Mihin itsetuntoa tarvitsee? Tiedämme lukuisista tutkimuksista, että vahvasta itsetunnosta on valtavasti hyötyä elämänlaadun kannalta. Mutta mikä on itsetunnon varsinainen funktio? Mitä itsetunto tekee? Tänään haluan esitellä yhden suosikkiteorioistani.
Teoria on peräisin tutkijoilta Cast & Burke (2002) ja se on jäänyt itsetunnon tutkijapiireissä valitettavan vähälle huomiolle.
Itsetunto on resurssi, joka suojaa ihmistä minuuteen kohdistuvalta uhalta
Cast ja Burke ehdottavat, että itsetunto on eräänlainen suojaava resurssi. Tämä resurssi kuluu käytössä ja sitä voidaan täydentää.
Tilanteet, joissa tämä itsetuntoresurssi hupenee, ovat niitä, joissa meihin kohdistuu minuuteen liittyviä uhkia (self-threat). Esimerkiksi se, että saamme toiselta ihmiseltä ikävää palautetta tai se, että joku kyseenalaistaa sanomisemme.
Itsetunto toimii tällöin eräänlaisena suojaavana puskurina. Jos puskuria on jäljellä, niin selviämme ikävästä tilanteesta pelkällä olankohautuksella, eikä tilanne hetkauta meitä sen kummemmin. Jos resurssi taas on jo kulutettu loppuun, tilanteesta tulee paha mieli. Tällöin ikävä kokemus voi muuttaa minäkuvaamme kielteiseen suuntaan.
Itsetuntoresurssin täydentäminen
Itsetunto-puskuria täydennetään eräänlaisen vahvistusprosessin kautta (self-verification). Se tapahtuu tilanteissa, joissa saamme todeta olevamme hyviä, arvokkaita, hyväksyttyjä ja niin edelleen.
Esimerkiksi vaikka se, että saamme hyvää palautetta toiselta ihmiseltä tai koemme onnistumisia vaikkapa töissä, opiskeluissa tai ihmissuhteissa.
Jotta pääsemme nauttimaan tästä vahvistavasta prosessista mahdollisimman usein, on meidän luotava elämäämme ns. ”tilaisuus-struktuureja” (opportunity structures).
Esimerkiksi vaikkapa se, että rakennamme ihmissuhteita, joissa saamme kokea olevamme arvostettuja ja kunnioitettuja tai vaikkapa hakeutumalla urallamme sellaiseen asemaan, jossa saamme kokea jatkuvasti erilaisia onnistumisia.
Mitä enemmän näitä suojaavia struktuureja elämässämme on, sitä tehokkaammin täydennämme itsetunto-resurssiamme ja sitä enemmän voimavaroja meillä on ikävien tilanteiden kohtaamiseen.
Jos ikäviä tilanteita taas on liikaa näihin suojaaviin struktuureihin nähden, itsetuntoa ei riitä siihen, että selviäisimme ikävistä tilanteista pelkällä olankohautuksella.
Siksi on tärkeää luoda elämäänsä näitä suojaavia tekijöitä. Se tarkoittaa muun muaassa hyviä ihmissuhteita, joissa meitä arvostetaan ja kunnioitetaan ja joissa saamme kuulla myönteistä palautetta. Se tarkoittaa myös esimerkiksi harrastuksia tai työuraa, joissa saamme kokea onnistumisia.
Missä jamassa sinun ”suojaavat struktuurit” ovat tällä hetkellä?
Rakkaudella,
Jevgeni
Lähteet
Cast, A. D., & Burke, P. J. (2002). A theory of self-esteem. Social forces, 80(3), 1041-1068.
PS. Lisää tekstejä itsetuntoon ja itsevarmuuteen liittyen löydät täältä.