BK avoimet parisuhteet

Ajatus tämän artikkelin kirjoittamiseen on kypsynyt vähitellen viimeisen vuoden aikana, kun olen hieman yllättyneenäkin yhä uudestaan ja uudestaan ajautunut mitä erilaisimpien ihmisten kanssa keskusteluun siitä, kuinka nämä eivät ole täysin tyytyväisiä perinteisiin, suljettuihin parisuhteisiinsa ja haluaisivat joskus kokeilla jotain muuta, mikäli vain uskaltaisivat. Pelkästään viimeisen vuoden sisällä näitä ihmisiä on ollut niin lukematon määrä, että kyse ei voi olla mistään poikkeamasta, vaan ilmeisen yleisestä ajatuksesta.

Koska blogini lukijamäärä on viimeisen parin vuoden aikana päässyt kasvamaan varsin isoksi, oletan että näitä ihmisiä löytyy myös lukijoideni joukosta. Koska satun tietämään tästä yleensä vaietusta aiheesta jonkin verran, haluaisin osaltani valottaa aihetta ja kertoa omista kokemuksistani avoimissa parisuhteissa olemisesta.

Ai mistä omista kokemuksista? Olen elämäni aikana ollut kolmessa pidemmässä parisuhteessa, joista yksi on ollut perinteinen suljettu ja kaksi avoimia. Lisäksi viihdyn erityisesti rohkeiden ja totutusta poikkeavalla tavalla ajattelevien ihmisten seurassa ja heidän joukostaan näyttää löytyvän erityisen suuria määriä avoimissa parisuhteissa olevia. Eikä kyse muuten ole mistään vapaa rakkaus-hippiympyröistä, kuten kaksi tämän jutun oikolukenutta henkilöä epäili, vaan ihan tuikitavallisista ihmisistä ;-)

Tähän väliin varoituksen sana. Siitä huolimatta että kirjoitan kokemuksistani hyvin neutraaliin ja hillittyyn sävyyn, on tämä sellainen aihe, joka tuntuu herättävän ihmisissä vahvoja tunteita suuntaan tai toiseen. Jos olet niitä ihmisiä, joiden mielestä ainoa, absoluuttisen oikea ja pyhä tapa olla toisen ihmisen kanssa on perinteinen, suljettu parisuhde, on hyvin todennäköistä, ettet tule pitämään tästä tekstistä. Pyydän kuitenkin että hillitsisit halusi täyttää palautelaatikkoni “Jumala vihaa sinua”-tasoisilla viesteillä. Niitä on siellä jo pari kappaletta enkä millään viitsisi käyttää aikaa niiden läpikäymiseen.

Toinen syy tämän artikkelin kirjoittamiseen on se, että olen myös yllättynyt siitä pettämisen määrästä, jota päällepäin täydellisiltä vaikuttavissa suhteissa esiintyy. Tutkimusten mukaan pettämistä esiintyy huomattavasti vähemmän kuin yleisesti ajatellaan, noin 6 – 25 prosentissa parisuhteista. Tässä on kuitenkin otettava huomioon mahdolliset häveliäisyystekijät joita tutkimuksiin (jopa nimettömästi) vastanneet kokevat. Koska pettäminen on niin vahvasti tuomittavaksi koettu asia, sitä ei aina haluta myöntää.

(Yleisen, ilmeisesti mm. nykyään yhä suositumpien pettämissivustojen lanseeraaman väitteen mukaan pettämistä esiintyisi jopa 50-70 % parisuhteista, mikä onneksi näyttää olevan väitteenä tekaistu ja vahvasti liioiteltu.)

6 – 25 % on kuitenkin sekin varsin suuri luku ja vastaa melko hyvin omia havaintojani tuttavapiireistäni. Tämän luvun myös väitetään olevan kasvualtis silloin, kun parisuhteissa esiintyy jokin mm. seuraavista riskitekijöistä:

  • pitkäaikaiset ja ratkaisemattomat parisuhteen ongelmat
  • huomattava ero kumppaneiden seksivietissä
  • huomattava ero kumppaneiden persoonassa

Sen perusteella mitä itse olen nähnyt ja kuullut, väitän myös perinteisen kyllästymisen olevan suuri pettämiseen johtava tekijä. Omista tuttavistani useimmat pettämistä kokeilleet kertoivat sen johtuneen juuri kyllästymisestä. Koska en pidä pettämistä kovinkaan reiluna tai kivana toimintana, koen avoimen parisuhteen tarjoavan huomattavasti paremman vaihtoehdon juurikin kyllästymisen kanssa kamppailemiseen.

Mikä ihmeen avoin parisuhde?

Koska eri ihmiset tuntuvat määrittelevän avoimet suhteet hieman eri tavoin, haluan aivan ensiksi hieman selventää mistä tässä oikein puhun.

Minulle avoin parisuhde tarkoittaa parisuhdetta, joka on muutoin kuin mikä tahansa perinteinen parisuhde, mutta parisuhteen osapuolilla on lupa harrastaa seksiä tai hakea intiimiä läheisyyttä myös parisuhteen ulkopuolisilta henkilöiltä.

Avointen suhteiden säännöt poikkeavat usein hieman toisistaan. Jotkut esimerkiksi sallivat sen, että heidän kumppanillaan on säännöllisiä seksikumppaneita, toiset taas sallivat ainoastaan hyvin satunnaiset seksisuhteet. Jotkut sallivat ainoastaan seksin, jotkut taas ainoastaan intiimin läheisyyden. Jotkut tahtovat että syrjähypyistä kerrotaan avoimesti, toiset ovat mieluummin pimennossa.

Yhdistävä tekijä näyttää minun silmiini olevan se, että kaikissa avoimissa suhteissa se oma kumppani on aina se pysyvä ykkönen, muut kumppanit taas vain pientä vaihtelua. Tämä erottaa avoimet suhteet polyamoriasta, jossa osapuolilla voi olla kaksi tai jopa useampia täysipainoisia vakavia suhteita.

Se että suhde on avoin ei tarkoita automaattisesti sitä, että tätä avoimuutta käytettäisiin aktiivisesti tai ollenkaan. Esimerkiksi viimeisimmässä suhteessani olemiset muiden kuin oman kumppanin kanssa olivat hyvin harvinaisia poikkeuksia. Ulkopuolisten, perinteisiin suhteisiin tottuneiden mielikuva avoimista suhteista näyttää olevan usein mallia “ai te nussitte kokoajan kaikkien kanssa?”, mutta lukuisia avoimissa suhteissa olevia pareja tuntevana voin vakuuttaa että todellisuus on kaikkea muuta.

Henkilökohtaisesti tunnen ehkä olevani jopa enemmän perinteisten, suljettujen parisuhteiden ihminen, mutta arvoni eivät salli sitä. Uskon vahvasti että toista ihmistä ei saa yrittää hallita tai manipuloida häntä toimimaan niin kuin minä tahdon. Jos kumppanini tahtoo käydä vieraissa vaikken siitä pitäisikään, uskon että hänellä on oltava täysi vapaus tehdä niin. Tässä tullaan valinnan eteen: Asetanko etusijalle arvoni vai turvallisuudentunteeni? Haluanko mieluummin kokea olevani hyvä ihminen kuin olla täysin turvallisin mielin? Tähän mennessä olen valinnut arvoni ja koen että se on ollut hyvä valinta, mutta voin hyvin ymmärtää myös toisin valitsevia.

En missään tapauksessa yritä myöskään väittää, että perinteiset suhteet perustuisivat aina haluun hallita toista ihmistä. En todellakaan. Uskon että valtaosa niistä (ja mitä useampi, sen parempi) perustuu osapuolten aitoon haluttomuuteen olla muiden kuin oman kumppaninsa kanssa. Tämä on minusta ihailtavaa, mutta kuten huomattu, ei todellakaan kaikkien juttu.

Miksi avoin parisuhde?

Kuten ylempänä mainitsin, itselleni kyse on pääasiassa arvoistani. Voisin hyvin kuvitella olevani vain yhden ihmisen kanssa, mutta ajatus siitä, että kieltäisin parisuhteen toista osapuolta tekemästä yhtään mitään, on minulle vieras ja jopa epämiellyttävä (joskaan en silti tuomitse heitä, jotka niin tekevät). Tässäkään en ole suinkaan yksin. Monet muutkin avoimia suhteita suosivat tuttavani ovat maininneet nimenomaan arvot tärkeimmäksi tekijäksi.

Eivät kuitenkaan kaikki. Vaihtelunhalu näyttää olevan toinen, vielä arvojakin useammin mainittu syy. En ole itse koskaan ollut vuosia kestävässä parisuhteessa, mutta voisin ainakin kuvitella, että vuosien varrella seksistä tulee pikkuhiljaa astetta tylsempi juttu. Olen tosin kuullut muutamia poikkeaviakin kokemuksia, mutta valtaosa heistä, joiden kanssa olen tästä jutellut, ovat kertoneet asian olevan kohdallaan juurikin näin.

Kolmas toisinaan mainittu syy oli vaatimus rehellisyydestä. Parisuhteen osapuolet esimerkiksi olivat vahvasti pettämistä vastaan, mutta olivat myös tarpeeksi kypsiä myöntääkseen, etteivät välttämättä ole kaikissa tilanteissa täydellisiä ja vahinkoja voi sattua. Kun kolmannen osapuolen kanssa olemiseen on periaatteessa lupa, on paljon helpompaa myöntää että nyt tuli tehtyä tällaista, kuin jos tämä tapahtuisi suoranaisen pettämisen merkeissä.

Avoimet parisuhteet ja mustasukkaisuus

Tästä kaikesta syntyy tietysti kysymys: Onko mukavaa elää parisuhteessa, jossa kumppanilla on jatkuvasti lupa käydä vieraissa? Johtaako tämä jatkuvaan mustasukkaisuuteen, epäilyyn ja epäluuloon?

En ole itse kauhean mustasukkainen ihminen (joskin tietysti toisinaan tunnen mustasukkaisuutta), joten en voi vastata tähän kenenkään puolesta. En itse tietenkään koskaan hyppinyt riemusta kun sain kuulla kumppanini tehneen temput jonkun muun kanssa, mutta en viitsinyt olla pahoilla mielin hetkeä pidempäänkään. Mustasukkaisuus ja siitä johtuva paha mieli, aivan kuten muutkin ajatusten laukaisemat tunteet menevät ohi hyvin nopeasti, mikäli niitä ei jää märehtimään. En kokenut asiaa siis kovinkaan ongelmalliseksi.

Muilta olen kuullut kertomuksia laidasta laitaan. Joitakuita kumppanien syrjähypyt eivät näytä häiritsevän tasan ollenkaan. Joku saattaisi väittää ettei tuollaisessa suhteessa sitten varmaan ole rakkauttakaan, mutta näkemäni perusteella väittäisin muuta. Ilmeisesti jotkut vain osaavat olla äärimmäisen epämustasukkaisia.

Toisia kumppaneiden syrjähypyt taas riivasivat ja jäytivät niin paljon, että elämästä tuli nopeasti hyvin epämiellyttävää ja epäluulontäytteistä. Lienee selvää muutenkin, mutta sanotaan nyt kuitenkin. Avoimet suhteet eivät näytä olevan se oikea vaihtoehto vähääkään mustasukkaisuuteen taipuvaisimmille ihmisille. Turha sitä itseään on lähteä kiusaamaan.

Mustasukkaisuutta tietysti esiintyy aivan vastaavasti myös perinteisissä suljetuissa suhteissa, aiheesta tai aiheetta. Ei siis pidä ajatella että avoimet suhteet ovat automaattisesti se vaihtoehto, jossa mustasukkaisuuden kanssa joutuu kamppailemaan enemmän. Lienee ennemminkin olevan aivan parisuhteiden osapuolista kiinni tämä.

Sosiaalinen reaktio avoimiin parisuhteisiin

No, kuinka muut ihmiset reagoivat siihen, että pariskunta keksii yhtäkkiä julkisesti myöntää olevansa avoimessa suhteessa?

Reaktioita näyttää olevan ja olen itsekin niitä todistanut aivan laidasta laitaan. Jotkut ovat äärimmäisen kiinnostuneita, jotkut varovaisen hyväksyviä, joitakuita ei kiinnosta ja jotkut tuomitsevat pariskunnan alimpaan helvettiin “toistensa henkisestä pahoinpitelystä ja pettämisestä” (suora lainaus). Erilaiset reaktiot ovat tietysti odotettavissa. Haluaisin nostaa esiin kuitenkin kaksi minua erityisesti yllättänyttä reaktiota:

Ensimmäinen reaktio joihin kuulin myös muiden törmänneen suorastaan usein, oli joidenkin ihmisten kyvyttömyys nähdä avoin parisuhde täysin oikeana ja vakavana suhteena. Pikemminkin se nähtiin jonkinlaisena leikkisuhteena, siirtymävaiheena tai kokeiluna, mutta ei aitona ja oikeana parisuhteena. Kun viime suhteeni päätyi, minulle todettiin kaksi kertaa suoraan “no, onneks se ei ollukkaa mikään oikea suhde”. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole syyllistää, mutta tarjoan vihjeen heille, jotka kokevat olevan taipuvaisia ajattelemaan noin: Avoimissa parisuhteissa olevat ihmiset ovat pääosin suhteidensa kanssa ihan yhtä tosissaan kuin muutkin. Ei ne tykkää siitä, että niille alkaa urputtamaan siitä, ettei niiden suhde ole jotenkin oikea tai kunnollinen.

Toinen mielenkiintoinen sosiaalinen reaktio on tietty salaseuramaisuus, jota joidenkin avoimissa suhteissa olevien elämässä esiintyy. Minulle tuli aikoinaan täytenä yllätyksenä, kuinka moni tuttavapiiristänikin on avoimessa suhteessa, mutta ei vain pidä siitä ääntä, sillä ei viitsi diilata muiden kielteisten reaktioiden kanssa. Kun heille selviää että sinäkin olet avoimessa suhteessa, tulee sinusta yksi heitä paremmin ymmärtävistä ihmisistä, joille voi uskoa salaisuuksia, joita ei välttämättä haluta kertoa muille. Ehkäpä sinunkin tuttavapiiristäsi heitä löytyy ;)

Tähän tiettyyn lähentymiseen salaseuramaisuus tosin näyttää jäävänkin. Mistään salaisista parinvaihtoehdotteluista en ole ikinä kuullut ;)

Kaiken kaikkiaan suhtautuminen ainakin omassa tuttavapiirissäni on ollut pääosin ihan myönteistä. Useimpia ei aidosti kiinnosta ja loput ovat asian kanssa hyvin okei. Muutama tuomitsija toki löytyi, mutta kyse oli sen kaltaisista tyypeistä, jotka muutenkin nauttivat vähän kaiken ja kaikkien tuomitsemisesta. Eikä heilläkään mitään todellista syytä tuomitsemiseen ollut, kunhan halusivat kokea toimivansa itse oikein ja paremmin.

Avointen parisuhteiden ongelmat

Minua pyydettiin pyhittämään tästä kirjoituksesta oma osionsa pelkästään tai erityisesti avoimissa suhteissa esiintyville ongelmille. Olen kuitenkin rehellisesti sitä mieltä, että edellä mainittujen mustasukkaisuuden ja luottamisen vaikeuden sekä muiden taholta tuomituksi tulemisen lisäksi niitä ei ole. Tai siis on, mutta ne ovatkin jo niitä samoja ongelmia kuin perinteisissäkin suhteissa ja niihin en nyt mene.

Jos pitäisi objektiivisesti vertailla avointen suhteiden hyötyjä ja ongelmia ja sitä, kumpia on enemmän, koen että tilanne olisi melko lailla tasan. Toisaalta luottamuksen ja mustasukkaisuuden kanssa painiminen voi olla ikävää, toisaalta vapaus olla toisten ihmisten kanssa tai mahdollisuus pysyä uskollisena arvoilleen on mukavaa. Toisaalta on ikävää tulla tuomituksi muiden ihmisten taholta, toisaalta taas on upeaa löytää jopa tuttavapiiristään samoin ajattelevia ihmisiä.

Voisi ajatella että itse avoimia parisuhteita suosivana pitäisin niitä yleisestikin perinteisiä suhteita parempina, mutta yllätän tässä hieman itseänikin ja totean että näen ne oikeastaan aivan yhtä hyvinä ja järkevinä. Eri ihmistyypeille sopivat vain eri jutut ja jokaisella pitäisi olla mahdollisuus valita juuri itselleen sopiva vaihtoehto. Jos oikein kriittisesti ajattelen, niin en ole edes varma omasta valinnastani ja siitä kuinka pysyvä se on. Ehkäpä jonain päivänä minut nähdään taas perinteisten suhteiden kannattajajoukoissa ;-)

Painostus avoimuuteen

Tahtoisin vielä lopuksi kiinnittää huomiota erääseen melko kielteiseen ilmiöön, jota olen todistanut useammalla pariskunnalla, jotka ovat muuttaneet perinteisen suhteensa avoimeksi.

Nämä ovat olleet tapauksia, joissa suhteen muuttaminen avoimeksi ei ole ollut täysin tasa-arvoiseen haluun perustuva päätös, vaan toinen osapuoli on halunnut avoimuutta enemmän kuin toinen. Toinen on saattanut jopa suoraan vastustaa suhteen muuttamista avoimeksi, mutta avoimuutta kannattava osapuoli on ajanut tahtonsa läpi esimerkiksi vetoamalla toisen osapuolen kypsyyteen, vihjaamalla pettämisen yleisyydestä tai syyllistämällä toista osapuolta tämän “olemattomista peloista”. Eräässä tapauksessa uhkailtiin jopa mahdollisuudella lopettaa koko suhde, mikäli vastapuoli ei salli sen muuttamista avoimeksi.

En tiedä muista, mutta itse koen tuollaisen ja vastaavan toiminnan kielteiseksi ja epämiellyttäväksi manipulaatioksi, vaikka tarkoitus olisikin joku nätti “haluan luoda aitoon rakkauteen ja luottamukseen perustuvan avoimen suhteen”. Jos tällaista suhdetta mielii eikä kykene enää hyväksymään mitään perinteisempää, inhimillisempi keino olisi etsiä aidosti itsensä kaltainen ihminen kumppaniksi, eikä lähteä luomaan ihannesuhdettaan uhkailun ja manipulaation voimin. Älä ole yksi näistä tyypeistä.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan tiivistäisin kokemukseni pääosin positiivisiksi, ellei lasketa pientä epävarmuuden lisääntymistä elämässä (kohdallani täysin kestettävissä) ja pientä määrää tuomituksi tulemista vähän liian perinteisen porukan taholta. Avoimet suhteet ovat selkeästi asia joka ei toimi jokaisen kohdalla, mutta mikäli satut olemaan yksi heistä, joille se on todellinen vaihtoehto ja vastustat esimerkiksi valehtelua ja pettämistä sekä pidät ajatuksesta laajempaan luottamukseen ja vapauteen perustuvasta suhteesta, tälle kannattaa ehkä uhrata pari ajatusta.

Olisin myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia näistä. Mitä hyvää olet kokenut saaneesi avoimista suhteista? Millaisia kielteisiä kokemuksia? Oletko kokenut painostusta alkaa tai olla alkamatta tällaiseen? Oletko tullut tuomituksi suuntaan tai toiseen? Jotain muita kokemuksia?