kuinka tämä milleniaali ei pala loppuun

Hei!

Ylellä ilmestyi eilen todella osuva kirjoitus milleniaalisukupolvelle tyypillisestä loppuunpalamisesta ja uupumisesta. Tunnistan tekstissä mainitut ilmiöt sekä omasta kokemuksesta, että monen kaverin ja tutun kohdalta. Jotkut saattavat pitää tätä pullamössömilleniaalien ruikutuksena, mutta mielestäni ilmiö on aivan todellinen. Meidän sukupolvemme on täynnä todella uupuneita ihmisiä.

Jutussa mainitaan keskeisiä tekijöitä tämän ilmiön takana. Jatkuva itsensä kehittäminen, jatkuva asioiden tavoittelu, tarve “elää oman intohimon mukaista elämää”, tarve pelastaa maailma, paine olla jatkuvasti tavoitettavissa, paine olla hyvässä kunnossa, hyvännäköinen, menestynyt ja muutenkin “paras versio itsestään” ovat jatkuvasti läsnä.

Olen ollut omalla kohdallani useita vuosia tietoinen näistä tarpeista ja paineista ja tehnyt jo vuosia sitten tietoisen päätöksen taistella näitä vastaan. En halua olla uupunut ja stressaantunut, joten olen pyrkinyt tekemään elämääni muutoksia, jotka suojaavat tältä kaikelta. Mielestäni olen myös onnistunut siinä. Nykyään elämäni on hyvin rentoa ja nautinnollista. Tässä tekstissä haluan tuoda esiin tämän mahdollistaneet toimenpiteet sekä ajatusmallit.

Näiden muutosten tekeminen ei ole kuitenkaan ollut helppoa eikä mukavaa. Syynä tähän ei ole sinänsä se, että nämä muutokset olisivat käytännön tasolla vaikeita. Ei ole vaikeaa pitää esimerkiksi puhelinta äänettömällä tai olla sopimatta liikaa tapaamisia. Vaikean näistä asioista tekee se, että niihin sisältyy ikävä tunnehinta. Moniin näistä muutoksista liittyy varsin käsinkosketeltava syyllisyyden tunne, jota voi havainnollistaa seuraavilla huolilla:

  • Olenko huono kaveri, jos en aina jaksa tai halua tavata ystäviäni?
  • Olenko laiska ja huono, jos en viitsi tehdä töitä kuin pari tuntia päivässä?
  • Olenko epäsosiaalinen ja epäluotettava, koska pidän puhelintani äänettömällä, enkä yleensä vastaa puheluihin?

Vaikka olen saanut tehtyä elämästäni rentoa ja nautinnollista ja vaikka olen oppinut suojaamaan itseäni uupumiselta, tämä syyllisyys on aina jossain määrin läsnä. Olen kuitenkin oppinut hyväksymään tämän hinnan. Ehkä en ole se paras mahdollinen ystävä tai ahkerin työntekijä, mutta ainakaan en ole uupunut, enkä onneton.

Tämän ovat minulle mahdollistaneet seuraavat valinnat.

Tarve olla aina tavoitettavissa

Ennen minua vaivasi ja rasitti se, että täytyy olla “jatkuvasti tavoitettavissa”. Täytyy aina vastata puhelimeen, täytyy viestitellä aktiivisesti kavereiden kanssa sekä olla skarppina työnantajilta tulevien toiveiden ja määräysten suhteen. Tämän ongelman sain korvattua seuraavilla muutoksilla:

Pidän puhelintani lähes aina äänettömällä. Enemmän kuin 99% ajasta. Laitan kännykän äänet päälle vain ja ainostaan silloin, kun odotan erityisen tärkeitä puheluita. Muutoin kännykkä on äänettömällä. Puheluihin en vastaa, vaan soitan takaisin silloin, kun koen, että siihen on sopiva hetki. Toki yleensä saman päivän aikana, mutta aina en sitäkään. Viesteihin vastaan silloin, kun se tuntuu hyvältä. Joskus heti, joskus taas usean päivän viiveellä. Ainoastaan puolisoni puheluihin vastaan hetkestä riippumatta.

Työnantajien jutuista taas olen hankkiutunut eroon yksinkertaisesti olemalla yksityisyrittäjä. Ei tarvitse vastailla työnantajien viesteihin kahdeksalta illalla, koska työnantajia ei ole. Päätän itse ajankäytöstäni ja siitä, milloin ja miten olen yhteydessä asiakkaisiini.

Tarve hoitaa työnsä hyvin sekä menestyä urallaan

Haluan hoitaa työni hyvin ja menestyä urallani. En kuitenkaan oman onnellisuuteni ja hyvinvointini hinnalla.

En erityisemmin nauti työnteosta, mutta uskon kyllä siihen, että työnteko tekee ihmiselle hyvää. Työn kautta pääsee toteuttamaan itseään, ylläpitämään rutiineja sekä halutessaan myös parantamaan maailmaa.

Olen onnistunut oppimaan eroon liiallisesta perfektionismista. Pyrin tekemään työni hyvin, mutta vain riittävän hyvin. En tavoittele täydellisyyttä, vaan sallin itseni myös mokailla. Monia asioita hoidan lähinnä “vähän sinne päin”. Tärkeää on välttää pahimmat mokat, mutta täydellistä jälkeä ei tarvitse tulla.

Yrittäjyys mahdollistaa myös sen, että voin valita, keiden kanssa teen ja keiden kanssa en tee töitä. Ei tarvitse sietää rasittavia työkavereita tai rasittavia asiakkaita. Jos en tule jonkun kanssa toimeen, en ota häntä asiakkaakseni tai yhteistyökumppanikseni. Tingin mieluummin tuloistani kuin hyvinvoinnistani.

Tämä ajattelu herättää monissa toistuvan vastalauseen: “mitenkäs se perheestä huolehtiminen? Tuloja pitää olla, jotta perhe voi hyvin. Helppoahan se on sinkkuna puhua.”

En ole ollut sinkku enää vuosiin ja nykyään minulla on myös perhe. Olen itse lähtöisin rutiköyhästä, mutta onnellisesta maahanmuuttajaperheestä. Varaton elämä on tuttua, eikä varattomuus ahdista tippaakaan. Kunhan hengissä pysyy, niin kaikki on hyvin. Lisäksi tämä vaihe on ohimenevä. Valmistun lähivuosina psykologiksi, puolisoni taas lääkäriksi. Olemme tulevaa, ylempää keskiluokkaa. Rahattomuus ei vaivaa nyt, eikä se hyvin todennäköisesti tule vaivaamaan tulevaisuudessakaan.

Tarve olla ahkera

Olen aina kokenut painetta “ahkerana olemiseen”. Työ on ihmisen mitta ja niin edelleen. Uskon tähän kyllä, mutta en enää uhraa hyvinvointiani työn alttarilla.

En ole ahkera. Oikeastaan olen ihan hemmetin laiska. Teen päivässä noin 2-5 tuntia töitä. Yleensä alle 3 tuntia. Tämän mahdollistaa tapa, jolla olen rakentanut yritykseni.

Tuloni ovat lähes täysin passiivisia. Myyn sähköisiä kirjoja ja verkkokursseja. Järjestelmä on automatisoitu, joten rahat kilahtavat tilille ilman, että minun täytyy tehdä asialle lähes mitään. Markkinointia inhoan, joten sitä teen hyvin vähän. Markkinoinnista huolehtii puolestani hyvä hakukonenäkyvyys. Minulla on blogi ja youtube-kanava, joilla on päivittäin yhteensä noin tuhat vierailua. Tämä riittää tuomaan sen verran tuloja, että pysyn hengissä.

Tämän järjestelmän rakentamiseen on työtahdillani mennyt noin kymmenen vuotta. Ensimmäiset vuodet tuloja oli pyöreät nolla euroa. Luotin kuitenkin siihen, että ajan myötä homma kantaa ja niin se onkin alkanut kantaa. Aloitin järjestelmän rakentamisen vuonna 2011 ja vuonna 2016 pääsin tilanteeseen, jossa tuloja tulee tarpeeksi. 2018 taas luovuin viimeisestäkin ulkopuolisesta työnantajasta.

Tarve hoitaa parisuhteensa täydellisesti

Puolisoni on elämäni ja koen tarvetta hoitaa parisuhteeni mahdollisimman hyvin. En kuitenkaan halua uupua tämänkään vuoksi. Siksi olemme järjestäneet elämämme tavalla, joka mahdollistaa paljon laadukasta yhdessäoloa, mutta ilman liiallista suorittamista.

Olemme alusta asti viettäneet valtaosan ajastamme yhdessä, mutta suosimme aktiviteettejä, jotka eivät rasita. Katsomme netflixiä, näemme kavereita, ulkoilutamme koiriamme, urheilemme ja opiskelemme yhdessä. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita, joten mielenkiintoista keskusteltavaa riittää.

Emme suorita parisuhdetta. Käymme ulkona hyvin harvoin emmekä stressaa itseämme järjestämällä arkeemme mitään sen kummallisempaa “extraa”. Tavallinen yhdessäolo riittää. Jonkun toisen mielestä tämä voisi olla tylsää, mutta me olemme onneksi molemmat tylsiä kotihiiriä.

Emme myöskään vaadi toisiltamme yhteistä aikaa. Jos jompikumpi haluaa olla jonain hetkenä yksin tai nähdä omia kavereitaan, on siihen aina lupa, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Tarve hoitaa kaverisuhteet täydellisesti

Koen myös tarvetta olla mahdollisimman hyvä kaveri. Jos joku ystäväni tarvitsee tukea tai seuraa, koen painetta olla paikalla. Tämänkin olen kuitenkin opetellut tekemään rasittumatta siitä itse.

Olen pohjimmiltani todella epäsosiaalinen kaveri. Pidän ihmisten kanssa olemisesta kovasti, mutta vielä enemmän pidän yksinolosta. Erityisen raskaaksi koen yhdessäolon sellaisten ihmisten kanssa, joita en tunne erityisen hyvin. Tutustuminen on minulle todella raskasta. Moni tuntee minut todella sosiaalisena, eikä tahdo uskoa epäsosiaalisuuteeni, mutta näin tämä menee.

Olen kertonut kavereilleni rehellisesti siitä, että aina ei jaksa eikä huvita. Se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi ystävyyttämme tai haluaisi olla tukena. En vain halua tehdä sitä oman hyvinvointini kustannuksella (toki erityistilanteet huomioiden). Kaverit ovat suhtautuneet tähän ymmärryksellä ja arvostaneet myös sitä, että sallin saman heille. Jos kaipaan jonkun seuraa, mutta hän on sillä hetkellä väsynyt tai kiireinen, en loukkaannu siitä.

Tämä on vaatinut paljon rehellistä kommunikaatiota, mutta ei oikeastaan sen enempää. Ihmiset ymmärtävät hyvin, kunhan heille viestii rehelllisesti ja kunnioittavasti omista tarpeistaan.

Toki tähän tilanteeseen pääseminen on sisältänyt vuosien varrella myös paljon mokailua. Olen lähtenyt pois joistain kaveriporukoista ilman, että olen viestinyt selkeästi, miksi olen tehnyt sen. Monet tilanteet olisin voinut hoitaa paremminkin. Aina siihen ei ole kuitenkaan ollut voimavaroja, joskus ei myöskään halua.

Tarve huolehtia kunnostaan ja terveydestään

Hyväkuntoisuus ja terveys tuntuu sekin olevan nykypäivänä jonkinlainen hyvän ihmisen mitta. Hyvä ihminen huolehtii kunnostaan urheilemalla, syö terveellisesti ja tekee terveyden kannalta järkeviä valintoja. Itse en viitsi stressata tästä sen enempää, kuin on tarpeen.

Liikun päivittäin, sillä pidän urheilemisesta, mutta en optimoi liikuntaani. En tee HIIT-treenejä tai intervalliharjoittelua. En seuraa sykettäni tai untani. En todellakaan omista älysormusta.

Jos minua huvittaa mennä kävelylle, niin menen. Jos ei huvita, niin en mene. Jos minua ei huvita nostaa tänään painoja, niin en nosta, vaan tyydyn tekemään vaikkapa kevyttä varjonyrkkeilyä. Huolehdin toki, että liikuntaa tulee tarpeeksi, mutta en panosta asiaan tippaakaan sen enempää.

Sama pätee ruokailuun. Huolehdin, että syön riittävän terveellisesti, mutta en optimoi ravintoani. En stressaa lautasmallista ja sallin itselleni myös herkuttelun, sillä olen melkoinen sokerihiiri. Kunhan paino pysyy asiallisissa rajoissa enkä hanki itselleni diabetesta, asiat ovat hyvin. Enkä helvetissä väsää aamuisin itselleni viherpiirtelöitä, joihin dumppaisin puolet lisäravinnekaupan tuotevalikoimasta.

En välttele myöskään päihteitä uskonnollisella vimmalla. Jos haluan vetää kännit, niin vedän kännit. Jos haluan pummata kaveriltani tupakan, niin pummaan tupakan, vedän henkeen ja nautin siitä. Näin ei tapahdu usein, mutta jos se tapahtuu, niin se tapahtuu. Asiallisissa rajoissa tapahtuva päihteidenkäyttö ilahduttaa eikä suinkaan ahdista.

Tarve näyttää hyvältä

Paine hyvältä näyttämiseen lienee enemmän nais- kuin miespuolisten ihmisten juttu, mutta kyllä me miehetkin tätä painetta tunnemme. Itse olen päätynyt tässäkin kompromissiratkaisuun.

Riittävän hyvä ulkonäkö on minulle sitä, että hymyilen paljon, pidän ryhdin suorassa, ajelen naamakarvani ja pesen vaatteeni. Kerran vuodessa ostan muutaman vaatteen, yleensä housut ja kengät hajonneiden tilalle. Kotioloissa tai koiria lenkittäessäni taas sallin itseni näyttää aivan spurgulta. Hupparissani on reikiä ja joskus ruokatahroja. En usko tämän tekevän minusta sen huonompaa ihmistä. Businestapaamisiin toki pukeudun asiallisesti.

Tarve pelastaa maailma

Ihminen tuhoaa planeetan. Maailmassa on ihmiskauppaa, rasismia, yksinäisyyttä, koulusurmia, nälkää, tauteja, mielenterveysongelmia ja niin edelleen. Tämä on ihan helvetin surullista ja ahdistavaa, mutta omaa hyvinvointiaan ei kannata tuhota asioilla, jotka ovat vaikutuspiirimme ulkopuolella.

Minulle on tärkeää tehdä oma, pieni osani paremman maailman eteen, mutta sen enempää en vaadi itseltäni. Teen yritykseni kautta mielenterveystyötä, autan yksinäisiä, kiusattuja ja epävarmoja. Teen oman osani ja sen vuoksi pystyn nukkumaan mennnessä laittamaan silmäni kiinni ilman syyllisyyttä.

En tosin kestäisi olla tekemättä mitään. Työni on minulle onnellisuuteni ehto. En voisi kuvitella olevani työssä, joka ei tavalla tai toisella tekisi maailmasta parempaa paikkaa.

Sosiaalinen media ja informaatiotulvan sääntely

Jatkuva informaatiotulva sekä sosiaalisen median kyttääminen rasittaa. Oma ratkaisuni on ollut informaatiotulvan rajoittaminen. Seuraan mielelläni uutisia ja politiikkaa, mutta en altista itseäni netissä tapahtuvalle ruikutukselle. Jos alan lukemaan nettikommenttia, joka paljastuu esimerkiksi avautumiseksi siitä, kuinka EU alistaa pientä ihmistä, kuinka liskomiesjuutalaiset hallitsevat maailmaa tai kuinka hallitus vie meidän verorahamme, jätän lukemisen kesken. Nuo asiat eivät ahdista minua, mutta ihmisten avautuminen niistä ahdistaa. Siksi jätän lukematta. Minulle riittää uutissivustoilta saatava informaatio.

Olen myös poistunut lähes kaikilta sosiaalisen median saiteilta. Olen poistanut Twitterin, Instagramin ja Facebookin. Ainoa some, jossa olen aktiivinen, on LinkedIn. Siellä olemisesta pidän, sillä ihmiset ovat siellä omalla nimellään ja käyttäyttyvät asiallisesti ja kunnioittavasti toisiaan kohtaan.

Olen myös poistunut lähes kaikista muista nettiyhteisöistä. Pääosin siksi, että meininki siellä on ollut raskasta ja “toksista”. Eikä suinkaan vain muiden ihmisten vuoksi, vaan myös siksi, etten ole itse tippaakaan sen parempi. Olen omaltakin osaltani raskas ja toksinen kaveri, enkä ole turhan vittuilun ja ikävässä sävyssä tapahtuvan väittelyn yläpuolella. Olen sitä mieltä, että jos en itsekään osaa käyttäytyä, niin mieluummin poistan itseni yhtälöstä kuin että jäisin omalta osaltani ylläpitämään toksista ilmapiiriä.

Suuri määrä kivaa tekemistä

Teen paljon kaikkea mukavaa. Tapaan kavereita, rämpytän kitaraa, pelaan paljon tietokonepelejä, piirrän, katselen elokuvia, hellin koiriani. Valtaosa päivistäni menee näiden asioiden parissa. Työnteko ja asioista huolehtiminen vievät vain pienen osan päivästä. Muunlaiseen elämään en suostuisi.

Toki ymmärrän, että välillä elämässä on vaiheita, joissa omasta ajasta ja kivasta tekemisestä joutuu tinkimään. Tämä on luonnollista, eikä sille ilmeisesti voi oikein mitään. Kun vaikeampia aikoja tulee, niin yritän pitää tiukasti kiinni ja uskoa siihen, että seuraava päivä, viikko tai vuosi tulee olemaan parempi.

Lopuksi

Yllä kuvatut muutokset ovat mahdollistaneet minulle selvästi rennomman ja nautinnollisemman elämän. Tämä ei tarkoita, etteikö välillä olisi raskasta ja epämiellyttävää, mutta se on erottamaton osa ihmisen elämää. Me synnymme, me kärsimme ja me kuolemme. Näin se on aina ollut ja näin se tulee aina olemaan. Jos tämän ohessa pystyy nauttimaan elämästään, niin se on jo voitto sinänsä.

Kuten alussa mainitsin, ei näiden muutosten tekeminen ole ollut helppoa. Tietty syyllisyys ja ahdistuneisuus kulkevat aina mukana, mutta olen onnistunut huolehtimaan siitä, että ne eivät kasva liiallisiksi. Elämäni on riittävän hyvää. Tämän paremmaksi tämä tuskin koskaan menee, eikä se ole huono asia.

Rakkaudella,

Jevgeni