Kuinka pärjätä koulussa laiskana ja saamattomana?

kuinka parjata koulussa

Kuinka pärjätä koulussa, jos sattuu olemaan laiska ja saamaton?

Tunnustaudun itse laiskaksi ja saamattomaksi opiskelijaksi, mutta olen siitä huolimatta pärjännyt opinnoissani aina hyvin. Siksi ilahduin kovasti, kun postilaatikkooni kilahti viesti nimimerkiltä Eve. Viesti on otsikoitu lyhyesti ja ytimekkäästi:  “Opiskelumotivaatio ollut hukassa AINA!!!”

Arvaa mitä Eve? Niin minullakin. Opiskelu ei ole koskaan erityisemmin motivoinut. Vaikka olen opiskellut koko ikäni, en muista, että olisin tuskin koskaan tuntenut siihen minkäänlaista motivaatiota.

Eve kirjoittaa näin:

Heissan !

Eksyin lukemaan sun blogia, kun oli tarkoitus tehdä kouluhommia, mutta motivaatio ei riitä edes tehtävän aloittamiseen! Se on ollu meikän ainainen ongelma! Eipä siinä, oon silti hommat suorittanut, mutta aina viime tingassa ja hirveässä ressissä, kun aikaa on ollut enää niin vähän.

Jos sinulla sattuisi olemaan jotain hyvää ohjetta, joilla motivoida itseään tekemään kouluhommia ja ehkä jopa innostumaan opiskelusta jne.. niin kerro please!

Aina silloin, kun pitäisi opiskella, mun päähän suorastaan virtaa kaikkia kivoja toteuttamiskelpoisia ideoita jotka liittyy… ei ainakaan yhtään opiskelemiseen : P

Samaistun lähes koko viestiin hyvin vahvasti. Kun pitäisi opiskella, teen kaikkea muuta kuin opiskelen. Kun pitäisi aloittaa tehtävä, en aloita.

Suoraan sanottuna minulla ei ole mitään hajua siitä, miten opiskelusta voisi innostua. Sen sijaan minulle on kertynyt jonkin verran ensikäden havaintoja siitä, kuinka koulussa voi pärjätä varsin mallikkaasti siitä huolimatta, että on laiska ja saamaton.

Tässä kirjoituksessa aion ensin kertoa hieman omasta koulutaustastani, syistä motivaatiopulaani ja lopulta nostaa esiin hyväksi havaitsemiani periaatteita, joiden avulla koulussa pärjää tällainen astetta saamattomampikin yksilö.

Miksi opiskelu maistuu puulta?

Omalla kohdallani motivaation puute ei ole koskaan johtunut siitä, etteikö opiskelemani aihepiiri kiinnostaisi. Olen käynyt lukion ja amiksen, myöhemmin taas ammattikorkeakoulun. Nykyään taas opiskelen yliopistossa psykologiksi. Kaikkien opintojen sisällöt ovat sinänsä kiinnostaneet kyllä kovasti.

Paitsi että käyn koulua, käytän myös paljon vapaa-ajastani samojen asioiden opiskeluun. Kun opiskelin liiketaloutta, luin usiness-kirjan kuukaudessa, seurasin aktiivisesti alan näkyvimpiä blogeja ja sanomalehtiä sekä sovelsin oppimaani käytännössä myös omassa yrityksessäni työskentelyyn. Opin uusia asioita päivittäin ja olin henkilökohtaisesti varsin tyytyväinen edistymiseeni.

Samaa periaatetta olen soveltanut myös nykyisissä psykologin opinnoissa. Koulussa opiskelun lisäksi seuraan muitakin lähteitä sekä kirjoitan samoista aiheista tänne blogiini. Kaikki tämä tuntuu mielenkiintoiselta.

Koulumotivaationi on kuitenkin ollut jo alusta asti aivan pohjalukemissa. Pääasiassa väitän sen johtuvan siitä, että koulussa mielenkiintoisista aiheista saadaan kerta toisensa jälkeen tehtyä tappavan tylsiä. Se, miten tässä onnistutaan, on minulle mysteeri. Kun opiskelen samoja aiheita vapaa-aikanani esimerkiksi hyvin kirjoitetusta business-kirjallisuudesta, nettiblogeista tai tapaustutkimuksista, koen oppimisen tuloksekkaaksi ja miellyttäväksi. Kun otan käteeni koulukirjan, halu oppia yhtään mitään katoaa lähes välittömästi.

Sama pätee koulussa istumiseen:

Kun kävin HAAGA-HELIAn ammattikorkeakoulua, viihdyin siellä varsin hyvin. Viihtyvyyteen vaikuttivat loistavat koulukaverit, mielekkäät vapaaehtoisaktiviteetit kuten opiskelijakuntatoiminta sekä sitäkin miellyttävämmät koulun tarjoamat vapaaehtoisprojektit oikeassa bisnesmaailmassa. Sen sijaan varsinainen opiskeleminen tuntui useimpina hetkinä aivan hirveältä pakkopullalta ja epämielekkäältä väkisinvääntämiseltä. Tämä ei ollut suinkaan vain itseäni vaivaava ongelma, vaan useimmat opiskelutoverini kokivat asiat samoin.

Yksi opiskelumotivaatiooni erityisen kielteisesti vaikuttava tekijä oli opetuksen tyyli, jonka koin usein tylsänä ja puuduttavana.

Opettajamme sinänsä olivat oikeastaan poikkeuksetta äärimmäisen asiantuntevia. Heistä näkyi oikeassa elämässä kerätty tieto ja kokemus ja minulle muodostui heistä kuva ihmisinä, joilta voi oppia aidosti paljon. Valitettavasti heidän tapansa siirtää tieto oppilaille oli minusta epämotivoiva.

Ylivoimaisesti yleisin ja tavanomaisin näky kurssilla kuin kurssilla oli luokan edessä intohimottomalla äänellä asiasta luennoiva opettaja, selkänsä takana romaanin pituinen powerpoint-dia. Lähes poikkeuksetta vartti luennon alkamisen jälkeen opiskelijoiden huomio alkaa siirtymään tylsästä opetuksesta netin kissakuvien ja Facebookin selailuun. Siitä huolimatta, että istuin lähes aina eturivissä ja yritin aidosti seurata ja osallistua opetukseen, alkoivat netin kissakuvat tuntua nopeasti huomattavasti mielekkäämmältä vaihtoehdolta.

Korostan, ettei tarkoitukseni ole missään tapauksessa väheksyä opettajia. Olen opettajilleni aidosti kiitollinen ja koen saaneeni heidän kursseillaan olemisesta aitoa hyötyä. Koen kuitenkin tärkeänä, että opetus olisi energisen ja intohimoisen oloista, sillä sellaista on myös opiskelijana helpompaa ja mielenkiintoisempaa seurata.

Kuinka pärjätä koulussa laiskana ja saamattomana?

Opiskelijana koen olevani laiska ja saamaton. Ennen yliopistoon menemistä tein varsin harvoin läksyjäni ja tentteihin olin lukenut ehkä kolme kertaa elämässäni. Yliopistossa olen joutunut hieman tsemppaamaan, sillä opiskelemamme aiheet ovat aidosti haastavia, mutta aika epämotivoitunut olo minulla silti on.

Kaikesta tästä huolimatta koulumenestykseni on ollut varsin mallikasta. Saan hyviä arvosanoja, useimmat opettajat pitävät minusta, olen edistynyt opinnoissani vaadittua nopeammin ja kyennyt soveltamaan oppimaani hyvin tuloksin myös “oikeassa elämässä”.

Koulussa pärjääminen ei nimittäin välttämättä vaadi opiskelumotivaatiota, vaan hyviä tuloksia vai saada myös ilman sitä. Omalla kohdallani se on onnistunut seuraavasti.

1. Aktiivinen osallistuminen

Korvaan inhoni kotiläksyjä ja tentteihin lukemista kohtaan olemalla se kaikkein aktiivisin oppilas oppituntien aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavaa: 

Istun lähes aina eturivissä. Eturivissä olen usein yksin, sillä muut näyttävät viihtyvän isossa supussa jossakin luokan keskivaiheilla tai takarivissä. Eturivissä istuvana näytän saavan enemmän suoria kysymyksiä opettajilta, millä näyttää olevan myönteinen vaikutus oppimiseeni.

Eturivissä on myös helpompi keskittyä opetukseen, kun silmien edessä eivät vilise muiden selät, tietokoneiden ruudut, oppilaiden välinen teerenpeli (luuleeko joku oikeasti, etteivät kaikki takana istuvat näe missä kätesi seikkailee?) ynnä muu häiritsevä meininki. Tutkimusten mukaan* eturivissä istuvat saavat 10 % parempia tuloksia kuin luokan keski- tai takaosassa istuvat. Tämä päti myös silloin, kun paikat olivat opettajan määräämiä, joten kyse ei ole vain siitä, että epämotivoituneet opiskelijat pakenevat luokan perälle.

Osallistun aktiivisesti keskusteluun ja kyselen paljon. En opi kunnolla pelkästään kuuntelemalla tai taulua seuraamalla, vaan minun on ilmeisesti keskusteltava kuulemistani asioista, jotta ne uppoaisivat päähäni. Jotkut opettajat ja opiskelijat ovat antaneet tästä kiitosta, sillä kyselyni on ollut hyödyksi myös muille. Toisia se taas ärsyttää, sillä he seuraisivat/opettaisivat mieluummin ilman keskeytyksiä.

Olen aina paikalla. Koska en viitsi tehdä kotona paljoa kouluun liittyvää, minun on saatava kaikki oppini luokkahuoneesta, jotta voisin päästä kurssitenteistä läpi. Tämä on kuitenkin neuvo, johon kannattaa suhtautua varoen. Osa luennoista on nimittäin aidosti hyödyttömiä. Monesti luennon jälkeen mietin, opinko juuri yhtään mitään. Olisi ollut hyödyllisempää käyttää sama aika asian lukemiseen omatoimisesti.

Juttelen opettajille. Valtaosa opiskelijoista näyttää suhtautuvan opettajiin vähintäänkin hämmentävästi. Heidän silmissään opettaja on jonkinlainen koulujärjestelmän osa, jonka kanssa ollaan tekemisissä vain silloin, kun on pakko. Kun luento loppuu, sännätään kipinkapin ulos luokasta. Itse taas jään mielelläni jutustelemaan opettajien kanssa myös luennon jälkeen. Tällä tavoin opin usein sellaista, mitä opettaja ei ehtinyt tai muistanut sanoa luennon aikana.

2. Hyvä kouluturvaverkko

Se, että pärjään hyvin koulussa, ei todellakaan johdu siitä, että olisin jotenkin perinteisessä mielessä älykäs kaveri. En toki ole erityisen tyhmäkään, mutta en pysty laskemaan itseäni “älyköiden joukkoon” kuuluvaksi. Varsinkin matemaattisia ja loogisia taitoja vaativissa aineissa olen järjestään luokan heikointa aineista. Huomaan usein olevani myös hitaampi oppija kuin monet koulutovereistani.

Tämä johtaa joskus tilanteisiin, joissa tarvitsen muiden apua. Tämän vuoksi on tärkeää, että ympäriltä löytyy ihmisiä, jotka loistavat eri asioissa kuin minä ja joilla on halua auttaa minua. Vastaavasti kannan omat korteni kekoon auttamalla halukkaita niissä asioissa, joissa olen itse muita parempi.

Joillakin on hämmentävä uskomus, että kaikessa pitäisi pärjätä itse ja yksin, mutta tällaisella asenteella ammutaan jalkaan paitsi itseään, myös muita. Elämässä menestyminen vaatii nähdäkseni yhteistyötä lähes aina ja kaikessa. Tämä on asia, jota toivoisin koulussakin korostettavan entistä enemmän.

3. Olennaiseen keskittyminen

Mitä tulee arvosanoihin, en ole lähes ikinä luokan parhain oppilas. Arvosanani ovat ihan hyviä, mutta ne harvoin ovat huipputasoa. Loistan muutamassa aiheessa ja muissa olen keskinkertainen tai jopa huono.

Minusta olisi toki ihan kivaa olla kympin oppilas. Se kuitenkin vaatisi aitoa kouluun panostamista. Koska pitkällä tähtäimellä haluan menestyä, olisi omassa tapauksessani täysillä kouluun panostaminen todennäköisesti pikemminkin haitaksi kuin hyödyksi. Koska edellinen lause kuulostaa järjettömältä, haluan avata sitä hieman.

Kuvitellaan, että saan koulussa kirjoitettavaksi raportin, jonka vaikutus kurssin arvosanaan on 20 % ja jonka tekemiseen menee 15 tuntia tehokasta työskentelyä. Kuvitellaan, että kyseessä on raportti, jonka tekemisestä en opi mitään tulevaisuuden kannalta erityisen oleellista, sillä raportin aihe on vain jo opitun kertaamista.

Onko minun siten järkevämpää käyttää nuo 15 tuntia ainoastaan arvosanan kannalta järkevän raportin tekemiseen, vai kannattaisiko minun käyttää ne johonkin minulle aidosti hyödylliseen? Todennäköisesti jälkimmäinen.

(Toki tähän vaikuttaa se, kuinka tärkeinä pidät arvosanoja tai kuinka paljon tarvitset niitä tulevaisuudessa. Voi olla, että hyvillä arvosanoilla on merkitystä, jos aiot jatkossa hakea muihin kouluihin, jotka painottavat hakukriteereissään hyviä aiempia arvosanojasi.)

Liiketalouden opintojen aikana panostin aikani vain joko pakollisten tai aidosti osaamiseni kannalta tärkeisiin hommiin ja jätin kylmästi kaikenlaisen turhan diibadaaban tekemättä.

Tämä on kuitenkin asia, jonka suhteen kannattaa olla tarkkana. Yrittäjyyden opiskelijana minulla oli varaa tähän, sillä yrittäjyys ei ole ala, joka vaatii kaikenlaisen nippelitiedon omaksumista. Monet menestyneet yrittäjät ovat käyneet koulunsa hyvin hutaisten tai jättäneet ne kokonaan käymättä ja menestyneet siitä huolimatta.

Näin ei kuitenkaan ole jokaisella alalla. Monella alalla menestyminen vaatii koulujen käymistä aidosti hyvin, minkä takia omaan lähestymistapaani kannattaa suhtautua varauksella. Esimerkiksi psykologian opinnoissa pyrin omaksumaan myös pikkutarkan tiedon, sillä alallamme ollaan tekemisissä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kanssa, eikä varaa virheiden tekemiseen ole.

4. Vapaaehtoisiin projekteihin osallistuminen

Liiketalouden kouluni oli siitä loistava, että se tarjosi upeat mahdollisuudet oppia myös luokkahuoneen ulkopuolella. Koulu otti mielellään hyviä ja innostuneita opiskelijoita mukaan toimintansa kehittämiseen (jotkut pääsivät koulun kanssa jopa työsuhteeseen), opiskelijakuntatoimintaa löytyi laidasta laitaan ja yksittäisiä, oikeassa työelämässä toteutettavia projekteja tarjottiin hyville tekijöille aika ajoin.

Kaikki tällainen toiminta opettaa niitä samoja taitoja, joita muuten joutuisi pänttäämään kuolettavan tylsässä luokkahuoneessa tai vielä tylsemmästä koulukirjasta. Kun vaihtoehtona on joko luokkahuone ja koulukirjat ja toisaalta oikean elämän projektit, joista saa todellista kokemusta ja hyvälaatuista sisältöä ansioluetteloonsa, valinnan ei pitäisi olla mielestäni kovinkaan hankala. Jostain syystä useimmat muut opiskelijat kuitenkin valitsivat sen perinteisen pänttäämisen. Syy tähän on jäänyt minulle mysteeriksi.

Esimerkkejä projekteista, joissa olin liiketalouden opintojeni aikana itse mukana, on esimerkiksi alunperin koulumme opiskelijoiden perustama markkinoinnin osuuskunta Puskapromotion, koulumme yrityshautomon StartUp Schoolin kehittäminen tai aikoinaan minun ja ystäväni perustama ja jo usean vuoden pyörinyt opiskelijoiden valokuvauspalvelu HHBileet. Tällaisten projektien parissa työskennellessäni koin oppivan enemmän ja tehokkaammin kuin perinteisessä luokkahuoneympäristössä.

5. Muutama helppo motivaatiokikka

Vaikka en yleensä minkäänlaista motivaatiota tehtävien tekemiseen tunnekaan, saan ne tehtyä myös ilman motivaatiota. Tässä auttavat seuraavat pienet kikkaviitoset:

Kärsinkö vähemmän, jos teen tehtävän nyt vai myöhemmin?

Tehtävän tekeminen mahdollisimman pian on pienimmän kärsimyksen tie. Mikäli siirrän jonkin tekemistä aina vain myöhemmäksi ja myöhemmäksi, minulla on paha mieli jo siksi, että mielen perukoilla kummittelee jatkuvasti tieto siitä, että lopulta se on kuitenkin tehtävä. Mieluummin vältän pitkittämästä kärsimystä ja teen sen aiemmin kuin myöhemmin.

Viime hetken stressin ei tarvitse olla stressaavaa

Toisinaan taas jätän tieten tahtoen jonkin aivan viime hetkeen. Kun ollaan selkä seinää vasten, alkaa tekeminen tuntuu yhtäkkiä kovasti mielekkäämmältä. Mitään viime hetken stressejä en koe, sillä tiedän, että ehdin kuitenkin, kunhan keskityn tekemiseen enkä facebookkiin. Tämä tietysti edellyttää sitä, että tehtävän aloittaa edes edellisenä iltana eikä aamulla tunti ennen, kuin se pitäisi esittää opettajalle. Muutama tunti menetettyä yöunta on vain muutama tunti menetettyä yöunta, kunhan unestaan ei jousta liian usein. Ei meitä ole sokerista tehty.

Tee tehtävää edes 5 min ajan

Jos en yhtään millään viitsisi aloittaa, sovin itseni kanssa, että teen hommia viiden minuutin ajan, minkä jälkeen saan halutessani lopettaa. Joskus viisi minuuttia toki jää viideksi minuutiksi (mikä sekin on parempi kuin ei mitään), mutta usein huomaan sen muuttuvan vartiksi, puoleksi tunniksi tai tunniksi. Tekeminen ikään kuin imaisee mukaansa.

Tehokkuuspyrähdykset

Valtaosa ajastani menee tehden ei niin mitään järkevää. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä päätettyäni vihdoin tehdä jotakin, useimmat hommat saa hoidettua alta pois varsin nopeasti. On toistuvaa, että päivien ajan kammoamani tehtävä valmistuukin tunnissa tai parissa.

Tehokkuuspyrähdyksillä on myös itseään ylläpitävä efekti: Mitä enemmän huomaan saavani aikaan, sitä enemmän minulle tulee jonkinlainen “ai hitto mä oon tehokas kaveri!”-tyyppinen olo ja sitä enemmän tekee mieli tehdä. Näitä pyrähdyksiä valitettavasti sattuu vain silloin tällöin, mutta ne ovat toistaiseksi riittäneet pinnalla pysymiseen.

Jätä tehtävä tekemättä

Niin jättävät välillä useimmat muutkin. Jos tätä ei ota tavaksi, ei se koulunkäynti tästä näytä ihan hirveästi kärsivän. Maailma ei varsinaisesti kaadu siksi, että jätät palauttamatta jonkun puoliturhan raportin. Koulussa todennäköisesti tahdotaan opiskelijoiden valmistumista ihan yhtä kovasti kuin opiskelijat itsekin, joten siellä kyllä keksitään, kuinka voit myöhemmin (usein pienemmällä vaivalla) korvata tekemättömät hommat. Riittää, että kysyy tällaista mahdollisuutta.

Rakkaudella,

Jevgeni

Lähteitä

Brown, R. D. (1988). Self-quiz on testing and grading issues. Teaching at UNL, 10(2),
pp. 1-3. The Teaching and Learning Center, University of Nebraska-Lincoln.

Giles, R. M. et al. (1982). Recall of lecture information: A question of what, when, and
where. Medical Education, 16(5), 264-268.

Kierwa, K. A. (2000). Fish giver or fishing teacher? The lure of strategy instruction.

(Teksti “Kuinka pärjätä koulussa laiskana ja saamattomana?” on julkaistu 22.6.2014 ja sitä on päivitetty 12.7.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia