inspiroivat mulkut

Olen viimeaikoina miettinyt voimakkaita ja mielipiteitä jakavia hahmoja. Tiedättehän, niitä tyyppejä, jotka näkyvät, kuuluvat ja herättävät hyvin vahvoja tunteita – suuntaan tai toiseen. Toisten mielestä kyse on inspiroivista esikuvista, jotka loistavat ympärilleen valoa kuin kirkkaimmat tähdet. Toiset taas näkevät heissä itsekeskeisiä, egoistisia mulkkuja, jotka nauttivat valokeilassa kylpemisestä ja muiden polkemisesta. Suomalaisittain tuttuja ajankohtaisia esimerkkejä voisivat olla vaikkapa Jari Sarasvuo tai räppäri Cheek. Toiset vihaavat tai “eivät ymmärrä” heitä, toiset taas rakastavat.

Henkilökohtaisesti kuulun siihen porukkaan, joka ihailee heidän kaltaisiaan ihmisiä. Olen jo vilaukselta ehtinyt näkemään sen, kuinka äärimmäisen vaikeaa menestyminen on, joten ne tyypit, jotka siinä ovat onnistuneet, ansaitsevat mielestäni tunnustusta.

Tunnustus ei tarkoita sitä, että arvostaisin heidän mahdollisia huonoja puoliaan. Ihailen heidän kykyään onnistua, en välttämättä heidän koko olemustaan ihmisinä. Huonoja puolia näyttää löytyvän vähän jokaisesta, niin meistä peruspulliaisista kuin Cheekin tai Sarasvuon kaltaisista voimahahmoista. Ja koska huonoja puolia löytyy kaikista, on minun helppo antaa anteeksi niin Mattimeikäläisen kuin Mattimenestyjänkin huonot puolet.

Kielteisiä puolia näissä voimahahmoissa tuntuu muuten olevan jopa vähemmän kuin keskivertopulliaisissa. Arvaisin sen johtuvan siitä, että valokeilassa aikaa viettävät tyypit yksinkertaisesti joutuvat hiomaan ne pois, sillä kritiikki näitä ikäviä puolia kohtaan on valtavaa. Sen sijaan keskivertopulliainen saa läpi elämänsä olla “oma aito itsensä” kaikkineen mulkkuominaisuuksineen.

Yksi muutosvalmentajan työn innostavimpia puolia on se, että pääsen kuulemaan ja näkemään toisinaan näitä inspiroivia mulkkuja. Kun tätä tapahtuu, yllätyn hieman joka kerta: Kyse on lopulta aika tavallisista ihmisistä vahvoineen ja heikkoineen puolineen. Se, että he ovat onnistuneet jossain äärimmäisen vaikeassa ja epätodennäköisessä ei lopulta riitä muuttamaan heitä “sen kummemmiksi” tyypeiksi muualla kuin ihmisten mielissä.

Tahtoisin nähdä maailman, jossa tunnustusta annettaisiin sitä ansaitseville. Mutta vielä kovemmin haluaisin nähdä maailman jossa jokainen meistä auttaisi muita kasvamaan ja kehittymään ihmisinä. Kannustaminen, innostaminen, auttaminen ja neuvominen ovat sanoja joita tulee mieleeni. Sen sijaan toisten demonisoiminen, haukkuminen ja vihaaminen ovat juttuja, joiden näkeminen tai joihin itse sortuminen (kyllä, myös minä) lähinnä hävettää.

Mitä jos oppisimme elämään sovussa kaikenlaisten inspiroivien mulkkujen kanssa ja nykyisen vihansekaisen väheksymisen sijaan yritettäisiin nähdä, mitä voimme oppia heidän hyvistä puolistaan?