itsevarma minä

Hei!

Kuten olen aiemminkin maininnut, järjestän yritykseni Rohkeuskoulun kautta myös sosiaalisen itsevarmuuden lähiopetuskursseja. Yleensä näitä mahtuu vuoteen 2-3 kappaletta.

Kun järjestin vuonna 2014 ensimmäiset kurssini, olivat ne tasoltaan “ihan okei”. Ehkei aina edes sitä. Esiintyminen ja kurssien vetäminen on haastavaa hommaa, eikä se ihan heti sujunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Kerta kerralta tekemisen laatu on kuitenkin parantunut tavalla tai toisella. Pyrin aina oppimaan sekä omasta suorituksestani että kurssin osallistujilta kerätyistä palautteista. Pyrin myös olemaan avoin niidenkin palautteiden suhteen, joista ilmenee, että oma suoritukseni ei ole ollut parhain mahdollinen.

Tällainen tapaus nousikin esiin viime kurssilla:

Lähes kaikissa aikaisemmissa kurssipalautteissa on kiitelty siitä, että kurssilla on paljon sen aiheisiin liittyvää “vapaata keskustelua”. Osallistujat ovat kokeneet hyödylliseksi sen, että saavat kuulla, mitä muut samojen asioiden kanssa kamppailevat ajattelevat. Vapaiden keskustelujen on koettu lisäävän yhteisöllisyyttä ja paljastavan ihmisistä kauniilla tavalla myös “inhimillisen puolemme”.

Tämä on ollut omastakin mielestäni hienoa. Siksi olen kerta kerralta lisännyt keskustelujen määrää kurssin aikana. Viimeisimmällä kurssilla tapahtui kuitenkin se, minkä olisi voinut ehkä ennakkoonkin arvata:

Keskustelua oli jo ihan liikaa! Ei liikaa siksi, että se olisi ollut huonoa, vaan liikaa kaikkeen muuhun ohjelmaan nähden.

Kuten yksi osallistujista palautteessa totesikin: oli kyllä todella kivaa, mutta samalla jäin miettimään, mitä konkreettista jäi käteen.

Valitettavasti joudun olemaan samaa mieltä. Meillä oli hauskaa, mutta keskusteleminen vei lopulta liikaa aikaa konkreettiselta ohjelmalta ja siltä saatavilta hyödyiltä. Tämä on ikävää, sillä konkreettiset hyödyt ovat kuitenkin lopulta se syy, miksi ihmiset tulevat kurssille.

Tästä on nyt otettu opiksi ja seuraava Itsevarma Minä -kurssi
on rakennettu jälleen astetta toimivammaksi. Olen tehnyt siihen seuraavia muutoksia:

Enemmän tarinoiden kautta oppimista: Tarinoissa yhdistyy hyvällä tavalla sekä viihteellisyys, että konkreettinen oppi. Aiemmilla kerroilla tarinoita on toivottu enemmän. (Varotaan tosin menemästä tässäkään liiallisuuksiin!)

Johdonmukaisempi järjestys: Käsiteltävät aiheet on laitettu järjestykseen, jossa edellinen aihe pohjustaa aina seuraavaa ja tekee näin oppimisesta helpompaa.

Sopivampi määrä keskusteluja: Keskusteluja käydään ja kokemuksia jaetaan tällä kertaa niin, että ne eivät varasta aikaa muulta tärkeältä ohjelmalta.

Kurssi järjestetään toukokuussa ja ilmoittautuminen on nyt auki.

Mukaan mahtuu 10 henkilöä ja paikkoja on vielä vapaana.

(Kurssi on muuten vielä hetken saatavilla aikaisen linnun hinnalla!)

Mukavaa, jos pääset mukaan!

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Jos livekurssi ei tunnu ihan omalta, niin tutustu halutessasi sähköiseen Eroon ujoudesta -kirjaan tai verkkokurssiin.