaailmamme mukaisia. Täydellisiä ihmisiä ei ole eikä tule, mutta aikaansaavia, innostuneita, sitkeitä, taitavia ja rohkeita ihmisiä onneksi on :) Annetaan arvo erilaisille ihmisille ja heidän tekemisilleen – muuten elämä on tylsää. Arvostelun, väheksynnän, suvaitsemattomuuden ja “normaalin” kaipuun takana on aina ihmisen oma riittämättömyys – ei arvostelun kohteena olevan kyvyt. Meillä jokaisella on oma uniikki ajattelumalli ja kokemusmaailma – pidetään sitä rikkautena. Jakamalla saa ja antamalla hyvää palautetta maailmasta tulee mukavampi paikka, meille taviksillekin :)

  • Mirkka

    Reply Reply 06.10.2013

    Ajattelen niin, että kun rakastaa itseään riittävästi (aitoa itseä, myös negatiivisine tunteineen) on helpompi arvostaa muita. Kun hyväksyy itsensä tulee siinä samalla hyväksyneeksi muut ihmiset. Ja kun näin ei ole, on helppo tehdä jakoa hyvien ja huonojen/ oikein ja väärin ajattelevien kesken. Lisäksi tällaisen “me” vastaan “ne” ajattelun näkee ihan aivokuvissa asti, jonka myötä on helppo ymmärtää miten tavallaan pakataan se oma inhokki epäinhimilliseen muottiin, jotta mulkuksi haukkuminen sitten helpottuu ilman sen kummempaa morkkista omasta käytöksestä.

  • sari pietilä

    Reply Reply 28.07.2018

    Ihan oikeasti, tekstisi alussa olin ihan ok. Mutta loppu ihan skeidaa ja jotain muuta, mitä olisin olettanut.
    Näissä sinun sanomissa ns. ” Mulkuissa “, ei ole ihan tosissaan mitään, mitä tällä hetkellä mitään arvostaisin.
    Jotakin suurempaa tässä maailmassa tarvitaan kuin itsekeskeisiä, ns. mulkvistejä, jotka ajattelevat omaa ihanaa söpöä napaansa ja sen turvaamista ” ainakin hänen oman onnellinsa elämäsä loppuun saakka”.
    Tarvitaan enemminkin yhteilöllisyyttä ja ajatusmaailmaa siihen, että tässä ollaan eikä muuhun pystytä, miten hoidetaan homma niin, että sinunkin lapsesi ja lapsenlapsesi kykenee jatkamaan elämäänsä tässä olevassa olemassa pallossa.
    Myöhässä ollaan ja pirun pahasti, jos pelastettavaa on, on ryhdyttävä heti eikä huomenna.

    • Jevgeni

      Reply Reply 28.07.2018

      Moi Sari! Pitääpä vilkaista heti kun ehtii mitä tuossa sanotaan, ei riitä itsellä muisti näihin viisi vuotta vanhoihin teksteihin :o Palailen myöhemmin ja kommailen sitten lisää, hyviä ajatuksia sun kommentissa :)! – J

    • Jevgeni

      Reply Reply 28.07.2018

      Noniin, nyt lukaisin tuon läpi. Ja olipas mielenkiintoinen. Artikkeli ei ole oikein kestänyt aikaa, aika mielenkiintoisella tavalla. Nuo mainitut esimerkkimulkut – cheek ja sarasvuo – menevät nyt viisi vuotta myöhemmin ainakin omissa kirjoissani reilusti ihailemieni ihmisten kastiin: toinen on tehnyt musiikkia, jossa käsitellään mielenterveysongelmia (ja jota joku vieläpä kuuntele. Cheekin ansiosta tietooisuus esimerkiksi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, perfektionismin haasteista ja masennuksesta on osaltaan lisääntynyt), toinen taas luonut varsin oivallisen filosofia- ja opintopalvelun, jossa pohditaan juuri mainitsemiasi kysymyksiä.

      Molemmat ovat myös onnistuneet muuntautumaan mielestäni ansiokkaasti entisestä mulkkuimagostaan pääasiassa hyvän eteen työskenteleviksi tyypeiksi. Jos tällainen muutos ei ole konkreettinen esimerkki siitä, että jotkut luovan kehittynyttä yhteisöllisyyttä ja tarvittavaa ajatusmaailmaa kestävää maailmaa varten, niin mikä sitten?

      Omiin silmiini näyttää siltä, että nyt, kun maailmassa ollaan pikkuhiljaa heräämässä siihen, että meillä on aika hemmetin iso yhteinen hätä ja paljon tehtävää, niin kuvioon on tullut myös paljon tällaista kollektiivista, mutta tyhjähköä hädässä kylpemistä: puhutaan kovasti siitä, että on isoja ongelmia, joita pitäisi ratkaista, ja sitten jäädään odottamaan, että joku muu jossain ne ratkaisee. Tätä taustaa vasten ihailen kyllä jokaista, joka tekee _edes jotain_, edes sen oman pienen osansa (puhumisen lisäksi). Nuo artikkelissa mainitut kaverit tuntuvat sen tekevän. Jos kirjoittaisin tuon samaisen tekstin nyt viisi vuotta myöhemmin, käyttäisin esimerkkeinä ihan eri tyyppejä.

      Toinen tärkeä näkökulma tähän on se, minkä näkee mielenterveystyössä varsin selkeästi: ihan kaikenlaiset ihmiset kärsivät elämässään. Niin menestyjät kuin menestymättömätkin, niin mulkut kuin hyvätkin tyypit. Tässä korostuu myös se, että mulkut tyypit tekevät usein muutoksen parempaan, hyvät tyypit taas toisinaan huonompaan. Tätä taustaa vasten peilaten on aika vaikeaa laittaa ihmisiä jonkinlaiseen paremmuus-kunnollisuusjärjestykseen. “Hauska” spekulatiivinen kysymys tässä on myös se, että kuinkakohan moni “kunnollinen” ihminen vaihtaisi mahdollisuuden tarjoutuessa paikkaansa jonkun koreanoloista elämää viettävän “mulkun” kanssa. En tiedä, mutta pelkäänpä, että aika hemmetin moni.

      Kaikki kunnia ihan kaikille ihmisille, jotka tekevät osansa tuon mainitsemasi tavoitteen eteen. Jos asiat halutaan saada ratkeamaan, niin juurikin muiden väheksymiselle ei ole tilaa.

Leave A Response

* Denotes Required Field