kuinka tehdä päätöksiä ja tarttua tilaisuuksiin

Kuinka tehdä päätöksiä ja kuinka tarttua tilaisuuksiiin? Päätösten tekeminen on meille usein hankalaa, vaikka tietäisimmekin, että se kannattaa. Nimimerkki Anni lähestyi tällaisella kysymyksellä:

Millä tavalla voisi ”oppia” tekemään päätöksiä nopeammin, eikä jäädä vatvomaan asioita monesti niin, että tilaisuudet lipuvat ohi? Onko tällaiseen asiaan mitään keinoja/vinkkejä olemassa, vai onko kyse vain pitkälti luonteesta ja temperamentista?

Kiva Anni kun kysyit! Temperamentti voi vaikuttaa siihen, kuinka helppoa meidän on tehdä päätöksiä. Esimerkiksi varovaisella/vetäytyvällä temperamentilla varustettu tekee niitä todennäköisesti varovaisemmin ja harkitsevammin kuin toisenlaisella temperamentilla varustettu henkilö. Temperamenttimme ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön este, vaan lähinnä hidaste eli vaikeuttava tekijä. Päätöksentekoa voi onneksi opetella ja olemassaolevia tapojaan muuttaa, vaikka se olisikin tietynlaisen temperamentin omaaville hieman haastavampaa.

Kuinka tehdä päätöksiä? Tähän erilaiset oppaat yleensä tarjoavat jonkinlaista järjestelmää, jossa kohta kohdalta edetään kohti onnistuneesti tehtyä päätöstä. Esimerkki tällaisesta systeemistä on vaikkapa seuraava:

  1. Kerää ensin kaikki mahdollinen päätökseen liittyvä informaatio eli selvitä kaikki mahdollinen siitä asiasta, johon liittyvää päätöstä olet tekemässä
  2. Käy läpi kaikki käytössäsi olevat vaihtoehdot, eli selvitä, mitä toimintatapoja on käytössäsi tässä tilanteessa
  3. Punnitse eri vaihtoehtoihin sisältyviä riskejä ja sitä, ovatko hyödyt näiden riskien arvoisia
  4. Luo varasuunnitelma sen varalle, jos kaikesta huolimatta päätös tulee johtamaan huonoon lopputulokseen
  5. Kysy neuvoja muilta ihmisiltä, jotka ovat joutuneet tekemään samanlaisen päätöksen
  6. Tee päätös

Tuo on periaatteessa ihan kivanoloinen systeemi. Ei voida väittää, etteikö tuo voisi toimia. Kuten moni kuitenkin valitettavasti on huomannut, ei tuollaisen systeemin käyttäminen vielä takaa sitä, että päätöksenteko oikeasti helpottuisi. Mistä se johtuu?

Vika on siinä, että päätöksenteossaan epävarma ihminen ei tule tuntemaan itseään välttämättä sen varmemmaksi tuollaista systeemiä käyttämällä. Vaikka hänelle olisi käytössään kaikki mahdollinen päätöksentekoa varten tarvittava informaatio, vaikka hän tuntisi kaikki käytössään olevat toimintatavat ja vaikka hänellä olisi maailman paras varasuunnitelma epäonnistumisen varalle, hän ei silti välttämättä saa itseään tekemään päätöstä. Syy voi olla siinä, että päätöksentekoon liittyy myös tunne-elementti, eli pelkällä järjellä voi olla vaikeaa motivoida itseään tekemään päätöksiä.

Seuraavaksi avaan sitä, kuinka itse pyrin lähestymään päätöstentekoa ja millaisten asioiden olen huomannut auttavan itseäni siinä.

Kuinka tehdä päätöksiä: Asenteen merkitys päätöksenteossa

Väitän olevani suhteellisen hyvä tekemään päätöksiä ja tarttumaan tilaisuuksiin. En täydellisen hyvä tietenkään, mutta pääasiassa olen ihan tyytyväinen kykyyni tehdä päätöksiä. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Vuosia sitten, kun olin epävarmempi, kielteisempi ja tulevaisuuteen epävarmemmin suhtautuva ihminen, olin päätöksenteossa melko kädetön. Saatoin punnita päätöksiä pitkiäkin aikoja ja siltikin lopulta vältellä niiden tekemistä.

Mikä on muuttunut noiden aikojen ja nykyhetken välillä? “Asenteeni” ja ajatteluni. Käytännössä nämä ilmenevät seuraavalla tavalla.

1. En odota elämältä ja päätöksiltäni täydellisyyttä

En usko, että elämä voisi olla koskaan täydellistä. Vaikka kuinka yrittäisi, jokin menee silti pieleen. Koska en odota täydellisyyttä, olen melko ookoo myös niissä tilanteissa, joissa asiat eivät tapahdu täysin toiveitteni mukaisesti. Päätöksenteossa tämä näkyy siten, etten tunne tarvetta laskea millintarkasti päätösteni kaikkia potentiaalisia vaikutuksia elämääni, vaan voin tehdä päätöksen nopeastikin, jos se vaikuttaa minusta tarpeeksi hyvältä. Jos jokin menee vikaan, kestän sen kyllä, vaikka eihän se tietenkään mukavaa ole. Yleensä päätösten seuraamukset ovat kuitenkin ihan hyviä ja pahin mahdollinen seuraamus toteutuu hyvin harvoin.

2. En sorru ääripäistävään ajatteluun

Kuvitellaan, että olet tekemässä päätöstä. Päätös voi johtaa johonkin todella hyvään, todella huonoon tai johonkin siltä väliltä olevaan seuraamukseen. Päätöksenteon vaikeaksi kokevat ihmiset näyttävät usein pelkäävän korostuneen paljon juurikin huonon lopputuloksen mahdollisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole aivan perusteltu tapa ajatella. Miksi?

Siksi, että “todella huonon” ja “todella hyvän” vaihtoehtojen välillä on yleensä suurehko harmaa alue. On lopulta melko epätodennäköistä, että päätöksemme seuraukset edustaisivat kumpaakaan ääripäätä. On epätodennäköistä, että päätöksestämme seuraisi paras mahdollinen tai huonoin mahdollinen lopputulema. Todennäköisintä on osua harmaalle alueelle ja “ihan ookoo”-tasoisiin seuraamuksiin.

Päätöksiä tehdessä en siis odota, että niistä seuraisi jotain todella huonoa, koska se on yleensä epätodennäköistä.

3. Olen ällöoptimisti

Käsitän järjellä, että joskus päätökset voivat johtaa huonoihin lopputuloksiin. Sitä ei voida kiistää. Aiempien kokemusteni mukaan näin kuitenkin käy varsin harvoin. Tämän vuoksi olen suorastaan ällöoptimistinen päätöksiä tehdessäni. En vain yksinkertaisesti jaksa uskoa huonon lopputuleman todennäköisyyteen. Tämä helpottaa päätöksentekoa kovasti.

Tässä on huomattava, ettei tarkoitukseni ole olla naiivi ja sinisilmäinen. Totta kai tiedostan sen, että joskus harvoin päätöksistämme voi koitua oikeastikin huonoja seuraamuksia. Kyse on ennemminkin siitä, että sovellan tuollaista ällöoptimistista asennetta päätöksenteon helpottamiseen. Ei siis ole tarkoitus väittää, että optimismi olisi tässä aina varsinaisesti perusteltua, mutta koska se tuntuu auttavan päätöksenteossa, sen soveltaminen tuntuu järkevältä.

4. Tiedän kestäväni epäonnistumiset

Toisinaan, säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin joudun ns. kuseen jonkin tekemäni päätöksen vuoksi. Se ei ole kivaa. Joskus se harmittaa melko paljonkin. Silloin toivoisi, että olisin osannut valita viisaammin. Epäonnistumiset ovat kuitenkin erottamaton osa elämää, ja koen niiden jatkuvan pelkäämisen vaikuttavan elämänlaatuuni huomattavasti kielteisemmin kuin sen, että niiden harvoin sattuessa kohtaan ja kestän ne, vaikka se tuntuisikin pahalta.

Pahaan mieleen ei kuole ja epävarmuus ei tapa. Jos olet valmis kestämään vähän pahaa mieltä silloin tällöin, elämä helpottuu hämmästyttävän paljon. Idea tässä on siis se, että päätösten jatkuva välttely ja niiden pelkääminen huonontaa elämänlaatuani lopulta yhteensä enemmän kuin se, että teen päätöksiä rohkeasti ja joskus hyvin harvoin joudun kestämään niiden kielteiset seuraamukset.

5. Tiedän kokemuksesta, että yleensä käy ihan hyvin

Vaikka välillä mokailenkin päätösten tekemisen kanssa, valtaosan ajasta tekemäni päätökset ovat kuitenkin ihan hyviä. Tämä ei johdu siitä, että olisin jotenkin lahjakas valitsija tai jotenkin erityisen älykäs ihminen. Älyllisesti olen tukevaa keskitasoa, eli en mitenkään erityisen välkky tyyppi. Ei ole olemassa sitä vaaraa, että päätyisin mensan jäseneksi.

Temppu on siinä, että päätöksenteko ei vaadi mitään kovin suuria älynlahjoja. Yleensä rohkeus tehdä päätöksiä ja pieni määrä maalaisjärkeä riittää. Päättämättömyydellä on usein huomattavasti kielteisempiä seuraamuksia kuin sillä, että tekee edes jonkinlaisen päätöksen. Kuka tahansa voi tehdä valtaosan ajasta järkeviä päätöksiä. Luotan siihen myös omalla kohdallani.

6. En syyllistä itseäni, mikäli mokaan päätöksenteossa

Monilla on todella epämiellyttävä tapa kohdella itse itseään. Kun he epäonnistuvat jossain asiassa, alkaa ihan hirveä itsensä syyllistäminen:

“Mä olen niiiin typerä ihminen, miten mä saatoin valita näin huonosti, ei hitto miten turha ja tyhmä tyyppi mä olen!”

Toisille osaamme olla kilttejä, mutta itseämme kohtaan olemme usein ihan hirveitä mulkkuja. Ei ole kovin ihmeellistä, että päätöksenteko ahdistaa, jos tietää, että epäonnistuminen johtaa hirveään itsesyyttelykierteeseen. Tämän vuoksi pyrin suhtautumaan ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi mokailujani kohtaan. Epäonnistumisia sattuu. Se ei tarkoita, että olen turha, typerä ja täysin kyvytön tyyppi.

Vaikka tyhmästä päästä kärsiikin koko ruumis, ei tyhmän pään syndroomaa voi aina välttää. Toisin sanoen, epäonnistumisia tulee välillä, halusit sitä tai et. Tärkeää on niiden tullessa suhtautua reilusti itseensä ja oppia mokastaan, mutta olla sortumatta vahingolliseen itsesyyttelyyn.

Mitä tarvitaan asenteen ja ajattelun lisäksi?

Mikä asenteen lisäksi mahdollistaa nopean päätöksenteon?

Asenne ei toki ole kaikki kaikessa. Kykenen tekemään isoja päätöksiä ja tarttumaan tilaisuuksiin nopeasti myös siksi, että tiedän, mitä kohti haluan kulkea elämässäni. Koen tämän olevan päätöksenteon kannalta suorastaan kriittisen tärkeä tieto.

Kun tiedän, mitä haluan, riittää kun kysyn itseltäni: Uskonko, että tämä päätös vie minua kohti haluamaani? Jos se ei selkeästi vie, en toimi niin. Jos vie, tartun tilaisuuteen. Tilanteet ovat toki toisinaan epäselviä ja virhepäätöksiä syntyy, mutta pääasiassa olen kokenut tämän oivallisena apuna päätöksenteossani.

Tätä voi soveltaa myös pieniin ja arkisiin päätöksiin. Jos tapanasi on esimerkiksi jauhelihaostoksilla pyöriä minuuttitolkulla lihahyllyn edessä ja miettiä, että mikäs nyt on se sopivimmista sopivin jauhelihapaketti, tiedä mitä haluat. Onko tärkeintä hinta? Laatu? Paketin koko? Koska itse esimerkiksi tiedän, etten tässä elämäntilanteessa välitä kauheasti laadusta, vaan että tärkeintä on hinta, voin suoraan napata hyllystä kilohinnalta halvimman paketin ja säästää aikaani.

Millaisissa tilanteissa päätöksiä EI kannata tehdä?

Haluan myös sanoa muutaman sanan siitä, missä tilanteissa päätöksiä EI KANNATA tehdä.

Kuvitellaan, että olet saanut aikaiseksi oikein mehevän riidan kumppanisi kanssa. Tunteet käyvät kuumana, puolin ja toisin, toisesta osapuolesta sanotaan “valittuja totuuksia” ja riidan jälkeen harmittaa, kun tuli sanottua toiselle niin ikävästi. Minkä takia niiden ikävien asioiden sanominen tuntuu niin hyvältä päätökseltä riidan aikana, vaikka periaatteessa tiedämmekin, että niin ei pitäisi toimia?

Yksi merkittävä syy löytyy siitä, että aivojemme ajattusta vastaava osa toimii heikommin silloin, kun kehomme on “hälytystilassa” eli stressireaktion vallassa. Stressireaktioon joutunut keho nostaa fyysistä suorituskykyään (ns. taistele tai pakene-reaktio), mutta samalla vähentää aivoissa olevan veren määrää (siirtääkseen verta lihaksiin). Tämä vaikuttaa erityisesti etuotsalohkon toimintaan, jonka vastuulla on rationaalinen päätöksenteko ja tilanteiden arviointi. Käytännössä meistä tulee huonompia päätöksentekijöitä.

Hälytystiloja ovat “vaaratilanteiden” lisäksi kehon näkökulmasta myös väsymys, nälkä, hormoni- ja välittäjäainetasapainon häiriöt sekä esimerkiksi kiihottuminen. Jos olet joskus sortunut harrastamaan seksiä vääräksi tietämäsi ihmisen kanssa tai jättämään ehkäisyn pois, voit syyttää aivojasi. Reaktio on toki harmillinen, mutta luonnollinen ja inhimillinen.

Näin ollen päätöksiä ei kannata tehdä silloin, kun meitä stressaa, ahdistaa, suututtaa tai muuta vastaavaa. On todennäköistä, että valintasi tulee olemaan silloin tavanomaista huonompi. Paras vaihtoehto on ottaa rennosti (mikäli se vain on mahdollista), rauhoittua, tutkailla tilannetta pienen etäisyyden päästä ja vasta sitten tehdä päätös. Ja päätöksen tehtyämme on hyväksyttävä, että jos käy huonosti, niin kestämme sen kyllä.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Kuinka tehdä päätöksiä ja kuinka tarttua tilaisuuksiin?” on alunperin ilmestynyt 14.5.2014 ja sitä on päivitetty 25.5.2021. Lisää vastaavia vinkkitekstejä löytyy blogin arkistosta. Kiitos ja mukavia lukuhetkiä!)