Kannattaako introvertin toimia kuin ekstrovertti?

kannattaako introvertin toimia kuin ekstrovertti

Oletko introvertti vai ekstrovertti? Entä kannattaako introvertin toimia kuin ekstrovertti? Olisiko introversioon taipuvainen ihminen keskimäärin onnellisempi, jos hän toimisi enemmän ekstroverttien lailla? Tämä kysymys on pohdituttanut jo pidemmän aikaa ja siksi haluan kirjoittaa siitä tänään myös täällä.

Yksi kursseista, joita tällä hetkellä psykologiopinnoissani suoritan, liittyy differentiaalipsykologiaan. Se on psykologian ala, joka pyrkii ymmärtämään ihmisten välisiä eroja. Yksi sen keskeinen aihealue ovat persoonallisuuden erot. Esimerkiksi se, miksi toiset ihmiset ovat introverttejä ja toiset ekstroverttejä sekä se, mitä näistä eroista käytännössä seuraa.

Vaikka aiheesta on psykologisissa tutkimuksissa pyritty ottamaan selkoa pian jo lähes sadan vuoden ajan, liittyy siihen edelleen paljon sellaista, mitä ei ole saatu selville. Intro- ja ekstroversio on yllättävän monimutkainen ja pikkutarkka konsepti, jonka tarkka määrittäminen on osoittautunut vaikeaksi.

Aiheeseen tutustuessani huomioni on toistuvasti kiinnittynyt erääseen kysymykseen, josta keskustelemme toisinamme myös Rohkeuskoulussa. Kysymys kuuluu näin:

Kannattaisiko introverttien toimia ekstroverttien lailla? Olisiko introverttien elämä keskimäärin parempaa, jos he matkisivat toiminnassaan ekstroverttejä?

Kysymys saattaa kuulostaa erityisesti introverteiksi itsensä kokevien mielestä provosoivalta, mutta on tutkimustulosten valossa erittäin perusteltu. Todella suuri määrä tutkimuksia puoltaa sitä, että ekstrovertit ovat etulyöntiasemassa erittäin monella elämän eri osa-alueella.

Heidät on todettu esimerkiksi keskimäärin mukavammiksi ja sosiaalisemmiksi, he löytävät helpommin sekä ystäviä että kumppaneita, ovat taitavampia lukemaan sosiaalisia tilanteita ja taitavampia kommunikoimaan, ovat itsevarmempia, vähemmän ahdistuneita ja kestävät paremmin epävarmuutta. Vastaavia esimerkkejä on paljon muitakin. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että ekstrovertit on todettu keskimäärin introverttejä onnellisemmiksi ja tyytyväisemmiksi.

Syitä näille eduille on löydetty useita erilaisia, mutta lopullinen selitys antaa vielä odotuttaa itseään. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että osin kyse on ekstroverttien edullisesta biologiasta (mm. korkeampi taipumus myönteisten tunteiden kokemiseen) ja osin taas siitä, miten he elävät elämäänsä. On helpompaa olla onnellinen, kun elää aktiivista sosiaalista elämää, omaa kumppanin ja kavereita, pääsee osalliseksi sosiaalisesta tuesta sekä saa yhteisöltään herkemmin apua esimerkiksi haastavien elämäntilanteiden kohtaamiseen.

Tämä johtaa vääjämättä aiemmin esitettyyn kysymykseen: jos kerta ekstroverttien elämäntapa on niin hemmetin paljon parempi, niin kannattaisiko introverttien alkaa matkimaan ekstroverttejä?

Kannattaako introvertin toimia kuin ekstrovertti?

Tätä kysymystä on tutkittu muutamissakin kokeissa ja tulokset ovat täysin samanmielisiä: Kyllä kannattaa.

Kun introvertit ovat kokeen puitteissa pyrkineet toimimaan “ekstroverttien lailla” eli hakeutumaan aktiivisemmin sosiaalisiin tilanteisiin, aloittamaan keskusteluja, tutustumaan ihmisiin tai esimerkiksi pitämään aktiivisemmin yhteyttä ystäviinsä, on sillä havaittu olevan suora, myönteinen vaikutus heidän kokemaansa onnellisuuteen. Tulos on ollut sama riippumatta siitä, onko asiaa mitattu luonnollisissa ympäristöissä vai laboratorio-olosuhteissa.

Onko asia sitten tosiaankin näin yksinkertainen? Muuttuuko keskimääräinen introvertti onnellisemmaksi, kun alkaa toimimaan ekstroverttien tavoin?

Voi olla… MUTTA.

Iso, lihava mutta.

Kuten odottaa saattaa, liittyy asiaan iso ja lihava mutta. Kukapa olisi arvannut. Tieteelle ominainen antikliimaksi on se, että harva asia on lopulta erityisen yksinkertainen ja suoraviivainen. Meidän aiheemme ei ole poikkeus.

Kyllä, sosiaalisesti aktiivisen toiminnan on havaittu vaikuttavan onnellisuuteen positiivisesti ja se on tietenkin mukava asia. On hyvä tietää, että sosiaalisesti aktiivisella elämäntavalla on ainakin jonkinlainen todistettu mahdollisuus lisätä onnellisuuttamme. Tämä ei ole kuitenkaan varsinaisesti uutta tietoa, eikä tämän toteamiseen tarvita tieteellisiä kokeita. Ihmiset ovat kautta aikojen olleet varsin tietoisia siitä, että kaverin kanssa on keskimäärin mukavampaa kuin yksin. Syntyykin kysymys:

Jos olemme olleet aina tietoisia siitä, että aktiivinen sosiaalinen toiminta on keskimäärin ihan hyvä juttu, miksi esimerkiksi ne kaikki “onnettomat” introvertit eivät pyri elämään sosiaalisesti aktiivisempaa elämää? Mikä heitä oikein estää?

Selityksen epäillään piilevän siinä näkymättömässä hinnassa, jota introvertit joutuvat maksamaan sosiaalisiin tilanteisiin osallistumisesta. Näkymättömästä hinnasta puhun siksi, ettei tutkimuksissa ole toistaiseksi löydetty keinoja tämän hinnan tarkkaan määrittämiseen tai mittaamiseen. Tiedetään vain, että sosiaaliset tilanteet vaikuttavat olevan introverteille keskimäärin raskaampia kuin ekstroverteille. Hyviä, mahdollisia osaselityksiä aiheeseen liittyen kuitenkin jo on:

  • Introversio korreloi reaktioherkkyyden kanssa: haastavat sosiaaliset tilanteet tuntuvat monien introverttien kokemina keskimäärin kivuliaammilta kuin ekstroverttien kokemina.
  • Ekstroversio taas korreloi palkkioherkkyyden kanssa: erilaiset sosiaaliset palkkiot tuntuvat ekstrovertin kokemina palkitsevammilta kuin introvertin kokemina.
  • Ekstroverteiltä vaikuttaa löytyvän myös sosiaalisia tilanteita helpottavia neurologisia etuja. Sellainen on esimerkiksi lievästi parempi kyky hahmottaa muiden ihmisten kasvoja ja ilmeitä. On mahdollista, että tällaiset pienet edut tekevät sosiaalisista tilanteista ekstroverteille hieman helpompia.
  • Ekstroverteille kertyy ajan kanssa keskimäärin enemmän sosiaalista taituruutta, mikä johtuu todennäköisesti siitä, että heillä on elämässään keskimäärin enemmän sosiaalista kanssakäymistä ja siten he saavat enemmän harjoitusta sosiaalisista tilanteista. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö introverttikin henkilö voisi olla sosiaalisesti erittäin taitava, vaan tässä puhutaan vain keskiarvoista.
  • Kulttuurimme suosii ja arvostaa ekstroverttejä. Tätä ei tietenkään sanota ääneen, mutta on aistittavissa “rivien välissä”. Moni introvertti saattaa olla tietoinen tästä ja kokea olevansa siksi vähemmän tervetullut erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin.

Eli vaikka sosiaalisesti aktiivinen toiminta lisääkin onnellisuutta, niin sosiaalisiin tilanteisiin hakeutumisesta maksettava hinta taas saattaa vähentää sitä. Lopulta tulos saattaa olla plus-miinus nolla. Hinta ja hyöty ikään kuin tasapainottavat toisensa.

Oletko introvertti vai ekstrovertti? Onko sillä edes merkitystä?

Jos ekstrovertit sitten ovat niin erinomaisia, niin miksi introverttejä edes on?

Tässä välissä on hyvä muistuttaa, että ekstro/introversio on biologinen piirre, joka sijoittuu normijakaumalle:

Varsinaisia “selkeitä” intro- tai ekstroverttejä on suhteellisen vähän. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä sijoittuu keskivaiheen tuntumaan, eli ovat vain hyvin lievästi taipuvaisia intro- tai ekstraversioon. Siten esimerkiksi ylempänä luetellut edut ja heikkoudet eivät täysimääräisesti kosketa kuin pientä osaa ihmisistä.

(Näin ollen se, onko ihminen ekstro- vai introvertti, on useimpien kannalta lähes merkityksetöntä. Vaikka meillä olisikin taipumus jompaan kumpaan suuntaan, on taipumus todennäköisesti hyvin pieni.)

Samalla normijakaumalle asettuminen on introverteille lohdullinen muistutus siitä, että vaikka ekstrovertit ovat tutkimustulosten valossa sosiaalisilta taipumuksiltaan keskimäärin etuoikeutetumpia, ei tämä johda siltikään siihen, että introvertit eivät löytäisi itselleen kumppania ja onnistuisi perustamaan perhettä. Kun jokin periytyvä ominaisuus asettuu tällä tavoin normijakaumalle, kertoo se siitä, että sen molemmilla puolilla on selkeät evolutiiviset etunsa, jotka ovat keskenään tasapainossa. Jos näin ei olisi, olisi jompikumpi ominaisuuksista evoluution saatossa jo kadonnut.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ekstrovertit pärjäävät sosiaalisessa elämässään keskimääräistä “paremmin”, on introverteillä pitkä lista toisenlaisia etuja puolellaan, joiden vuoksi he onnistuvat ainakin sukunsa jatkamisessa ihan yhtä hyvin kuin ekstrovertitkin. En mene niihin tämän tekstin puitteissa, koska tekstistä on tulossa jo asiattoman pitkä, mutta palaan asiaan mielelläni myöhemmissä teksteissä.

Palataan kuitenkin vielä askel taaksepäin ja puhutaan siitä sosiaalisesta hinnasta, joka estää introverttejä elämästä ekstroverttien kaltaista sosiaalista elämää ja siltä osin lisäämästä onnellisuuttaan. Tätä sosiaalisuuden hintaa voi nimittäin halutessaan pienentää. Nollaan sitä tuskin saa, sillä osin se saattaa johtua biologisista syistä. Sen verran sitä voi kuitenkin vähentää, että lopullinen sosiaalisesta elämästä saatava kokonaishyöty nousee kuitenkin selkeästi plussan puolelle.

Kuinka hinnan pienentäminen sitten onnistuu?

Perinteisin keinoin, eli etsimällä tapoja tehdä sosiaalisiin tilanteisiin osallistumisesta itselleen eri tavoin helpompaa. Tähän toimivat jo tutut ja varsin ennalta-arvattavat keinot:

  • Sosiaalisten taitojen harjoittelu voi tehdä sosiaalisissa tilanteissa olemisesta rennompaa. Esimerkiksi taitava keskustelija kokee keskimäärin vähemmän huolta siitä, että “jäätyisi” keskustelussa tai sanoisi jotakin hölmöä.
  • Sosiaalisen itsevarmuuden vahvistaminen. Itsevarma henkilö kokee merkittävästi vähemmän huolta siitä, että sosiaalisessa tilanteessa tapahtuisi jotakin yllättävää tai ikävää, sillä hänen on helpompaa luottaa siihen, että hän selviää tilanteesta joka tapauksessa.
  • Itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen. Erilaisia sosiaalisia virheitä on loppupeleissä mahdotonta täysin välttää. Aina toisinaan sorrumme tekemään jotakin hölmöä, noloa ja kiusallista. Vahvan itsetunnon ja myönteisen minäkuvan omaava henkilö pystyy ohittamaan niin isot kuin pienetkin mokat huomattavasti helpommin.

Tässä välissä haluan suositella sähköistä Eroon ujoudesta -kirjaani, jonka olen tehnyt juuri tätä tarkoitusta varten. Sen sisältö liittyy sosiaalisten taitojen sekä itsevarmuutta parantavien ajatusmallien rakentamiseen, tarkoituksena tehdä sosiaalisesta tilanteesta ratkaisevasti helpompaa ja nautinnollisempaa. Kiitos mahdollisesta kiinnostuksesta!

Kiitos paljon myös tekstin lukemisesta. Minulta on vuosien varrella pyydetty paljon juuri tämän introvertti/ekstrovertti -aiheen käsittelyä, mutta en hevin ole halunnut tarttua siihen. Syynä on ollut ensisijaisesti se, että aihe tuntuu olevan monelle varsin herkkä ja tunnelatautunut. Syystä tai toisesta oma “-versio” koetaan hyvin tärkeäksi ja henkilökohtaiseksi piirteeksi ja siksi ärsyynnytään helposti, mikäli aihetta ei käsitellä juuri itsensä toivomalla tavalla. Itse pyrin käsittelemään aiheita aina tasapuolisesta ja hyväntahtoisesta näkökulmsta, mutta haluan vielä erikseen varmuudeksi mainita, että tässä tapauksessa tekstissä mainitsemani asiat eivät edes ole omaa mielipidettäni, vaan perustuvat tutkittuun tietoon. Älkää lähettäkö vihapostia!

Mikäli teksti saa paljon lukukertoja, niin kirjoitan siitä mielelläni myös jatkossa lisää, sillä kiinnostavaahan tämä ehdottomasti on. Kiitos lukemisesta!

Rakkaudella,

Jevgeni

Lähteitä

Ashton, M. C., Lee, K., & Paunonen, S. V. (2002). What is the central feature of extraversion? Social attention versus reward sensitivity. Journal of personality and social psychology, 83(1), 245.

Cheng, H., & Furnham, A. (2002). Personality, peer relations, and self-confidence as predictors of happiness and loneliness. Journal of adolescence, 25(3), 327-340.

Choungourian, A. (1967). Introversion—extraversion and color preferences. Journal of Projective Techniques and Personality Assessment, 31(4), 92-94.

Cohen, D., & Schmidt, J. P. (1979). Ambiversion: characteristics of midrange responders on the Introversion-Extraversion continuum. Journal of personality assessment, 43(5), 514-516.

Costa, P. T., & McCrae, R. R. (1985). The NEO Personality Inventory manual. Odessa, FL: Psychological Assessment Resources.

Eaves, L., & Eysenck, H. (1975). The nature of extraversion: a genetical analysis. Journal of personality and social psychology32(1), 102.

Eysenck, H. J., & Eysenck, M. W. (1985). Personality and individual differences: a natural science approach. New York: Plenum Press.

Fishman, I., Ng, R., & Bellugi, U. (2011). Do extraverts process social stimuli differently from introverts?. Cognitive neuroscience, 2(2), 67-73.

Furnham, A., & Strbac, L. (2002). Music is as distracting as noise: The differential distraction of background music and noise on the cognitive test performance of introverts and extraverts. Ergonomics, 45(3), 203-217.

Gallagher, P., Fleeson, W., & Hoyle, R. H. (2011). A self-regulatory mechanism for personality trait stability: Contra-trait effort. Social Psychology and Personality, 2, 335-342.

Gati, I., Gadassi, R., Saka, N., Hadadi, Y., Ansenberg, N., Friedmann, R., & Asulin-Peretz, L. (2011). Emotional and personality-related aspects of career decision-making difficulties: Facets of career indecisiveness. Journal of Career Assessment, 19(1), 3-20.

Gray, J. A. (1981). A critique of Eysenck’s theory of personality. In A model for personality (pp. 246-276). Springer, Berlin, Heidelberg.

Howarth, E. (1986). Introversion and neuroticism: A persistent relationship. Psychological reports, 58(2), 389-390.

Jang, K. L., Livesley, W. J., & Vemon, P. A. (1996). Heritability of the big five personality dimensions and their facets: a twin study. Journal of personality, 64(3), 577-592.

Jung, C. G. (1921) Psychologische Typen, Rascher Verlag, Zurich – translation H.G. Baynes, 1923.

Larsen, R. J., & Ketelaar, T. (1991). Personality and susceptibility to positive and negative emotional states. Journal of personality and social psychology, 61(1), 132.

Lucas, R. E., Le, K., & Dyrenforth, P. S. (2008). Explaining the extraversion/positive affect relation: Sociability cannot account for extraverts’ greater happiness. Journal of personality, 76(3), 385-414.

Moutafi, J., Furnham, A., & Crump, J. (2003). Demographic and personality predictors of intelligence: A study using the NEO personality inventory and the Myers-Briggs type indicator. European Journal of Personality, 17, 79-94.

Nettle, D. & Clegg, H. (2008). Personality, mating strategies and mating intelligence. In G. Geher & G. F. Miller (Eds.), Mating intelligence: Sex, relationships, and the mind’s reproductive system (pp. 121-135). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum.

Oehler, A., & Wedlich, F. (2018). The relationship of extraversion and neuroticism with risk attitude, risk perception, and return expectations. Journal of Neuroscience, Psychology, and Economics, 11(2), 63.

Rolfhus, E., & Ackerman, P. L. (1999). Assessing individual differences in knowledge: Knowledge, intelligence, and related traits. Journal of Educational Psychology, 91, 511– 526.

Scarr, S. (1969). Social introversion-extraversion as a heritable response. Child Development, 823-832.

Sims, C. M. (2017). Do the big-five personality traits predict empathic listening and assertive communication?. International journal of listening, 31(3), 163-188.

Smith, P. F. (1974). Extraversion-introversion and recognition sensitivity to red and blue hues (Doctoral dissertation, University of Ottawa (Canada)).

Stringer, D. P. (1971). Color preferences as related to social introversion-extroversion for a selected sample of college women Home Economics students (Doctoral dissertation, California State University, Northridge).

Zelenski, J. M., Santoro, M. S., & Whelan, D. C. (2012). Would introverts be better off if they acted more like extraverts? Exploring emotional and cognitive consequences of counterdispositional behavior. Emotion, 12(2), 290-303.

Zelenski, J. M., Sobocko, K., & Whelan, D. C. (2014). Introversion, solitude, and subjective well-being. The handbook of solitude: Psychological perspectives on social isolation, social withdrawal, and being alone, 184-201.

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia