Kuulumisiani vuodelta 2022

2022 vuosikatsaus kuulumisia

Hei!

Olen vuodesta 2011 lähtien kirjoittanut pienen katsauksen kuluneesta vuodestani. Nyt on vuorossa katsaus vuodesta 2022. Kirjoitan näitä muistoksi itseäni varten, mutta mikäli luet tätä, toivottavasti saat tästä myös jonkinlaisia itsellesi hyödyllisiä ajatuksia!.

Edellisvuosien katsaukset

Kuulumisiani vuodelta 2022

Muistan, kuinka lapsena aikuiset ihmiset puhuivat siitä, kuinka vuodet tuntuvat kuluvan jatkuvasti kiihtyvässä tahdissa. Vuosi tuli ja vuosi meni. Minusta on alkanut tuntumaan siltä, että he olivat ihan oikeassa. Mitä enemmän ikää tulee mittariin, sen nopeammin vuodet tuntuvat viuhuvan ohi.

Onneksi tämäkin vuosi oli varsin okei. Henkisesti hieman raskas, mutta kaikenkaikkiaan varsin mallikas. Tällaista kaikkea siihen kuului:

Työ ja opiskelu

Opiskelu on sujunut mukavasti. Valmistuin psykologian kandidaatiksi ja aloitin nyt syksyllä myös maisterinopinnot. Nyt kanditutkinnon myötä minulla on kaksi korkeakoulututkintoa (aiemmalta tutkinnoltani olen liiketalouden tradenomi). Seuraavaksi vielä maisteri loppuun ja sitten koulut ovat omalta kohdaltani toivottavasti käyty. Täytän kohta 33 ja olen istunut koulun penkeillä käytännössä jatkuvasti seitsenvuotiaasta lähtien. Pikkuhiljaa tämä alkaa kyllä jo riittää.

Tein myös ensimmäisen tieteellisen tutkimukseni! Tutkin itsetunnon eri aspektien sekä ahdistuneisuuden yhteyttä saavutusmotivaatioon. Tulokset olivat maalaisjärjen näkökulmasta varsin ennalta-arvattavia. Mitä enemmän saavutusmotivaatiota ihmisellä on, sitä korkeampi itsetunto hänellä yleensä on ja sitä vähemmän ahdistuneempi hän yleensä on. Ja sama toisinpäin. Kun itsetunto on alhainen ja ahdistusta on paljon, on vaikeaa motivoitua saavutusten tavoitteluun.

Työrintamalta ei kuulu mitään uutta. Olen pyörittänyt Rohkeuskoulu -yritystäni, tätä blogiani sekä youtube-kanavaani entiseen malliin. Uutena mukaan on tullut myös podcast, joka löytyy yleisimmistä palveluista nimellä Jevgeni Särki. Täysipäiväiset opinnot sekä perhe-elämä eivät jätä työnteolle hirveästi aikaa, mutta ylläpitäviä töitä olen pystynyt tekemään hyvin koko vuoden ajan. Eteenpäin yritystäni pääsen viemään todennäköisesti vasta koulujen loputtua (mutta sitten mennäänkin kovaa!).

Perhe-elämä

Perheelle kuuluu hyvää ja parisuhdekin kukoistaa! Tätä kirjoittaessa olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä jo viisi vuotta ja edelleen homma toimii mallikkaasti. Vaikka viihdyin aina myös sinkkuna, stabiili ja toimiva parisuhde kyllä tekee elämästä todella antoistaa.

Lapsikin kasvaa ja kehittyy hurjaa tahtia. Asumme ulkomailla Latviassa ja siksi laitoimme skidin latviankieliseen päiväkotiin. Tämä luo hämmentäviä tilanteita, sillä lapsi puhuu latviaa pian paremmin kuin me ja osa hänen jutuistaan menee meiltä siksi täysin ohi. Lapsen kanssa oleilusta on tullut nyt mukavampaa ja antoisampaa, kun se ei ole enää sellainen epämääräinen viestintäkyvytön vauva, vaan oikea pieni ihminen, joka kykenee vuorovaikutteiseen viestintään.

Vanhemmuudessa olen kiinnittänyt omalta osaltani paljon huomiota rentouteen. Suomalaiset vanhemmathan ovat keskimäärin todella uupuneita, minkä syyksi on paljastunut valtava vaativuus itseään kohtaan. Lapsiin panostetaan niin täysillä, että homma lähtee aivan hanskasta. Oma henkilökohtainen – ja myös ammatillinen – näkemykseni on se, että tässä hommassa ei kannata pingottaa. Kyllä ne lapset siinä kehittyy, vaikka niiden ympärillä ei päsmäröidä 24/7.

Sota

Tänä vuonna on käyty Ukrainan sotaa, jota olen itse vahvasti myötäelänyt. Olen siinä mielessä perinteinen mies, että sota ja kaikki siihen liittyvä kiinnostaa itsessäänkin, mutta tällä kertaa kyse on ollut muustakin. Olen taustaltani venäjänkielinen inkerinsuomalainen, joten sota on tullut hyvin lähelle.

En ole koskaan aiemmin ollut mikään kansallisuusintoilija tai rasisti, mutta nyt jo kymmenen kuukautta kestänyt, venäläisten sotarikoksista päivittäin lukeminen ja videoiden katselu on tehnyt minusta syvästi venäläisvastaisen. Tämä ei toki päde kaikkiin venäläisiin, mutta sotaa tukevat Z-venäläiset inhottavat minua syvästi.

Suomenvenäläisissä perheissä sota on myös rikkonut ihmissuhteita varsin ahkerasti. Varsinkin vanhemman polven venäläistaustaiset ovat usein hämmentäviä Putin-intoilijoita, kun taas nuorempi polvi tyypillisesti vastustaa venäläisten aggressiota. Käytännön lopputulos on se, että välit moniin tuttaviin ja sukulaisiin pysyvät kasassa juuri ja juuri. Joidenkin kohdalla välit ovat taas menneet kokonaan poikki. Ihminen ei toki valitse sukuaan, mutta kun joku läheinen avoimesti iloitsee esimerkiksi venäläisten ohjusterrorista, tekisi sukulaisuudesta huolimatta mieli kyyditä iloitsija jonnekin venäjän rajalle ja jättää hänet sinne. Vuosien myötä pöly tästä tilanteesta varmasti laskeutuu ja rikkoontuneet suhteet korjaantuvat, mutta juuri tällä hetkellä sellaista ei jaksa oikein edes ajatella.

Jonkinlainen (isokin) lohtu on ollut sentään se, että venäläisten armeija on paljastunut heikoksi ja koko heidän sotansa tappiolliseksi ennen kaikkea heille itselleen. Nyt odotellaan rivivenäläisten unesta heräämistä. Eiköhän sitä ala tapahtua, kun roskasäkkeihin käärittyjen, rikkiammmuttujen ruumiiden virta sota-alueelta venäjälle jatkuu nykyistä tahtia.

Liikunta ja kunto

Liikunnan suhteen oli varsin mallikas vuosi. Tästäkin voidaan kiittää pitkälti sotaa. Kun alkuvuodesta oli epäselvää, kuinka laajalle sota leviää, tein asiasta mielestäni ihan rationaalisen johtopäätöksen. Jos ero sen välillä, että tappaako joku Dimitri minut vai minä hänet sattuisi olemaan kiinni siitä, kummalla meistä on parempi fyysinen kunto, niin aion olla meistä se parempikuntoisempi. Urheileminen on näiden ajatusten voimaannuttamana sujunut varsin hyvin.

Yksi konkreettinen saavutus liittyy 4000 kilometrin kävelyhaasteeseen. Tavoitteeni oli kävellä tuo määrä vuoden aikana ja onnistuihan se. 4000/365 tekee 11 kilometria päivässä. Onnistuminen ei ollut fyysisesti raskasta, mutta rasittavaa kyllä. Lähinnä siksi, että aikaa tuohon meni tuhottomasti. Pahimmillaan jouduin kävelemään jopa neljä tuntia päivässä.

Alkuvuodesta olin kävelyn suhteen hieman liian laiska, jolloin rästiä kertyi paljon. Lopulta kesän kynnyksellä olin 550 km tavoitteestani jäljessä. Jotta voisin onnistua, minun piti päivittäisen 11 km lisäksi kävellä myös tuota rästiä umpeen. Siksi jouduin kävelemään koko kesän ajan 20 km joka päivä. Syksyyn mennessä pääsin tilanteeseen, jossa n. 15 km päivässä riitti ja lopulta sain tavoitteeni maaliin viimeisenä mahdollisena päivänä.

(Kotiliesi -lehti teki kävelystäni jutunkin!)

Mainittavan arvoista tosin on, että vaikka sitä urheileekin paljon, niin vatsan kasvamiselta se ei suojaa, mikäli syö kaksi suklaalevyä joka päivä. Ensi vuonna pitänee panostaa vatsan koon vähentämiseen!

Ajatuksia maailman tilasta

Laajemmassa kuvassa vuosi 2022 on tuntunut jälleen jonkinlaiselta kriisivuodelta, mutta näihin on kyllä jo tottunut. Tällä kertaa haasteena ei edellisvuosien malliin ollut koronski-pandemia, vaan ennemmin sotaan ja energiaan liittyvät asiat. Sähkönkulutuksen suhteen olemme onneksi aina olleet varsin siivoja, joten ylihintaiset sähkölaskut eivät ole liiaksi mieltä ahdistaneet.

Poislukien sotaan liittyvät vihantunteet, ei tämä vuosi ole erityisemmin rasittanut mielenterveyttäni, vaan fiilis on ollut kaikenkaikkiaan hyvä. Vaikka ihmiskunnan haasteet kieltämättä mietityttävät, niin uskon, että pystymme ne ennen pitkään kyllä ratkaisemaan.

Yleensäkin pidän siitä, että saan elää näin mielenkiintoisia aikoja. Ympärillä ehkä kuohuu, mutta niin on varmaankin ollut aina ja jokainen sukupolvi lienee ajatellut, että juuri he elävät kaikkein haasteellisimpia ja merkityksellisimpiä aikoja. Maailma pyörii radallaan samaan tapaan kuin aiemmin, joten eiköhän näistäkin ajoista selvitä ihan hyvin.

Suunnitelmia vuodelle 2023

Ensi vuosi tulee näillä näkymin – ja tovoittavasti! – olemaan elämässäni varsin yllätyksetön. Opintoja on jäljellä vielä puolitoista vuotta, joten pääfokus tulee olemaan niissä ja perhe-elämässä. Työn suhteen tulen tekemään myös parhaani, mutta en usko, että uran kehittämiseen tulee jäämään hirveästi paukkuja.

Parin viimeisen vuoden teema on kohdallani ollut jonkinlainen ”aikuiseen elämään sopeutuminen”. Olen kyllä elänyt nuoruutenikin suhteellisen skarpisti, mutta pientä sopeutumista tämä niinkutsuttu ruuhkavuosi-arki on vaatinut. Suurimpana käytännön kysymyksenä on edelleen ajanhallinta. Kuinka ihmeessä saada aika riittämään kaikkeen? Entä jos se ei riitä kaikkeen, mihin elämän osa-alueisiin kannattaa asettaa korkeimmat prioriteetit? Näitä asioita tulee pohdittua myös tulevana vuonna.

Yleisesti ottaen ensi vuoteen lähdetään kuitenkin ihan hyvillä fiiliksillä. Toivottavasti ne myös pysyvät hyvinä.

Omasta puolestani toivotan paljon tsemppiä myös sinulle! Toivottavasti sinun vuosi 2022 on sujunut hyvin ja toivottavasti ensi vuosi on paljon edellistä parempi!

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia