Mielenterveyskuntoutujan identiteettiin jämähtäminen on mielenkiintoinen ilmiö, joka voi joskus olla haitallinen kuntoutujalle itselleen.
Kyse on seuraavanlaisesta asiasta:
Ihminen sairastuu. Sairaus voi olla fyysinen tai mielenterveyteen liittyvä. Alkaa pitkä kuntoutumisjakso, jonka aikana kuntoutumisesta tulee ihmisen elämän tärkeä sisältö.
Otetaan esimerkiksi mielenterveyskuntoutuja, joka suhtautuu kuntoutumiseensa hyvin vakavasti. Hän saattaa käydä useammassa tukiryhmässä, hän löytää itselleen samassa tilanteessa olevia kavereita ja solmiin aiheen ympärillä pyöriviä ihmissuhteita, hän lukee aiheesta aktiivisesti ja kuluttaa self-help -henkisiä tuotteita.
Sinänsä tämä on hyvä juttu. Kuntoutuminen pääsee vauhtiin ja tuloksia toivottavasti tulee.
Samalla mielenterveyskuntoutujana olemisesta saattaa ajan myötä tulla tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Hän alkaa nähdä itsensä sairautensa ja siitä kuntoutumisen kautta.
Kuntoutusryhmissä käymisestä, self-helpin kuluttamisesta, lääkkeistä sekä aiheeseen liittyvistä kaveriporukoista tulee niin tärkeä osa hänen elämäänsä, että muulle ei ehkä jää enää aikaa. Ihminen elää sairauttaan ja siitä kuntoutumista.
Tämä voi koitua ongelmaksi siinä vaiheessa, kun vaiva alkaa olemaan selätetty. Tarvetta kuntoutumiselle ei enää entiseen tapaan ole ja ihminen voisi periaatteessa alkaa jo elämään tervettä elämää, mutta maailmankuva ja ajankäyttö pyörivät yhä kuntoutumiseen liittyvien asioiden ympärillä.
Kuntoutumispiireistä ja kuntoutumis-elämäntavasta on ehkä tullut niin läheinen ja turvallinen, että sieltä ei edes halua pois.
Aina tästä ei ole haittaa, mutta joskus voi olla. Paikalleen jämähtänyt identiteetti saattaa ikään kuin pitää ihmistä kiinni sairauden maailmassa. Pahimmassa tapauksessa tämä voi estää ihmistä paranemasta täysin.
Tämä ilmiö ei ole yleinen, mutta ei myöskään harvinainen. Siksi siitä on tärkeää olla tietoinen.
Kun aika on, sairauden ja kuntoutumisen identiteetistä ja maailmasta kannattaa päästää irti.
Rakkaudella,
Jevgeni
