Hei!
Valitettavan yleinen tilanne parisuhteissa on se, että suhteen osapuolet viestivät tunteistaan hyvin eri tavoin. Toinen osapuoli esimerkiksi toivoisi paljon enemmän tunteiden osoittamista, toiselle taas riittaa pienempikin määrä. Sain sähköpostilaatikkooni aiheeseen liittyvän kysymyksen, jossa kuvaillaan seuraavaa, myös terapiatyössä usein esiin nousevaa tilannetta:
- Kysyjän kumppani ei näytä tunteitaan, eikä puhu niistä, muutoin kuin seksin aikana.
- Kosketuksen ja hellyyden puute on alkanut vaivaamaan. Aina ei haluaisi itse olla aloitteentekijä, kun näitä haluaisi saada.
- Tilanteessa on pelkoa siitä, että toisella ei ehkä ole tunteita ollenkaan.
Tämä on hyvin yleinen tilanne sen eri muodoissaan. Sivusin tätä aihetta hieman jo viime viikon kirjoituksessa, jossa puhuin tunnetarpeista ja niiden tunnistamisesta. Puhutaan tänäänkin siis tunteista ja niiden näyttämisestä. Kirjoitin alle muutamia mahdollisia osaratkaisuja sekä yleisiä ajatuksia aiheeseen liittyen. Kuten aina, mitään täydellisisiä ratkaisua ei ole tarjolla, mutta pieniä, mahdollisia osaratkaisuja kyllä. Todennäköisesti nämä eivät juuri sinun tilanteeseesi sovi, mutta näistä voi mahdollisesti saada käyttöönsä ainakin jonkinlaisia ajatuksia.
Tsemppiä ja mukavia lukuhetkiä!
1. Tuo selkeästi esiin se, mitä toivot
Kun toiselta ihmiseltä toivoo jonkinlaista muutosta, on tärkeää osata kuvailla sitä, mitä oikeastaan toivotaan. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta ei sitä usein ole. Hyvin harva ihminen on niin korkealla tasolla esimerkiksi viestinnällisissä taidoissaan ja itsetuntemuksessaan, että onnistuisi puhumaan tämän kaltaisista, aiheista aina selkeästi ja ymmärrettävästi. Tämä on luonnollista, sillä nämä ovat vaikeita aiheita. Sellaisista on ymmärrettävästi vaikeaa puhua.
Kun jostain taas on vaikeaa puhua, alamme helposti kiertelemään, kaartelemaan ja pehmittelemään sanomisiamme, jolloin viestintämme vesittyy entisestään. Lopulta ollaan usein tilanteessa, jossa toinen osapuoli kyllä haluaisi pyrkiä täyttämään toiveemme, mutta on hieman pihalla siitä, mitä me häneltä oikeastaan haluamme.
(Usein on vaikeaa tasapainotella juurikin selkeyden ja mukavan, hellän sävyn välillä. Jos jotain sanoo todella selkeästi, se saattaa kuulostaa tylyltä. Jos taas saman asian sanoo hyvin diplomaattisesti, voi selkeys samalla kärsiä.)
Hyvä keino saada itsensä ymmärretyksi, on puhua niin selkeästi, että viisivuotias lapsikin sen ymmärtäisi. Tämä ei tarkoita alentuvaan ja väheksyvään sävyyn puhumista, vaan asiansa yksinkertaistamista mahdollisimman selkeään muotoon. Tämä on loistava tekniikka siksikin, että yksinkertaistaminen on yllättävän vaikeaa! Yksinkertaisesti saa selitettyä vain ne asiat, joita itse ymmärtää hyvin. Jos asia sen sijaan on epämääräisen hähmäinen myös omassa mielessään, niin sitä ei ole helppoa pukea yksinkertaisiksi sanoiksi. Tämä ”selitä kuin viisivuotiaalle lapselle”-tekniikka siis paljastaa hyvin myös sen, jos emme itsekään oikein tiedä, mitä tarkalleen ottaen toiselta toivomme!
Pelkkä ”toivon lisää tunteiden osoittamista” ei vielä välttämättä kerro toiselle osapuolelle tarpeeksi. Mitä oikein tarkoittaa ”tunteiden osoittaminen”? Se voi tarkoittaa jokaiselle meistä hieman eri asioita. Mitä se merkitsee juuri sinulle?
Tämä onkin hyvä hetki selvittää asiaa ensin itselleen:
- Mitä minä tarkalleen ottaen toivon toiselta?
- Millaista tunteiden näyttämistä haluan häneltä?
- Entä miksi se on minulle tärkeää?
- Millaista muutosta toivon entiseen verrattuna? Millä eri tavoin esimerkiksi toivoisin joidenkin tilanteiden jatkossa sujuvan?
Mitä paremmin omia toiveitaan ymmärtää itse, sitä paremmin ne saa viestitettyä myös toiselle.
2. Ehdota ja mahdollista, mutta älä vaadi
Kun parisuhteen toiselta osapuolelta toivotaan uudenlaista käytöstä, on äärimmäisen tärkeää, että toive pysyy nimenomaan toiveena, eikä muutu vaatimukseksi. Vaatimusten kohteeksi joutuminen on yleensä hyvin epämiellyttävää ja painostavaa.
Painostaminen (vahingossakaan tapahtuva) ei lähtökohtaisestikaan ole reilua, mutta jos tähtäimessä on molemminpuolisesti mukava parisuhde, ei vaatimusten esittäminen ole kovin hedelmällistäkään. Suhde rakentuu lähtökohtaisesti vahvemmalle pohjalle, kun molemmat osapuolet ovat mukana muutoksessa aidosti omasta halustaan, ei pelkästään toisen vaatimuksesta.
Tämä on sinänsä itsestäänselvää, mutta käytännössä ei kuitenkaan. Raja toiveen ja vaatimuksen välillä kun on hyvin häilyvä. Onko toive enää toive, jos toinen osapuoli tietää, että sen toteuttamatta jättäminen tekee toisesta onnettoman?
Luulen, että toimiva tapa on suorien toiveiden ja vaatimusten sijaan pikemminkin luoda arkeen tilanteita, joissa toinen osapuoli voi helposti toteuttaa toivottua toimintamallia, mikäli niin haluaa tehdä:
Esimerkiksi se, että muutosta toivova osapuoli puhuu itse usein tunteistaan ja siten ”johtaa esimerkillään”. Tai se, että yhdessä katsellaan leffoja ja jälkeenpäin pohditaan yhdessä niiden tapahtumia ja niiden henkilöiden tuntemuksia. Tai vaikka keskustellaan yhteisten tuttavien asioista ja pohdiskellaan niitä myös tunnenäkökulmasta. Näin päästään liikkumaan tämän tunneaiheen ympärillä ilman, että se on toiselle osapuolelle liian painostavaa. Toinen saa lähteä puhumiseen ja pohdiskeluun mukaan jos haluaa, mutta pakkoa ei pidä olla.
3. Esittele toivomuksiasi aktiivisesti, mutta vähän kerrallaan
Valitettavan usein kuulee tapauksista, joissa jokin parisuhteessa oleva ongelma on saanut ”keittyä hiljaisella tulella”, kunnes sen kanssa ollaan lopulta niin kiehumispisteessä, että ongelman esiintuonti tapahtuu jollain suhdetta rikkovalla tavalla. ”OLEN NIIN KYLLÄSTYNYT SIIHEN, ETTÄ SINÄ ET KOSKAAN….!”
Tällainen on sinänsä ihan ymmärrettävää. On olemassa valtavasti ongelmia, joista ei ole ollenkaan helppoa puhua. Siksi ongelmat pääsevät ikään kuin kasvamaan, kunnes niistä tulee niin kivuliaita, että ne purkautuvat jollain ikävällä tavalla. Ennen tätä pistettä ne ovat usein ehtineet kerryttää parisuhteeseen liudan ikäviä oheistunteita, kuten etääntymistä, katkeruutta ja lukuisia pettymyksiä.
Kyseessä on siis hieman samanlainen ilmiö, kuin hometalossa asuminen. Vaikka seinien sisällä muhiva home ei näy ulospäin, ehtii se silti tuhota asukkaiden terveyttä sitä enemmän, mitä pidempään se saa rihmastojaan kasvatella. Kun ongelma lopulta paljastuu, on usein liian myöhäistä. Siksi talonsa kannattaa jo lähtökohtaisesti pyrkiä hoitamaan niin, ettei hometta pääse seiniin pesiytymään.
Sama pätee parisuhteisiin. Erilaisia ongelmia on kyllä jokaisessa suhteessa, mutta on vältettävä tilanteita, joissa ne pääsisivät kasvamaan ja lopulta muuttumaan sietämättömiksi. Aina tämä ei ole mahdollista, eikä varsinkaan helppoa. Siihen on kuitenkin tärkeää pyrkiä.
Siksi esimerkiksi omien toivomuksien ”aktiivinen” esiintuominen ja asioiden vatvominen vähän kerrallaan tuntuu usein olevan ainakin jonkinlainen ratkaisu. Toiveitten aktiivinen esiintuominen ei tarkoita sitä, että niistä tarvitsisi tai kannattaisi puhua päivittäin. Eikä ehkä edes viikoittain. Lähinnä tarkoitan aiheen pitämistä esillä. Juuri tarpeeksi, ettei se pääse unohtumaan ja muuttumaan jälleen näkymättömäksi ongelmaksi. Mutta samalla kuitenkin siten, ettei sen esiinnostaminen ole niin toistuvaa, että se muuttuisi painostavaksi.
4. Palkitse onnistumisista
Me ihmiset opimme uusia toimintatapoja erilaisten palautejärjestelmien kautta. Ensin teemme jonkin teon, sitten tapahtuu jotain, ja sitten me jo yritämmekin ottaa selkoa tapahtuneesta ja päättää, oliko tämä nyt hyvä vai huono juttu.
Kun työntää kätensä kiehuvaan veteen, saa varsin nopeasti kivuliasta palautetta siitä, että teko ei ollut kovin mielekäs. Vastaavasti vaikkapa mansikkajäätelön laittaminen suuhun tuottaa mielihyvää ja saa meidät nopeasti oppimaan, että jäätelö on hyvä juttu.
Sama periaate pätee varsin monenlaisessa oppimisessa. Opimme hyvien ja huonojen kokemusten kautta. Siksi on tärkeää luoda oppimisympäristöjä, joissa mielihyvää tuottavaa palautetta on helposti saatavilla. Parisuhde on sekin eräänlainen oppimisympäristö. Opimme jatkuvasti kumppaniemme kanssa toisistamme.
Valitettavan usein oppiminen tapahtuu kielteisen kautta. Toinen tekee jotain, mistä toinen ei tykkää ja tuloksena on esimerkiksi lihava riita. Tällainenkin oppiminen voi olla tehokasta, mutta kovin mielekästä se ei yleensä ole. Paljon mielekkäämpää on oppia uusia, sekä vahvistaa jo opittuja toimintamalleja myönteisen palautteen kautta. Onnistumisista tulee saada jonkinlainen palkinto.
Jos tarkoituksena on rohkaista toista puhumaan useammin tunteistaan, on hänelle annettava siihen erilaisia syitä. Se, että se on toiselle osapuolelle tärkeää, on toki hyvä syy itsessäänkin. Mitä enemmän syitä on, sitä todennäköisemmin haluttu toimintatapa juurtuu ja vahvistuu. Usein jo pelkkä kehu voi tuntua sen verran hyvältä, että kannustaa jatkamaan uuden toimintatavan opettelua.
Neuvo ”palkita toista onnistumisista” voi helposti kuulostaa hieman alentuvalta. Ihan kuin kouluttaisimme toista ihmistä kuin koiraa. ”Hyvä Musti, hienosti tehty!” Ei ole missään tapauksessa tarkoitus kuulostaa tältä. Kyse ei ole siitä, että asian jotenkin paremmin osaava henkilö ”kouluttaisi” vähemmän osaavaa henkilöä siitä lähtökohdasta, että olisi itse jotenkin tätä ylempänä. Pikemminkin kyse on yhteisen sävelen löytämisestä:
Ensimmäinen osapuoli ilmaisee ensin toiveensa siitä, miten haluaisi asioiden olevan, sitten toinen osapuoli mahdollisesti täyttää nämä toiveet, jolloin ensimmäinen voi ilmaista, että juuri tällainen toiminta tuntui hyvältä. Kyse on periaatteessa kahden ihmisen välisestä ”neuvottelusta”, jossa molemmat ehdottavat, sekä kokeilevat erilaisia toimintamalleja. Sitten katsotaan yhdessä, löytyisikö niiden joukosta sellainen, joka tuntuu molemmista osapuolista hyvältä.
5. Tunne omasi ja kumppanisi tunnekieli
Aina kyse ei ole siitä, etteikö toinen osapuoli ollenkaan näyttäisi tunteitaan. Kyse voi olla myös siitä, ettei hänen tapansa näyttää niitä ole samanlainen, kuin omamme. Voi olla, että emme vain tunnista toisen tunneviestintää. Näin erehdymme ajattelemaan, että toinen ei näytä tunteitaan.
Mikä on oma ”tunnekielesi”? Entä puhuuko kumppanisi samaa kieltä? Vai ovatko kielenne muutoin samankaltaisia, mutta ette ehkä tunnista toistenne ”murteita”? Näin ei välttämättä ole, mutta tätäkin on hyvä harkita.
6. Arvosta myös toisen toimintatapoja
Halu ja kyky puhua tunteistaan on upea ja ihailtava asia kaikissa tilanteissa ja kaikkien ihmisten kohdalla. Vai onko?
Kun puhutaan toiseen ihmiseen vaikuttamisesta, niin on hyvä ihan oikeasti muistaa myös se, että uusien toimintamallien tulisi tuntua hyvältä molemmista osapuolista.
Meidän kulttuurissammehan esimerkiksi tätä kykyä/halua puhua omista tunteistaan pidetään lähtökohtaisesti kypsempänä ja parempana toimintamallina kuin sitä, ettei niistä suostu puhumaan. Tällöin vaarana on tilanne, jossa tunteista puhumista toivova osapuoli kokisi olevansa toiveitteinsa kanssa enemmän ”oikeassa” kuin puhumaton osapuoli. Näin puhumista toivova osapuoli voi ikään kuin kävellä toisen toiveitten ylitse, sillä pitää omia toiveitaan lähtökohtaisestikin ”oikeampina”. Kovin moni tuskin tekisi tällaista tietoisesti, mutta kulttuurilliset arvot saattavat ohjata tekemistämme myös ilman, että itse sitä huomaamme.
Siksi onkin hyvä varmistaa, että suunta, johon pyritään kulkemaan, sopii molemmille. Sekä sille, joka haluaa puhua tunteista, että sille, joka ei ole siinä vielä ihan niin hyvä.
Lopuksi
Erilaisia toimintatapoja tunneviestinnän parantamiseen on valtavasti muitakin. Nämä olivat vain pieniä, yksittäisiä esimerkkejä, joista voi olla, tai olla olematta hyötyä. Toivottavasti nämä kuitenkin synnyttävät edes jonkinlaisia ajatuksia, vaikka eivät suoraa apua tarjoaisikaan. Tsemppiä ja kaikkea hyvää teille!
Rakkaudella,
Jevgeni
