Kuinka käsitellä eroa? Minulle ja tyttöystävälleni tuli jokin aika sitten ero. Olen sulatellut tapahtunutta jonkin aikaa ja pikkuhiljaa olen alkanut kokemaan, että elämä on palautunut jälleen hyväksi ja miellyttäväksi. Tässä tekstissä haluaisin nostaa esiin oivalluksia ja ajatusmalleja, joista koen olleen minulle hyötyä tämän eron käsittelyssä.
Erityisen pitkästä parisuhteesta ei ollut tässä kysymys, sillä suhde kesti noin vuoden. Vuosikin on kuitenkin tarpeeksi pitkä aika siihen, että toiseen ihmiseen kasvaa jossain määrin kiinni, jolloin myös ero voi tuntua kivuliaalta. En väitä, että tässä tekstissä esiin nostamani oivallukset olisivat hyödyllisiä kenenkään muun kohdalla, mutta itseäni ne ovat auttaneet kovasti. Siksi uskon, että joku muukin saattaa jossain tilanteessa näistä hyötyä.
Ensin tulen kertomaan erostamme ja fiiliksistäni yleisesti. Sitten kirjoitan hieman siitä, miksi eroaminen tuntuu usein niin pahalta sekä käyn läpi erojen yhteydessä usein tekemiämme virheitä. Pohdiskelen myös sitä, millaisten ajatusmallien avulla erosta koituvan pahan mielen saa minimoitua ja mitä tunteistaan tulee ymmärtää, jotta eron käsitteleminen olisi kivuttomampaa. En mene erityisen syvälle missään näistä aiheista, jotta tekstistä ei tulisi liian pitkä, mutta jonkinlaista pohdintaa on kuitenkin luvassa.
Erostamme yleisesti
Myönnän, että tämänkertainen ero tuli minulle yllätyksenä. En osannut odottaa sitä, eikä sellaisen mahdollisuus ollut oikeastaan edes käynyt mielessäni. Olinkin täydellisen yllättynyt sinä hetkenä, kun ravintolaillallisen jälkeen kotiin kävellessämme tyttöystäväni ehdotti eroamista.
Koska emme kumpikaan ole erityisen dramaattisia ihmisiä, eron hetki sujui verrattain tahdikkaasti. Olimme molemmat surullisia, itkimme hieman, halailimme ja puhuimme asioita selviksi. Hän saattoi minut kotiin, vaihdoimme viimeisen suudelman ja lähdimme omille tahoillemme käsittelemään tapahtunutta.
Ero tapahtui ystävyydessä ja molemminpuolisessa kunnioituksessa. Yhtään pahaa sanaa ei lausuttu eikä mitään riitelyä ilmennyt, sillä suhteeseemme ei onneksi liittynyt varsinaisia tunnelatautuneita ongelmia. Tyttöystävän selityksestä käsitin lähinnä sen, että hän koki “liekin kadonneen väliltämme”, eli suhde oli ilmeisesti muuttunut tylsäksi.
Olemme yhä ystäviä, sillä mielestäni ihminen, jonka kanssa on pystynyt seurustelemaan vakavasti, kelpaa myös suhteen päätymisen jälkeen vähintäänkin ystäväksi. Tilanne voisi olla erilainen, jos suhteessa olisi tapahtunut jotakin ikävää, mutta meidän kohdallamme näin ei onneksi ollut.
(Päivitys tulevaisuuden Jevgeniltä vuodelta 2021: Kahdeksan vuotta on mennyt tämän tekstin kirjoittamisesta ja olemme edelleenkin hyviä ystäviä. Koen, että yhteinen seurustelu antoi hyvän ja vahvan pohjan ystävyydellemme, vaikka tässä vaiheessa varsinaiset muistot seurustelusta ovatkin jo melko haalistuneita. Pelottavaa, kuinka nopeasti aika kulkee ja vuodet vaihtuvat!)
Omat ystäväni ovat jälkeenpäin maininneet, oli tilanteemme olisi ollut korjattavissa ja että olisin voinut “taistella enemmän suhteeni puolesta”. Olen sinänsä ihan samaa mieltä, mutta lopulta näin eroamisen kuitenkin parempana vaihtoehtona. Olin suhteessa aidosti oma itseni, ja jos se tuntui toisen osapuolen mielestä tylsältä, olisi ongelma ehkä noussut esiin myöhemminkin. Vaikka uskon, että itseään kannattaakin joskus muuttaa parisuhteen vuoksi, tässä tapauksessa en kokenut sitä hyväksi vaihtoehdoksi.
Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin hyvin tyytyväinen siitä, että pääsin kokemaan tämän parisuhteen, sillä “oli kivaa, niin pitkään kuin sitä kesti”. Saimme kokea yhdessä monia hyviä hetkiä ja oppia elämästä yhdessä. Se on mielestäni arvokasta, vaikka suhde lopulta päättyikin eroon.
Kuinka pääsin erosta yli “näin nopeasti”?
Toisinaan törmää ajatukseen, että on olemassa jonkinlainen “sovelias aika”, joka erosta yli pääsemiseen saa mennä. Itse en tähän usko. Eri ihmisillä menee erilainen aika erosta yli pääsemiseen, eikä siinä pitäisi olla muilla mitään nokankoputtamista. Ihminen suree sen minkä suree, olkoot kyse yhdestä kuukaudesta tai useammasta vuodesta.
(Lue myös: Surun ja menetyksen käsittely – Esittelyssä surun kaksoisprosessimalli)
Tällä kertaa koen pääseeni erosta yli verrattain nopeasti. Ehkä kyse on siitä, että suhde ei ollut erityisen pitkäaikainen, ehkä taas siitä, että olen yleisestikin melko tasainen ihminen, enkä muutenkaan koe tunteita erityisen vahvasti. Olen harvoin ratkiriemuissani mistään asiasta ja olen harvoin myöskään syvästi surullinen. Ehkä tämä luonteen tasaisuus auttaa myös erojen kohtaamisessa. Toki pidän eroa surullisena asiana, mutta se ei piinaa minua enää päivittäin, eikä edes viikoittain.
Myös ystäviltäni eron jälkeen saamani tuki tuntui mukavalta. Joku saattaisi kokea asiattomana ja sydämettömänä sen, että ystävät kutsuvat heti eron jälkeen mukaansa baariin “hakemaan uusia naisia”, mutta itsestäni tuollaiset kutsut tuntuivat muistukselta siitä, että elämä jatkuu ja että maailmassa on monia muitakin ihmisiä, joita voimme tavata ja joiden kanssa voimme saada aikaiseksi hyvän parisuhteen.
Kuinka käsitellä eroa: Miksi eroaminen tuntuu pahalta?
Mikä tarkalleen ottaen saa erot tuntumaan niin kipeiltä?
Yksi syistä on se, että vakaan parisuhteen yhtäkkinen katoaminen horjuttaa luottamustamme elämään ja muihin ihmisiin. Asia, josta olemme saaneet iloa, onnea ja voimevaroja repäistäänkin rikki. Tilalle tulee epävarmuutta ja ikäviä tunteita.
Jos heittäydytään tekniselle tasolla, voidaan sanoa, että ero itsessään ei satuta eikä tunnu pahalta. Sen sijaan merkitykset, joita tapahtuneelle annamme, voivat satuttaa hyvinkin paljon. Voimme tulkita suhteen päätymisen merkkinä siitä, ettemme kelpaa, ettemme ole tarpeeksi hyviä ja ettemme ole rakastettavia tai tärkeitä. Nämä ovat ymmärettävästi kipeitä ajatuksia. Huomasin itse käyväni eron jälkeen läpi esimerkiksi seuraavia ajatuksia:
- “Meillä meni niin hyvin ja nyt oon taas yksin. Yksinäisyys on kamalaa…”
- “Mitä jos en enää ikinä löydä ketään vierelleni?”
- “Mitä jos hän oli Se Oikea, ja nyt olen mokannut elämäni parhaan parisuhteen?”
- “Mitä jos en löydä enää koskaan parempaa parisuhdetta?”
- “Kaikki elämässäni on huonommin, nyt kun jäin yksin.”
- “Kukaan ei rakasta mua.”
Ajatukset kuten “kukaan ei rakasta mua” ja “mitä jos en enää koskaan löydä ketään ja oon ikuisesti yksin” voivat tuntua hyvinkin todenperäisiltä silloin, kun olemme alhaisessa mielentilassa. Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että nämä ovat vain tämän hetkisiä ajatuksia. Myöhemmin samat ajatukset alkavat tuntumaan järjettömiltä. Totta kai minä löydän myöhemmin toisen parisuhteen ja saan osakseni rakkautta, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan.
Ajan myös sanotaan parantavan haavat, mihin itsekin uskon vahvasti. Ajan myötä satuttavia ajatuksia tulee aina vain harvemmin, lopulta ei ehkä ollenkaan. Pahan mielen määrä vähenee tyypillisesti ajan myötä.
Itselleni kaikkein kipeimpiä ja surullisimpia ajatuksia eron jälkeen liittyivät esimerkiksi yhteisten juttujen, sanojen, vitsien, hellittelynimien ja vastaavien katoamiseen. Meillä oli tyttöystäväni kanssa “oma yhteinen pieni maailmamme”, joka yhtäkkiä lakkasikin olemasta. Vaikka tiedänkin, että seuraava suhde tuokin mukanaan taas oman yhteisen maailmansa, tiedän myös, etten koskaan enää saa takaisin sitä maailmaa, jonka olimme rakentaneet yhdessä tämän parisuhteen aikana.
Vaikealta ja epäluontevalta tuntuu myös se, kun nykyään vietän aikaa entisen tyttöystäväni seurassa. Se, mikä oli sallittu aiemmin, ei olekaan enää mahdollista. Ennen saimme esimerkiksi kosketella ja hyväillä toisiamme, mutta enää se ei ole mahdollista. Yhdessä ajan viettäminen tuntuu tämän vuoksi oudolta ja epäluontevalta.
Harmillista on ollut luopua myös kaikista yhteisistä tulevaisuuteen liittyvistä ajatuksista. Odotukset, suunitelmat ja toiveet yhteisestä tulevaisuudesta eivät olekaan enää mahdollisia.
Kipeää teki myös yhdessäolon liittyvien symbolien katoaminen. Esimerkiksi kumppanille kuuluvien tavaroiden katoaminen asunnostani tuntui pahalta. Erityisesti mieleeni jäi hetki, kun pyyhin eteisessä roikkuvalta liitutaululta yhdessä siihen piirtämämme, nimikirjaimillamme koristellut sydämet.
Iltaisin nukkumaan meneminen ja aamulla herääminen tuntuu myös oudolta. Ihan kuin vierestäni puuttuisi joku.
Myös kaikki asiat, joita teimme aiemmin yhdessä ja joita nyt joudun tekemään yksin, tuovat mieleen menetetyn parisuhteen. Kaikki tällaiset aktiviteetit muistuttavat menetetystä kumppanista.
Myös jonkinlainen epäonnistumisen tunne värjöttelee jossakin mieleni perukoilla. Koska olin tällä kertaa se osapuoli, joka tuli jätetyksi, on vaikeaa olla ajattelematta sitä, teinkö itse jotakin väärin. Samalla kuitenkin ymmärrän, että aina ei voi onnistua. Liiaksi siitä ei kannata itseään syyllistää.
Kuinka käsitellä eroa: Voiko sydän särkyä?
Usein kuulee käytettävän kielikuvaa “särkyneestä sydämestä”. Yleensä tätä tarkoitetaan vertauskuvalliseksi ilmiöksi. Koska rakkauden ajatellaan “asuvan sydämessämme”, puhumme rakkauden loppumisesta sydämen särkymisenä.
Joissain tapauksissa tällä viitataan myös ns. särkyneen sydämen syndroomaan eli Takotsubo-oireisiin, jotka saattavat muistuttaa sydäninfarktin oireita. Tämä on kuitenkin harvinaista. Yleensä särkyneellä sydämellä tarkoitetaankin lähinnä kaikkea sitä pahaa mieltä, joka rakkauden katoamisesta seuraa.
Keskusteluissa eri ihmisten kanssa on noussut esiin myös se, että jotkut ihmiset pitävät ajatusta sydämen särkymisestä tärkeänä, sillä se symboloi menetyksen raskautta. Tärkeän ihmisen menettämiseen liittyvä kipu nähdään ikään kuin merkkinä siitä, että toinen ihminen oli meille tärkeä. Jos emme sanoisi sydämemme särkyneen, tarkoittaisi se ikään kuin sitä, että emme alun alkaenkaan pitäneet parisuhdetta tärkeänä.
Yleisiä virheitä, joita teemme erojemme aikana
1. Kostaminen
Koska ero satuttaa, saattaa se herättää meissä jonkinlaista kostonhimoa. “Sinä satut minua jättämällä minut, nyt minä kostan sinulle”. Tämän ei tarvitse tarkoittaa mitään dramaattista kostamista, vaan myös pieniä tekoja, kuten esimerkiksi välien täyttä katkaisemista (“et enää ansaitse olla seurassani”), mykkäkoulujen pitämistä (“en enää edes juttele sulle kun oot tommonen paska”) sekä toisen ihmisen verbaalista rankaisemista (“anna kun mä kerron, mikä kaikki SINUSSA on vikana”).
Tällaisella kostotoiminnalla jo valmiiksi kipeästä erosta saa tehtyä itselleen (ja toiselle!) vieläkin kipeämmän. Näin huonosta tilanteesta tulee vieläkin huonompi, pahimmillaan hyvinkin pitkäksi aikaa. Kosto tuntuu harvemmin myöskään tuovan meille pitkäaikaista iloa, vaikka se koston hetkellä siltä tuntuisikin.
2. Syyllistäminen
Eron jälkeen voi syntyä myös vahva tarve osoittaa toisen ihmisen syyllisyys.
- “On sun syytä että nyt mun lapsilla ei oo isää!”
- “Sä teet musta onnettomimman ihmisen maan päällä!”
- “Mä oon varma että menetän työkykyni tämän takia.”
Tässäkin tavoitteena on entisen kumppanimme rankaiseminen. Kerta meillä on paha mieli, niin olkoot myös toisella! Syylistämällä toista osapuolta lisäämme hänen kokemansa pahan mielen määrää. Tämäkään toiminta tuskin tuntuu pitkällä aikavälillä hyvältä myöskään omasta mielestämme. Todennäköisemmin se vain kaduttaa jälkeenpäin. Vaikka ero sattuukin, on parempi olla tekemättä siitä molemmille osapuolille vieläkin kipeämpää.
3. Entisen kumppanin vikojen julistaminen maailmalle
Aiemmin rakkaasta ihmisestä saatetaan myös tehdä omassa mielessä jonkinlainen vihollinen, jonka puutteet on julistettava maailmalle. “Kuvitelkaa millasen helvetin idiootin kanssa olin tän kaiken ajan!”.
Toinaan törmää neuvoihin, jotka kehottavat tekemään juuri näin. Logiikkana näissä on se, että vihaamastaan ihmisestä on helpompaa päästä yli. Vaikka tämä voikin olla joissain tapauksissa totta, en kehottaisi toimimaan näin. Kyseessä on joka tapauksessa ihminen, jota olemme vielä hetki sitten rakastaneet. Ei vaikuta reilulta tehdä hänestä hirviötä vain siksi, että pääsisimme itse hänestä nopeammin yli.
Tarvitseeko rakkautta kieltää?
Vaikka rakkaus olisikin loppunut, ei sitä tarvitse kuitenkaan tehdä tekemättömäksi. Rakkaus oli hieno asia, vaikka se onkin nyt ohi. Hyviä asioita voi arvostaa myös jälkeenpäin, vaikka se ei toki aina helppoa olekaan.
Joskus rakkaus halutaan kieltää jälkeenpäin rangaistuksena toiselle. “Kun sitä et kerta rakasta minua, niin minä kiellän koskaan rakastaneeni sinuakaan”. Joskus taas saatamme kokea suhteen päätymisen niin suurena henkilökohtaisena epäonnistumisena, että haluamme ikään kuin siivota elämästämme kaikki suhteen jäljetkin. Kun kiellämme, että rakkautta olisi koskaan ollutkaan, pyrimme ikään kuin häivyttämään pois sen kaiken hyvän, jota emme halua enää ajatella.
Mitä opit suhteen aikana?
Tämä viimeinen osuus liittyy paitsi eron käsittelyyn, mutta myös tulevaisuuteen, seuraavaan kumppaniimme. Melko yleistä näyttäisi olevan se, että päädymme kerta toisensa jälkeen samankaltaisiin parisuhteisiin, jotka lopulta kaatuvat samoihin ongelmiin. Jotta tällaisen kehän saisi katkaisua, voi olla hedelmällistä pohtia sitä, mikä äskeisessä suhteessa toimi hyvin ja mitä taas haluaisimme jatkossa välttää. Esimerkiksi seuraavat kysymykset voivat osoittautua tässä hyödyllisiksi:
- Mitä tulet kaipaamaan äskeisessä kumppanissani eniten? Olisivatko nämä niitä ominaisuuksia, joita olisi hyvä löytyä myös seuraavasta kumppanista?
- Mitä tulet kaipaamaan äskeisessä suhteessasi eniten? Entä mitä et tule kaipaamaan ollenkaan?
- Mitä äskeinen kumppani/suhde opetti sinulle?
- Mitä opit itsestäsi? Mitä opit suhteista yleensä?
- Miten suhde sujui? Mistä olet ylpeä? Entä mitä tekisit toisin?
Lopuksi
Kaiken kaikkiaan en pidä eroamista niin synkkänä ja ikävänä asiana, kuin minä se kulttuurissamme käsitetään. Toki se on ikävä ja usein kivuliaskin prosessi, joka on kuitenkin tärkeä osa ihmiselämää. Ero kasvattaa ja opettaa, vaikka mukavaa se ei olisikaan. Vaikka eroaminen onkin kauniin elämänvaiheen loppu, sisältyy siihen myös lupaus seuraavasta, myöhemmin koittavasta hyvästä. Ehkäpä seuraava parisuhde sujuukin paljon paremmin.
Rakkaudella,
Jevgeni
(Teksti “Kuinka käsitellä eroa (erotarina vuoden seurustelun jälkeen)” on julkaistu 13.7.2013 ja sitä on päivitetty 27.7.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)