Tässä tekstissä haluan kertoa siitä, kuinka tapasin vaimoni. Palautteiden perusteella moni seuraa tätä blogia, jotta voisi kehittyä parisuhteissa sekä niiden löytämisessä. Vaimotarinaan taas sisältyy mielestäni eräs tärkeä opetus, jonka haluaisin jakaa tällä kertaa kanssanne.
(Tekstin voi katsoa myös videona. Video on tämän sivun lopussa.)
Tarina sijoittuu vuoden 2016 syksyyn. Kyseinen syksy oli minulle monella tavalla hankala. Olin tehnyt koko syksyn ajan aivan liikaa töitä ja koin oloni jatkuvasti uupuneeksi. Monena päivänä teki mieli vain maata lattialla ja levätä. Lisäksi olin juuri muuttanut erääseen kommuuniasuntoon, jossa kämppisten keskuudessa vallitsi sen verran outo kulttuuri, että koin hankalaksi sopeutua kyseiseen yhteisöön.
Nämä asiat verottivat voimavarojani ja vetivät mielen matalaksi. Olo oli kurja ja yksinäinen. Koin kuitenkin, ettei minulla ole voimavaroja edes deittailuun. Lähinnä halusin vain maata kotona tekemättä mitään.
Marraskuun viidentenä päivänä olo oli erityisen kurja. Piehtaroin itsesäälissä, mikään ei huvittanut ja maailma tuntui ikävältä paikalta. Illalla lähdin käymään Helsingin keskustassa hoitamassa joitakin asioita, kun puhelimeni yhtäkkiä soi.
Langan päässä oli hyvä ystäväni, joka kertoi, että yhteisen kaverimme luona oli tupaantuliaisjuhlat, joihin minunkin pitäisi tulla piipahtamaan. Juhlapaikka olisi sopivasti muutaman korttelin päässä siitä, missä sillä hetkellä olin.
”Tuu hei ihmeessä tänne, täällä on tosi hyvä meininki ja paljon frendejä paikalla!”, ystäväni maanitteli.
”Emmä hei jaksa, ihan paska meininki ollut tänään, meen tästä varmaan vaan suoraan kotiin. Ei huvita nyt todellakaan mitkään bileet.” vastasin minä hänelle. Ja niin olin aikeissa tehdäkin. Bilettäminen ei olisi voinut sinä hetkenä vähempää kiinnostaa.
Onneksi ystäväni tunsi minut hyvin ja tiesi, että joskus minun kanssani täytyy olla tiukka. Hän tiesi, että en itsekään arvosta sellaista lannistunutta lässytystä, jota parhaillaan harjoitin. Ystävä nosti panoksia ja totesikin varsin suorasukaisesti:
”Hei nyt lopetat ton hemmetin vaikertamisen ja raahaat perseesi tänne, ei kukaan jaksa kuunnella tommosta ihme kitinää. Tuut tänne bileisiin ja sulla tulee olemaan aivan varmasti hauskaa!”
Joku saattaisi loukkaantua tuollaisesta, mutta henkilökohtaisesti olen aina arvostanut rehellistä puhetta. Ja oikeassahan ystäväni oli. Lannistunut vaikerrukseni ärsytti minua itseänikin. Päätin toimia ystäväni ehdottamalla tavalla ja raahata itseni paikan päälle.
Bileissä olikin paljon ihmisiä, sekä tuttuja että tuntemattomia. Antauduin mukaan keskusteluun ja oloni parani illan edetessä. Jossain vaiheessa iltaa päädyin puhumaan pronssin väriseen mekkoon pukeutuneelle naishenkilölle, jota en aiemmin tuntenut. Kyselin häneltä siitä, kuka hän on ja mitä hän tekee elämässään.
Hän kertoi olevansa koulutukseltaan sairaanhoitaja ja työskentelevänsä sillä hetkellä saattohoitajana. Hän siis hoiti kuolevia ihmisiä. Tämä herätti kiinnostukseni, sillä kuolema on aihe, joka on aina jostain syystä kiinnostanut minua. Päädyimmekin keskustelemaan siitä pitkäksi aikaa.
Keskustelumme syvetessä kysyin häneltä myös siitä, millaisia unelmia ja tavoitteita hänellä on elämässään. Hän kertoi, että aikoo hakea lääkikseen sekä unelmoivansa myös siitä, että pääsisi joskus osallistumaan olympialaisiin ja kilpailemaan nykyaikaisessa viisiottelussa, jota hän sillä hetkellä harrasti.
Tämä teki minuun vaikutuksen, sillä ihailen kovasti ihmisiä, joilla on suuria tavoitteita. Pyysinkin häntä kanssani treffeille ja hän onneksi suostui!
Treffit tulevan vaimoni kanssa
Menimme muutaman päivän kuluttua treffeille kahvilaan ja tapaaminen sujui mukavasti. Keskustelimme ja joimme kaakaota. Mitään sen erityisempää ei tapahtunut, mutta tapaaminen antoi minulle varmuuden siitä, että tässä on nyt ihminen, jonka kanssa olisi ihanaa olla yhdessä.
Tapaamisen jälkeen tulinkin kotiin ja ilmoitin kovalla äänellä kämppiksilleni, että nyt on muuten löytynyt tuleva vaimo, ettäs tiedätte!
Kämppikset tietenkin nauroivat tälle, sillä mitäpä minä muka olisin yhtien treffien jälkeen voinut tietää. Mutta minäpä olin aivan tosissani! Takanani oli jo monta parisuhdetta sekä monta vuotta aktiivista deittailukokemusta. Siksi tiesin, että mitä minä etsin.
Tämän jälkeen kävimme tulevan vaimon kanssa vielä pari kertaa treffeillä ja tulin yhä vakuuttuneemmaksi, että tässä on nyt Se Oikea. Ikävä juttu vain oli se, että tuleva vaimoni ei ollut tästä lainkaan samaa mieltä! Tässä vaiheessa itseasiassa selvisi, että hän ei ollut edes pitänyt treffejämme treffeinä, vaan oli ajatellut, että vietämme aikaa ihan vain kaverimielessä!
Onneksi en tässä vaiheessa luovuttanut, vaan kerroin suoraan hänelle, että tässä ei todellakaan olla millään kaverimielellä, vaan että minä olen hyvin kiinnostunut hänestä ja että tapaisin häntä mielelläni lisää, mikäli hänellä vain on samankaltaisia fiiliksiä. Hän onneksi suostui ja loppu olikin historiaa.
Paluu nykyhetkeen
Nyt olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä hieman yli viisi vuotta. Pian tapaamisemme jälkeen muutimme yhteen, hankimme pari koiraa ja yhdistimme taloutemme (romanttista!). Myöhemmin muutimme asumaan yhdessä ulkomaille Latviaan, kun tuleva vaimo pääsi opiskelemaan paikalliseen lääkikseen*. Itsekin päätin hakea opiskelemaan ja pääsin paikalliseen psykologikouluun. Neljän vuoden kohdalla tulevasta vaimosta tuli nykyinen vaimo, sillä menimme naimisiin sekä pyöräytimme mukulan.
(*Olympiaunelmasta sen sijaan jouduimme luopumaan. Lääkiksessä opiskelu ja ammattitasoinen urheilutreeni ei ollut erityisen toimiva yhdistelmä. Kukapa olisi arvannut!)
Nykyää elämä hymyilee. Meillä menee hyvin. Perheessä on kaikilla kaikki kunnossa, opintomme edistyvät eikä elämässä ole muutenkaan erityisesti valittamista. Tästä kaikesta kiitän ensisijaisesti tiettyä tekemääni päätöstä.
Tarinan opetus
Tärkein asia tässä tarinassa oli mielestäni se, että päätin tarttua ystäväni ehdotukseen ja saapua juhliin siitäkin huolimatta, että oloni oli ikävä eikä minua olisi huvittanut. Jos en olisi mennyt paikan päälle tai jos olisin vain kyhjöttänyt pahan oloni vuoksi yksin nurkassa, en olisi todennäköisesti päätynyt puhumaan tulevan vaimoni kanssa, eikä elämämme olisi nyt näin mukavaa.
Olen myös äärimmäisen kiitollinen ystävälleni, joka ei suostunut kuuntelemaan lannistunutta kitinääni, vaan sanoi minulle suoraan sen, miten asiat ovat. Jos tulet bileisiin, niin sinulla tulee olemaan hauskaa. Ja niin lopulta tapahtuikin. Oli suuri onni, että tämä ystävä tunsi minut ja tiesi sen, miten minulle kannattaa puhua.
Mielestäni on tärkeää kyetä katsomaan oman senhetkisen olonsa ohitse ja tehdä elämässä niitä valintoja, jotka voivat olla pitkällä aikavälillä hyviä, vaikka ne eivät juuri nyt huvittaisikaan. Tämä pätee moneen muuhunkin asiaan kuin ihmisten tapaamiseen. Esimerkiksi opiskelu, työnteko tai kuntoilu tuntuvat usein raskailta, eikä niitä huvittaisi tehdä. Samalla kuitenkin tiedän, että niihin kannattaa panostaa, sillä siten voi saada itselleen pitkällä aikavälillä paremman elämän.
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Osittain onnistumiseni juhlatilanteessa sekä myöhemmin treffeillä olivat seurausta siitä, että olin monen vuoden ajan harjoitellut sosiaalisia taitoja. Olen kirjoittanut aiheesta myöhemmin sähköisen kirjankin, Eroon Ujoudesta. Suosittelen sitä myös muille, jotka ovat joutuneet taistelemaan elämässä ujouden ja sosiaalisen epävarmuuden kanssa.
PPS. Tämä teksti on katsottavissa myös videona:
