Helppo keino motivaation lisäämiseksi

helppo keino motivaation lisaamiseksi

Helppo keino motivaation lisäämiseksi.

Mene nukkumaan. Mene suoraan nukkumaan kulkematta lähtöruudun kautta.

Sinänsä itsestäänselvä, mutta suorittajilta helposti unohtuva asia.

Kun keho on väsynyt, se pyrkii vähentämään ihmisen aktiivisuutta. Tarkoituksena on palautumisen edistyminen. Yksi keino vähentää aktiivisuutta on motivaation laskeminen. Ihminen ottaa todennäköisemmin rennosti, kun se ei ole motivoitunut*.

(*Tässä vedän toki mutkia suoriksi, mutta pohjimmiltaan näin.)

Valitettavasti monet huippusuoriutujat eivät tällaisista pikkuasioista välitä, vaan rynnäköivät niitä töitä ja muita askareitaan vaikka väkisin.

Ei välttämättä kannata. Jos otat ensin kunnon tirsat ja käyt töiden kimppuun palautuneena ja motivoituneena, saat kokonaisuudessaan enemmän aikaan.

Uni ei ole ajantuhlausta, vaan kokonaiskuvassa se säästää aikaa. Unesta joustaminen taas paitsi tuhlaa aikaa alentuneen motivaation ja suorituskyvyn kautta, se myös lyhentää elämääsi. Toistuva tai krooninen unenpuute on järkyttävän epäterveellistä.

Ei ole kohtuutonta sanoa, että elämän pituudesta voi pudota paljonkin pois, jos ei malta nukkua.

Levätkää, hyvät ihmiset. Elämästä nauttii enemmän ja asioita saa paremmin aikaiseksi levänneenä. Väkisin suorittaminen ei ole hintansa arvoista.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia