Tänään haluan kirjoittaa itsetunnosta, joka sattuu olemaan lempiaiheeni psykologiassa. Olen tehnyt edellisen urani Rohkeuskoulu -yrityksessäni itsetuntoon ja sosiaaliseen suorituskykyyn liittyvien aiheiden parissa. Myös psykologin opinnoissani panostin samaan aiheeseen. Sekä kanditutkimukseni, että maisterintutkimukseni liittyivät itsetuntoon.
Alunperin päädyin aiheen pariin omien nuoruuden haasteideni vuoksi. Minulla oli aikuistumisen alkumetreillä (siinä parinkymmenen ikävuoden tienoilla) varsin matala itsetunto, varsinkin sosiaalisessa kontekstissa. Syitä oli useita:
Häpesin silloista puhevikaani, olin jossain määrin yksinäinen, taustalla oli jonkin verran koulukiusaamista, sekä lähinnä yksin tietokoneen äärellä vietetty teini-ikä. Itsetuntoni ei ollut päässyt kehittymään erityisen vahvaksi, sillä onnistumiset ihmisten kanssa loistivat kohdallani poissaolollaan. Parikymppisenä olikin sitten paljon kirittävää! Onneksi työ tuotti tulosta ja muutaman vuoden jälkeen itsetunto oli saatu hyvään kuntoon.
Tällä kertaa haluan kirjoittaa aiheestaa siitä kulmasta, kuinka korkea itsetunto näkyy ihmisen käytöksessä käytännön tasolla. Siis arkisissa tilanteissa. Kuinka korkean ja vakaan itsetunnon omaava ihminen toimii?
Nämä ovat asioita, jotka ovat kyllä sinänsä varsin itsestäänselviä. Kyllä jokaisella meistä on jo valmiiksi varsin pätevä mielikuva siitä, miltä korkea itsetunto näyttää. Itse olisin kuitenkin aikoinaan hyötynyt siitä, että näitä asioita olisi sanoitettu myös selkokielellä. On parempi lukea tarkkoja kuvauksia kuin pyöriä hieman hähmäisten mielikuvien tasolla.
Allaolevia kuvauksia lukiessa kannattaa pitää mielessä, että nämä ovat yksinkertaistuksia. Ne kuvaavat ideaalitilannetta. Käytännössä taas on selvää, ettei kenenkään meidän itsetunto voi olla korkea jokaisena hetkenä ja jokaisessa tilanteessa. Kyllä erilaisia heikkoja hetkiä tulee meille kaikille! Korkeankin itsetunnon omaavat henkilöt toimivat toisinaan ihan eri tavalla, kuin mitä heiltä voisi odottaa.
Mielessä kannattaa pitää myös se, mitä itsetunnolla tarkoitetaan:
Itsetunto on myönteisten ja kielteisten minäkuviemme summa. Mitä ajattelemme itsestämme eli ominaisuuksistamme, kyvyistämme ja rooleistamme? Näemmekö itsemme pystyvinä ja skarppeina vaiko toistaitoisina tunareina? Näemmekö itsemme pidettyinä ja arvostettuina, vai hyljeksittyinä ja torjuttuina? Luotammeko pärjäämiseemme vai oletammeko epäonnistuvamme? Ja niin edelleen.
Korkean itsetunnon omaava ihminen sosiaalisissa tilanteissa
Itsetunnosta tulee ymmärtää se, että se on kontekstikohtaista. Meillä voi olla joissain tilanteissa ja elämän osa-alueilla korkea, ja joissain taas samanaikaisesti matala itsetunto. Voin kokea olevani esimerkiksi hyvä aviomies, mutta aivan kämäinen opiskelija. Tai hyvä urheilija, mutta huono ihmisten kanssa. Ja niin edelleen.
Itsetunnon taso riippuu siitä, millaisia minäkuvia meillä on juuri kyseiseen kontekstiin liittyen. Sosiaalisissa tilanteissa korkea itsetunto vaatii sitä, että ihmisellä on itsestään myönteinen ja korkea minäkuvien summa juuri sosiaalisuuteen liittyen:
- On oltava riittävän vahvat sosiaaliset taidot. Mitä vahvemmat, sen parempi.
- On oltava riittävästi hyviä kokemuksia kohdatuksi tulemisesta. On tärkeää kokea olevansa kunnioitettu, arvostettu, hyväksytty ja toivottu.
- On oltava myönteinen ihmiskuva. Jos muista ihmisistä ei ajattele hyvää, ei heidän seurassaan tule olemaan erityisen mukava olo.
Kun nämä ehdot täyttyvät, näkyy se käytännön käytöksen tasolla näin:
Myönteinen ja rento asenne ihmisten seurassa: Kun itseensä, kykyihinsä ja pärjäämiseensä luottaa, ei tarvitse olla jatkuvasti varuillaan. Korkean itsetunnon omaava ihminen voi kantaa itsensä rennosti. Rentous tulee mahdolliseksi silloin, kun ei ole jatkuvasti jännittynyt. Jännittynyt ei tarvitse olla, kun tietää, että pärjää.
Vähemmän vaativuutta muita kohtaan: Vaativuus on osittain epävarmuudesta kumpuavaa. Mitä heikommaksi ihminen itsensä tuntee, sitä tärkeämpää hänelle on, että muut käyttäytyvät juuri tietyllä tavalla. Ennakoitava käytös lisää hallinnan kokemusta. Epävarma ihminen haluaa kyetä ennakoimaan ja hallitsemaan tilanteita, koska se vähentää koettua uhkaa ja siten vähentää ahdistusta. Korkean itsetunnon omaava henkilö taas luottaa siihen, että selviää hyvin myös silloin, kun tapahtuu jotakin yllättävää tai vaikeasti hallittavaa. Ohjaksia ei tarvitse puristaa jatkuvasti niin lujaa!
Kyseleminen ja uteliaisuus: Matalan itsetunnon omaava ihminen suojelee usein itseään siltä, että vaikuttaisi muiden silmissä tyhmältä tai tietämättömältä. Tämä näkyy vähäisempänä kysymysten esittämisenä ja uteliaisuutena. Ei kehtaa kysellä, koska mitä muutkin ajattelisivat!? Korkean itsetunnon omaavan ihmisen taas ei tarvitse jatkuvasti esittää, että hän on tietävä ja asioihin perehtynyt. Hän on ok sen kanssa, että joku muu pitäisi häntä tietämättömänä. Siksi hän voi esittää enemmän kysymyksiä. Tämä vuorostaan johtaa siihen, että hänestä tulee oikeastikin asiaan perehtyneempi, sillä kysymysten esittäminen on tehokas oppimisen tapa.
Kritiikin ja vastustuksen kohtaaminen: Matalan itsetunnon omaava ihminen kestää huonosti kritiikkiä, sillä kritiikki toimii hänelle todisteena omasta vähäpätöisyydestään. Siksi matala itsetunto on yhteydessä defensiiviseen käytökseen. Ihminen rupeaa väittämään vastaan, selittelemään tai jopa suuttuu! Korkean itsetunnon kohdalla kritiikki taas osataan ottaa vastaan asiallisesti, sillä se ei ole silloin uhka. Päinvastoin, kritiikissä piilee usein vähintäänkin totuuden siemen! Siksi vastustelun ja vastahyökkäykseen käymisen sijaan kannattaa pikemminkin pohtia sitä, voisiko kritiikistä ennemminkin oppia jotakin. Korkean itsetunnon omaava henkilö suhtautuu vastustukseen mielenkiintoisena haasteena, ei jonkinlaisena uhkana omalle ihmisarvolleen.
Vihan käyttö ja puoliensa pitäminen: Matalan itsetunnon omaavalle ihmiselle varsin moni tilanne tuntuu uhkaavalta. Uhkaan ihminen taas on taipuvainen reagoimaan vihalla ja aggressiolla. Korkean itsetunnon omaavan ihmisen ei tarvitse kiukutella milloin mistäkin, sillä tilanteet eivät tunnu hänestä yhtä uhkaavilta. Hän luottaa pärjäävänsä myös silloin, kun kohtaa ikävyyksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö korkean itsetunnon omaava ihminen voisi olla vihainen! Päinvastoin, hän uskaltaa käyttää vihaa ja aggressiota silloin, kun tilanne sitä oikeasti edellyttää. Tärkeiden asioiden vuoksi kannattaakin taistella. Mitättömistä asioista kiukuttelussa taas on harvemmin mitään mieltä.
Muiden puolustaminen: Me ihmiset omaamme varsin kovan itsesuojeluvaiston ja turvallisuus on meille ymmärrettävistä syistä tärkeääi. Emme yleensä altista itseämme vaaroille, ellei ole ihan pakko. Itseään saatamme puolustaa, mutta muiden puolustaminen edellyttää sitä, että uskaltaa ottaa ”ylimääräisen” riskin. Jos ihminen taas vaikkapa matalan itsetuntonsa vuoksi kokee olonsa muutenkin turvattomaksi, ei hän ole yhtä altis tällaista riskiä ottamaan. Tämä on upea tieto kaikenlaisille kiusaajille ja alistajille. He saavat tehdä pimeitä töitään rauhassa, sillä pelokkaat sivustakatsojat antavat sen tapahtua, eivätkä puutu asiaan. Korkean itsetunnon omaava ihminen taas omaa korkeamman toimintakyvyn, sillä hänellä on enemmän luottamusta pärjäämiseensä myös tiukoissa tilanteissa.
Vähemmän käytöstä, jossa asiasta tehdään väkisin ongelma: Ihmisten välinen vuorovaikutus on lähtökohtaisesti tehotonta ja epätäydellistä. Ilmaisemme itseämme usein epämääräisesti ja siten, että meidät saatetaan käsittää väärin. Mikäli ihmisellä on matala itsetunto ja osin sen vuoksi korostuneen uhattu olo, hän on altis kaivamaan asiasta kuin asiasta esiin sen kaikkein epämieluisimman merkityksen. Asiasta tehdään ongelma, vaikka sitä ei olisi puhujan puolesta sellaiseksi tarkoitettu. Mikäli jokin vain voidaan ottaa henkilökohtaisesti, se myös otetaan henkilökohtaisesti. Minä, minä, minä. Korkean itsetunnon omaava ihminen taas kokee lähtökohtaisesti vähemmän uhkaa, joten hänen on helpompaa tulkita muiden sanomiset parhain päin. Ei tarvitse heti olla tukkanuottaisillaan ja hakemalla hakea asioista jonkinlaisia kielteisiä merkityksiä.
Korkean itsetunnon omaava ihminen haasteita kohdatessaan
Itsetunto nojaa kompetenssiin. Jos ihminen ei ole kompetentti, hänellä ei tule olemaan vakaata itsetuntoa. Ihminen kykenee toki joissain tapauksissa rakentamaan itselleen korkean itsetunnon, joka ei perustu kompetenssiin, vaan esimerkiksi ulkoiseen arvostukseen tai puhtaaseen toistoon perustuviin itseaffirmaatioihin. Tällaista itsetuntoa kutsutaan kuitenkin hauraaksi. Se harvemmin kestää törmäystä todellisuuden kanssa. Kun asiat eivät suju ihmisen toivomalla tavalla, hän murenee kuin rantahietikkoon rakennettu talo. Kontakti todelliseen maailmaan paljastaa kyllä, millainen itsetunto henkilöllä on.
Eri yksilöt kokevat haasteet hyvin eri tavoin. Toisille ne ovat lähtökohtaisesti uhka, toisille lähtökohtaisesti mahdollisuus. Toiset suhtautuvat niihin jo valmiiksi väsyneen rasittuneina (”äh, miksi tällainenkin piti taas tulla…”), toiset taas uteliaan innostuneina (”haa, kappas, mitenköhän tämän ratkaisisi?”).
Tähän yksilölliseen suhtautumiseen vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä itsetunto, mutta itsetunnolla on kuitenkin huomattava merkitys:
Ajatusmalli, että ratkaisuja kannattaa vähintäänkin yrittää etsiä: Moni haaste näyttää etukäteen vaikealta tai jopa mahdottomalta. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi, etteikö ratkaisuja ole olemassa, kun niitä vaan tarpeeksi kovasti hakee. Korkea itsetunto saattaa olla yhteydessä käytökseen, jossa ratkaisuja vähintäänkin yritetään etsiä. Siis sen sijaan, että lähes automaattisesti ruvettaisiin levittelemään käsiään ja julistamaan, että ei voi mitään, ei onnistu, ei kannata edes yrittää.
Ajatusmalli, että haasteen ratkaisemiseksi vaadittavat taidot ovat opittavissa: Moni haaste on sellainen, että nykyhetkessä meillä ei ole kykyjä niiden ratkaisemiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö voisi hankkia kyseisiä kykyjä. Se vaatii yleensä aikaa ja vaivaa, joskus toki kohtuuttomankin paljon. Mutta monesti myös ihan kohtuullisia määriä. Osa ihmisistä ovat kuitenkin alttiita heittämään kätensä ilmaan ja julistamaan tappion heti kättelyssä. Siis jo ennen kuin ollaan edes harkittu vaihtoehtoa, että itseään ensin kehitettäisiin, jotta haaste olisi tulevaisuudessa ratkaistavissa.
Itsetunto on merkittävä, muttei kaiken selittävä ominaisuus
Tieteellisen psykologian kentällä itsetunto (self-esteem) omaa tietynlaisen historiallisen painolastin. 60-luvulla itsetuntoon liittyvä tutkimus oli kovasti muotia, ja silloin aiheessa mentiin överiksi. Itsetunnolla pyrittiin selittämään suurinpiirtein kaikkea maan ja taivaan väliltä. Myös sellaista, mikä ei myöhempien havaintojen valossa ole juuri minkäänlaisessa merkittävässä yhteydessä itsetuntoon. Osalla psykologeista tuntuu edelleen olevan tiettyä tähän liittyvää krapulaa. Ehkäpä siksikin moni tykkääkin suhtautua nykyään itsetunnon selitysvoimaan melkoisella varauksella.
Siksi itsekin muistutan tässä lopuksi, että vaikka itsetunnon konstrukti omaakin merkittäviä yhteyksiä todella moniin arkisen käyttäytymisen ilmiöihin, niin sen merkitystä ei tule ylikorostaa. Kyllä ihmisen toimintaan ja ajatteluun vaikuttaa todella moni muukin ominaisuus. Moni niistä ei lainkaan sen vähemmän merkityksellinen kuin itsetunto.
Joka tapauksessa omia minäkuviaan on hyvä pyrkiä kehittämään, sillä kyseisen toiminnan myönteisiä vaikutuksia on vaikeaa kiistää. Kyllä ihmiselo tuppaa muuttumaan kovasti paremmaksi, kun itsensä kokee kyvykkääksi, arvostettavaksi ja hyväksyttäväksi tyypiksi.
Rakkaudella,
Jevgeni
