keskitytkö toiseen IHMISEEN VAI OLETKO.Moi!

Olen tässä taas elänyt jonkinlaisessa sosiaalisuuspuuskassa ja tavannut ihmisiä paljon keskimääräistä enemmän, ja tämän yhteydessä on mieleen noussut taas eräs juttu, jota olen mietiskellyt joskus aiemmin ja sen koommin ikävä kyllä unohtanut.

Minulle (kuten kuulemma aika helkkarin monelle muullekin) käy nimittäin usein niin, että jonkun kanssa ollessani – erityisesti jos kyseessä on joku minulle tuntemattomampi ihminen – kiinnitän ehkä hieman liikaa huomiota omaan “sosiaaliseen suoritukseeni”. Toisin sanoen ajattelen sitä, millä tavalla käyttäydyn, mitä ja miten puhun, miten äännän ja lausun sanat, millaisia eleitä käytän ja mitä olemukseni kertoo tälle toiselle ihmiselle.

Tämä ei oikeastaan häiritse minua mitenkään, sillä se on vain pieni kasa ajatuksia jossain kaiken muun taustalla. Koen kuitenkin että sekä itselläni että muille olisi kivempaa, jos tuollaisten ajattelun sijaan voisin keskittyä siihen toiseen ihmiseen/ihmisiin oikeasti “sataprosenttisesti”.

No miksi mä sitten ajattelen tuollaisia alunperinkään?

Omalla kohdallani uskon, että kyse on joko joku vanha ja hyödytön ajatusmalli, että olisi jollain tapaa noloa tai kiusallista käyttäytyä jotenkin “epätäydellisesti” tai joku uskomus, että on jollain tapaa etujeni vastaista käyttäytyä epätäydellisesti.

No onko kumpikaan noista jotenkin totta?

Voisin nähdä että jossain työhaastattelussa sillä miten puhun ja miten käyttäydyn voisi olla todellista vaikutusta johonkin. Missä tahansa muussa tilanteessa, tuskin. Aiemmin tästä keskustellessani eräs ystäväni tuumasi että jossain treffitilanteessa omilla sanomisilla ja muilla voisi olla hyvinkin paljon vaikutusta. Luultavasti joo, mutta luulisi myös, että jos kykenee valtaosan ajasta olemaan suhtkoht siisti tyyppi, ei pienellä välimokailulla olisi yleensä mitään ratkaisevaa vaikutusta.

En toki mitenkään kyseenalaista “normaalin” ja sulavan käytöksen tärkeyttä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Koen vain että on oikeastaan aika typerähköä stressata sellaisen asian takia, joka ei ole oikeasti mitenkään vaarallinen tai ratkaisevan haitallinen. Erityisesti sen valossa, että useimmat meistä tietävät kuitenkin osaavansa olla ja käyttäytyä ihan sopivalla tavalla ilmankin sitä “miltämävaikutanmiltämävaikutan”-ajatusta.

Nyt kuitenkin ajattelin yrittää ihan tietoisesti keskittyä sosiaalisessa tilanteessa enemmän siihen toiseen ihmiseen – oikeasti kuunnella ja kokea – sen sijaan, että olisin kuin jonkinlaisessa teatterikoulun esiintymiskokeessa.

Olisi myös aika kivaa kuulla muiden kokemuksia vastaavista fiiliksistä. Muutaman kerran tästä kysyttyäni olen käsittänyt että tälläinen ajatus on tuttu hyvinkin monelle. Joten hei, kertokaahan jotain :>