kiltti ihminen

Oletki mielestäsi liian kiltti ihminen? Oletko niin kiltti, että muut kävelevät ylitsesi? Toimitko elämässä aina oikein, mutta et tunnu koskaan saavan siitä minkäänlaista palkintoa? Tuntuuko maailma epäreilulta paikalta?

Nämä ovat kaikki yleisiä tuntemuksia, joita kohtaan työssäni itseään “liian kiltteinä” pitävien ihmisten kanssa. Moni heistä kokee kiltteytensä ennemminkin elämää rajoittavana, kuin sitä parantavana asiana.

Väitän kuitenkin, että kiltteydessä itsessään ei ole mitään vikaa. Ongelmaksi se nousee vain silloin, kun erehdymme pitämään kiltteytenä toista, usein sen kanssa samanaikaisesti esiintyvää ominaisuutta. Tämä ominaisuus on liiallinen alistuvuus.

Millainen on “liian kiltti ihminen”?

Liian kiltti ihminen on käymieni keskustelujen perusteella esimerkiksi tällainen:

Hän on se, joka auttaa aina muita, mutta ei kehtaa ottaa muilta apua vastaan. Hän on se, joka tukee ja kuuntelee, vaikka väsyy samalla itse. Hän on se ,joka ei koskaan asetu muiden kanssa poikkiteloin, edes silloin kun se kannattaisi. Hän on se, joka ei ilmaise omia mielipiteitään, sillä joku voi lakata pitämästä hänestä niiden vuoksi. Hän on se, joka ei näy eikä kuulu, sillä joku saattaisi vaikka häiriintyä sellaisesta!

Olen joskus itsekin ollut tällainen “kiltti” ihminen. Myös ystäväpiirini koostui heistä.  Tyypeistä, joista tavallaan kaikki pitivät, mutta jotka itse olivat syvästi tyytymättömiä elämäänsä. Elämäänsä, jonka he kokivat koostuvan heidän ylitse kävelevistä ihmisistä sekä kaikenlaisista hyväksikäyttäjistä ja kusipäistä, jotka veivät heidän edestään kaiken sen, mikä kilttien ihmisten mielestä olisi kuulunut heille, mikäli maailma vain olisi reilu.

He ja minä toistelivat kerta toisensa jälkeen samaa, tuttua mantraa:

Miksi kiltit, oikein toimivat ihmiset eivät saa palkkiota reilusta käytöksestään? Miksi röyhkeät kusipäät saavat elämässä parhaat asemat, parhaat kumppanit ja parempia työpaikkoja? Miksi, vaikka he ovat röyhkeitä kusipäitä?

Jos maailma olisi ollut reilu, meitä kilttejäkin onnistaisi, ajattelimme. Käytimme toistuvasti aikamme tämän vääryyden voivotteluun.

Onneksi olimme väärässä. Olimme kilttejä, hyviä tyyppejä. Mutta sen lisäksi olimme epävarmoja ja alistuvia. Ja nämä kaksi ominaisuutta olisi kannattanut erottaa toisistaan!

Kiltteydessä itsessään ei ole mitään vikaa. Se on minusta loistava ja ihailtava piirre jokaisessa ihmisessä. Haluan olla niin kiltti, kuin vain ikinä kykenen olemaan. Alistuvuus sen sijaan on usein tuhoava ja vahingollinen ominaisuus, joka aiheuttaa kantajalleen valtavia hankaluuksia.

Ihminen on yhä eläin. Muistutusta siitä, mitä liian alistuville eläimille käy, voi hakea esimerkiksi katsomalla muutaman jaksollisen Avaraa Luontoa. Tämä on toki hieman ylilyötyä symboliikkaa, mutta siinä piilee totuuden siemen.

Alistuvasta itsevarmaksi: kiltteyden ja alistuvuuden ero

En missään vaiheessa tehnyt tietoista päätöstä lakata olemasta alistuva. En missään vaiheessa suorittanut jonkinlaista häikäisevää, tähän liittyvää elämäntapamuutosta. Pikemminkin muutos alistuvasta ihmisestä itsevarmemmaksi ja omia puoliaan pitäväksi tyypiksi tapahtui huomaamattomasti ja pikkuhiljaa.

Sitä mukaa, kun pääsin eroon ujoudestani, uskalsin yhä enemmän ja enemmän olla esillä ja pitää puoliani. Toisinaan jopa koin, että olen ihmissuhteissa ihan yhtä tasa-arvoinen osapuoli kuin muutkin! Aloin pikkuhiljaa hahmottamaan kiltteyden ja alistuvuuden eroa. Havaitsin esimerkiksi seuraavia asioita:

Kiltit ihmiset ovat avuliaita. He auttavat kun vain mahdollista, mutta myös tuntevat rajansa ja uskaltavat kertoa niistä myös muille. He eivät ylenkatso omaa hyvinvointiaan ja arvojaan auttaessaan muita. Kiltit ihmiset uskaltavat myös pyytää apua, kun sitä tarvitsevat.

Alistuvat ihmiset sen sijaan eivät apua hae, sillä pelkäävät olevansa häiriöksi. He hylkäävät arvonsa ja hyvinvointinsa ja asettavat toiset selkeästi itsensä edelle, kuluttaen näin terveyttään ja hyvinvointiaan, sekä lopulta vähentäen elämänsä mielekkyyttä.

Kiltit ihmiset kuuntelevat ja tukevat muita, mutta huolehtivat samalla omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnistaan. Alistuvat taas ylenkatsovat oman vointinsa ja tukevat muita jopa silloin, kun heidän oma jaksamisensa on pettämäisillään.

Kiltit ihmiset arvostavat omia päämääriään ja ymmärtävät, että ne ovat ihan yhtä arvokkaita, kuin muidenkin pyrkimykset. He uskaltavat puolustaa etujaan, kun joku yrittää kävellä heidän ylitseen. He eivät hyväksikäytä muita, mutta eivät myöskään alistu käytettäviksi.

Alistuvat taas asettavat muiden pyrkimykset selkeästi omiensa edelle. He eivät asetu vastustamaan, kun joku kävelee heidän ylitseen. Siten he tekevät itsestään loistavan kohteen heille, joita ei kaduta muiden epäreilu hyödyntäminen.

Kiltit uskaltavat halutessaan näkyä ja kuulua, sillä he ymmärtävät, että heillä on siihen samanlainen oikeus kuin muillakin. He hyväksyvät sen, että joku ei ehkä tule pitämään heistä. Heillä ei ole väkinäistä, ylikorostunutta tarvetta olla aina pidettyjä.

Alistuvat taas pelkäävät häiritsevänsä muiden elämää antamalla itsensä näkyä ja kuulua. Muiden elämä ja hyvinvointi taas on arvokkaampaa kuin heidän, joten he päätyvät olemaan mieluummin näkymättömiä.

Yhteenvetäen: Kiltin elämä on tässä mielessä mukavaa, sillä kiltteys on aidosti kaunis ominaisuus, josta tulee itselleenkin todella hyvä fiilis. On upeaa olla kiltti! Alistuvuus taas rasittaa elämää, sillä alistuvaa ihmistä saattaa vaivata kokemus siitä, ettei hän saa elämältään sitä, mitä ansaitsee.

4 alistuvuutta vähentävää ajatusmallia

Alle olen listannut alle ajatus- ja toimintamalleja, joiden omaksumisesta on ollut sekä itselleni hyötyä kiltiksi ja itsevarmaksi oppimisessa.

1. Puoliensa pitäminen ei tee sinusta kusipäätä, päinvastoin

Elin pitkään uskossa, että ainoastaan kusipäät kehtaavat puolustaa itseään ja olla tarkkoja oikeuksistaan. Aidosti jalon ihmisen uskoin kääntävän mieluummin toisen poskensa, kuin iskevän takaisin. Kaikenlainen näkyminen ja esilläolo oli minusta kusipäistä tärkeilyä ja ärsyttävää itsestään meuhkaamista.

Todellisuudessahan puoliensa pitäminen on täysin hyväksyttävää ja aiheellista. Meillä kaikilla (kyllä, myös juuri sinulla!) on oikeus voida hyvin ja elää omannäköistämme elämää.

Voidaan jopa kärjistetysti ajatella, että liiallinen alistuvuus on kusipäistä, sillä alistumalla vääryyksien edessä tulemme opettaneeksi todellisille kusipäille sen, että muiden hyväksikäyttö on mahdollista ja että maailma palkitsee heidät siitä.

Moni kiltti ihminen ajattelee, että hillitty käytös, alistuvuus, vetäytyvyys ja vastaava on “hyvää ja ihailtavaa” toimintaa. On hyvä, ettei ole kenenkään tiellä, on hyvä, ettei ärsytä ketään, on hyvä, ettei näy eikä kuulu. Itsekin uskoin tähän aikoinaan vahvasti.

Nykyään taas koen, että eniten vahinkoa ympärilleen aiheuttavat juuri liian kiltit ja alistuvat ihmiset, jotka eivät ole oikeaan aikaan kykeneet asettamaan muille rajoja. Ajan kanssa kyvyttömyys rajojen asettamiseen purkautuu mielenterveysongelmina, riitaisina tunteenpurkauksina ja pahimmillaan esimerkiksi parisuhdeväkivaltana, ääritapauksissa jopa kouluampumisina ja terrori-iskuina.

Tarkoitus ei todellakaan ole syyllistää alistuvia ihmisiä, sillä luoja tietää, he eivät todellakaan kaipaa lisää syyllistämistä. Tarkoitus on vain tuoda esiin, että alistuvuuteen johtavat ajatus- ja toimintamallit eivät todellakaan ole “hyvän puolella” olemista, vaikka siltä ne usein tuntuvatkin. Niitä ei tule puolustella hyvyydellä ja oikeudella, vaan mieluummin pyrkiä aktiivisesti kehittämään niitä hyvään ja kilttiin, mutta myös itsevarmaan suuntaan.

2. Oma hyvinvointisi on pääsääntöisesti tärkeämpää kuin muiden

Kuulostaa kusipäiseltä, eikö vain? Tarkoitan sitä, että oman hyvinvointinsa auttamisen alttarille uhraava ihminen ei yleensä ole kovin hyvä auttaja kovin pitkään. Auttajan tulee huolehtia ensisijaisesti itsestään, jotta hän olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa muita auttaessaan. Näin voittavat sekä auttaja itse, että autettava. Pitämällä huolta omasta hyvinvoinnistamme pidämme huolta myös siitä, että kykenemme pitämään huolta myös muista.

3. Näkyminen ja kuuluminen ei tee sinusta itserakasta tärkeilijää

Uskoin pitkään, että kaikenlainen “numeron tekeminen itsestään”, eli näkyminen, kuuluminen ja mielipiteidensä ilmaiseminen kertoi vain ja ainoastaan siitä, että henkilö oli itserakas tärkeilijä, joka kaipaa huomiota ja hyväksyntää.

Eihän hillityllä ja hyvällä ihmisellä voi olla tarvetta olla esillä, eihän? Eihän näkymiselle voi olla muita syitä kuin se, että tahtoo paistatella parrasvaloissa ja saada ihailua osakseen, eihän?

Todellisuudessa me ihmisolennot kaipaamme nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemista. Se on luonnollinen tarve useimmille meistä. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää, päinvastoin. Kun koemme tulevamme kohdatuiksi, nostaa se myös hyvinvointiamme, jolloin voimme kohdata myös muut ihmiset paremmalta, terveemmältä pohjalta. Näin kaikki voittavat.

4. Omista (hyvistä) arvoista kiinnipitäminen on paitsi hyväksyttävää, myös ihailtavaa

Toisinaan vastaan tulee tilanteita, jossa meiltä pyydetään apua tai kannanottoa sellaisiin asioihin, jotka ovat vastoin omia arvojamme. Tällöin on täysin hyväksyttävää toimia sen mukaan, minkä kokee olevan oikein. Se on hyväkyttävää senkin uhalla, että joku pettyy valintaamme.

Monien ylikilttien ihmisten pelko on se, että joku pettyy heihin ihmisinä. Siksi on tärkeää muistaa, että avunpyytäjä pettyy nimenomaan valintaamme ja toimintaamme, ei niinkään meihin ihmisinä. Pettymyksen tuottaa toimintamme, ei se, mitä sisimmältämme olemme. Tämä on pieni, mutta äärimmäisen tärkeä ero sisäistettäväksi.

Jos löydämme itsestämme tarpeen saada osaksemme muiden hyväksyntää ja ihailua, on alistuminen juuri se tehottomin tapa sen saamiseen. Ihmiset eivät pohjimmiltaan arvosta alistuvuutta. Sen sijaan ihminen, joka tiukoissakin tilanteissa pitää kiinni omista arvoistaan, saa meissä aikaan lähes universaalia ihailua.

Lopuksi

Näiden asioiden sisäistäminen ja muuttaminen on hidasta. Siitä ei tule ottaa liikaa paineita, eikä tuntea syyllisyyttä. Korostan vielä kerran, ettei tarkoituksenani ole todellakaan syyllistää alistuvia ihmisiä. Olen itsekin ollut sellainen ja tiedän kokemuksesta, millaista se hetkittäin on. Alistuvuus on kuitenkin aidosti haitallinen ominaisuus sekä itselle, että muille. Siksi koen, että siitä on tärkeää pyrkiä eroon.

Uskon kivenkovaan siihen, että maailma, jossa jokainen uskaltaa pitää puoliaan, on moninkertaisesti parempi paikka kuin se, jossa osa meistä on alistujia ja osa hyväksikäyttäjiä. Alistumalla me nimenomaan mahdollistamme hyväksikäytön ja sitä haluavat vain ne todelliset kusipäät.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Ole kiltti ihminen, mutta älä alistuva: Kiltteys on ihailtavaa, alistuvuus ongelmallista” on julkaistu 14.6.2013 ja sitä on muokattu 20.7.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Mikä fiilis tekstistä jäi?
Sai ajattelemaan!
Sai ajattelemaan!
0
Tykkäsin!
Tykkäsin!
0
En tykännyt!
En tykännyt!
0