Miksi introvertti lapsi saa huonomman arvosanan vain siksi ettei viittaa tunnilla?

introvertti lapsi saa huonomman arvosanan vain siksi ettei viittaa tunnilla

Miksi introvertti lapsi saa huonomman arvosanan vain siksi ettei viittaa tunnilla? Otsikon mukainen mielipidekirjoitus julkaistiin hesarissa 2.1.2022. Kysymys selvästi kuohuttaa, sillä lähes heti julkaisunsa jälkeen sen alle oli kertynyt jo yli sata kommenttia!

Kirjoittaja argumentoi tekstissään, ettei tuntiaktiivisuuden kuten viittaamisen ja keskusteluihin osallistumisen pitäisi vaikuttaa kouluarvosanoihin, sillä osa oppilaista saattavat olla introvertteja tai ujoja. Ainoan asian, jonka pitäisi vaikuttaa arvosanoihin olisi pärjääminen tenteissä ja tehtävissä.

Koska itse työskentelen introverteiksi ja/tai ujoiksi tunnustautuvien ihmisten kanssa Rohkeuskoulu -yritykseni kautta, on heidän asiansa minulle läheinen. Siitä huolimatta huomaan olevani kuitenkin eri mieltä mielipidetekstin kirjoittajan kanssa. Oma argumenttini on päinvastainen: on hyvä, että viittaaminen ja keskusteluun osallistuminen vaikuttaa arvosanoihin.

Perusteluni ovat seuraavat:

Tuntiaktiivisuudesta palkitseminen on perusteltua

Perinteisesti koulun tarkoitus on ollut valmistaa osaavia työntekijöitä työvoimaksi tehtaisiin ja muihin yhteiskunnan tehtäviin. Koulun tarkoitus on ollut kasvattaa lapsista pärjääviä kansalaisia. Tämä itsessään kuulostaa jo hieman vanhahtavalta, joten ajattelen asian hieman laajemmin: koulun tarkoitus on valmistaa ihmistä pärjäämään elämässään, jotta elämästä tulisi mahdollisimman miellyttävää.

Ujot ja introvertit kyllä pärjäävät elämässään ilmankin jatkuvaa äänessäoloa, joten aivan pakollista tuntiaktiivisuuden ja keskusteluihin osallistumisen vaatiminen ei sen perusteella mielestäni ole. Samalla on vaikeaa kiistää sitä, etteikö sosiaalisesti aktiivinen, ulospäin suuntautunut ihminen omaisi yhteiskunnassamme tiettyä etua ”hiljaisiin hissukoihin” nähden.

Ulospäinsuuntautunut ja aktiivisesti suunsa avaava ihminen löytää tehokkaammin esimerkiksi työpaikkoja ja muodostaa tehokkaammin ihmissuhteita. Hän pärjää yleensä paremmin myös sosiaalisissa tilanteissa, sillä tuppisuuna niissä on vaikeampaa pärjätä. Näin ollen itseilmaisuun panostamisesta on perusteltuakin palkita, mikäli se vain motivoi oppilaita kehittymään näissä taidoissa.

Hiljainen jätetään oman onnensa nojaan, kun sosiaalisten taitojen oppimista ei tueta

Yhdessä asiassa pidän nykyistä linjaa kuitenkin epäonnistuneena. Koulussa ei varsinaisesti tueta sosiaalisten taitojen ja itsevarmuuden kehittymistä, ainakaan suoraan. Jos oppilaita palkitaan sosiaalisesta aktiivisuudesta, olisi hyvä, että kyseisen taidon oppimista tuettaisiin. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että panostetaan esimerkiksi ujojen ja hiljaisten oppilaiden itseilmaisutaitojen kehittymiseen.

Ei pitäisi vaatia sellaista, mitä ei olla valmiita opettamaan. Jos itseilmaisusta saa pisteitä, pitäisi itseilmaisua opettaa.

Nykyisellään taas koulu suosii niitä, joilla nämä taidot ovat valmiiksi tarpeeksi korkealla tasolla tai jotka pystyvät itsenäisesti nämä taidot oppimaan. Valmiiksi ilmaisuvoimainen oppilas saa lisäpisteitä tuntiaktiivisuudesta, kun taas hiljainen jää ilman samaa palkintoa.

Toivonkin kovasti, että koulussa panostettaisiin itseilmaisun ja sosiaalisten taitojen oppimiseen. Niiden arvo on uskoakseni merkittävästi suurempi kuin se, että aikaa käytetään esimerkiksi ympäristötiedon tunnilla suomalaisten vesikasvien nimien opetteluun tai maantiedon tunnilla moreenin ominaisuuksien opetteluun.

En ollenkaan väheksy esimerkiksi ympäristö- tai maantiedon osaamista, mutta sosiaalisten kykyjen merkitys elämässä pärjäämisen kannalta on kyllä aivan eri tasolla. Hypersosiaalisessa yhteiskunnassamme sosiaalisten taitojen hallitseminen antaa ihmiselle valtavan edun.

Onko jokainen hyvä juuri sellaisenaan kuin on?

Mielipidekirjoitus ja moni siihen tulleista kommenteista tuntuu heijastelevan nykyään suosittua ajatusta: jokainen on hyvä juuri sellaisenaan kuin on. Hiljainen ja vetäytyvä ihminen on aivan yhtä hyvä kuin äänekäs ja ilmaisuvoimainenkin. Siksi itseilmaisusta ei tulisi erikseen palkita.

Ajatus on kaunis ja miellyttävä. Ihmisarvon näkökulmasta se on myös perusteltu. Ilman muuta hiljainen on yhtä arvokas kuin äänekäskin.

Varsinaisen pärjäämisen näkökulmasta sama ajatus taas vaikuttaa lähinnä haihattelulta. Ei ole perusteita väittää, että elämässä pärjääminen olisi yhtä helppoa hiljaiselle tuppisuulle kuin aktiivisesti itseään ilmaisevalle papupadalle. Hiljainenkin kyllä pärjää, mutta monet tilanteet ovat hänelle raskaampia ja vaikeampia. Moniin tilanteisiin taas ei edes pääse osallistumaan, jos itseilmaisutaidot eivät ole tarpeeksi korkealla tasolla.

Siksi sosiaalisten taitojen kehittymistä pitäisi aktiivisesti tukea, mutta hienovaraisesti. Ei siten, että tuomitaan hiljaiset, ujot ja introvertit jonkinlaiseen vähemmän arvostusta nauttivaan luokkaan ja siten pahimmillaan vahingoitetaan heidän itsetuntoaan, vaan siten, että heitä autetaan itseilmaisunsa ja sosiaalisten taitojensa kehittymisessä.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia