Ilmastoahdistus: Miksi ilmastonmuutos ahdistaa?

ilmastonmuutos ahdistaa

Hei!

Kuvasin eilen lyhyen videoblogin siitä, mistä ilmastoahdistus johtuu. Nostan videolla esiin hyvin vahvasti yksinkertaistetun, mutta silti keskeisen syyn ahdistuksen taustalta. Videon voi katsoa alta tai tämän linkin takaa. Mukavia katseluhetkiä! Sama sisältö löytyy tekstin muodossa videon alta.

Tässä myös lyhyt tekstiselostus videon sisällöstä:

  1. Ilmastoahdistus on kasvussa oleva ilmiö kaiken ikäisten, mutta erityisesti nuorten keskuudessa. Nuorten kohdalla tilanne on siksikin ikävä, että he “epäreilusti” perivät ongelman, jonka aiheuttamiseen eivät ole itse olleet vahvasti osallisina.
  2. Ilmastoahdistuksen hillitseminen voi olla hyvin vaikeaa. Syy siihen löytyy siitä, kuinka ahdistus lähtökohtaisesti toimii:
  3. Ahdistuksen tiedetään liittyvän alhaiseen toimintakykyyn sekä voimattomuuden kokemukseen. Mitä voimattomampia koemme olevamme jonkin kielteisen asian suhteen, sitä herkemmin se saattaa ahdistaa.
  4. Tunnettu psykologi Albert Bandura on aikoinaan luonut termin “minäpystyvyys”, englanniksi self-efficacy. Mitä vahvemmin koemme pystyvämme ratkaisemaan jonkin ongelman, sitä todennäköisemmin ongelma ei tunnu meistä ahdistavalta. “Minä pystyn selviämään tästä ongelmasta.”
  5. Opiskelijan havainnollistava esimerkki: tulossa on tärkeä tentti, mutta et ole ollenkaan varma, tuletko pääsemään siitä läpi. Tällöin tentin lähestyminen voi tuntua ahdistavalta. Jos taas olet satavarma, että osaat tentin vaatimat asiat ja että tulet pääsemään tentistä helposti läpi, se ei todennäköisesti ahdista.
  6. Ilmastoahdistuksen hoitaminen on haastavaa, sillä ilmastonmuutos on uhka, jonka edessä olemme yksilöinä melko voimattomia. Meillä ei ole kykyä ja mahdollisuutta ratkaista uhkaavaa ongelmaa, joten on luonnollista, että se ahdistaa.
  7. Se, että ongelmaa ei voida ratkaista, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sitä voitaisi hoitaa. Vaikka ilmastoahdistuksesta ei pääsisikään täysin eroon, voi sitä silti onnistua hillitsemään “edes vähän”. Mielenterveysasioissa “edes vähän” taas on paljon parempi, kuin ei mitään. On parempi kokea edes vähän hyvää oloa, kuin olla kokematta sitä ollenkaan.
  8. Tämä voi onnistua aktivoimalla edes niitä pieniä “minäpystyvyyden” osa-alueita ja vaikuttaa edes sillä tavoin, mikä on meille yksilöinä mahdollista. Puhutaan pienistä ilmastoteoista, jotka eivät ongelmaa ratkaise, mutta ovat kuitenkin edes pienenpieni pisara meressä. Pieniä ilmastotekoja ovat esimerkiksi kierrättäminen, lihansyönnin vähentäminen, autoilun ja lentämisen vähentäminen, shoppailun vähentäminen ym. Nämä ovat pieniä asioita, mutta “edes vähän” on parempi kuin ei mitään.

PS. Otan myös mielelläni vastaan aihe-ehdotuksia videoita ja tekstejä varten, niitä voi laittaa osoitteeseen elaparemmin@elaparemmin.fi, kiitos!

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

laheisriippuvuus

Läheisriippuvuus ja sen hoito

Tänään aiheenamme on läheisriippuvuus. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö on niin voimakkaasti kiinni toisessa ihmisessä, että se vaikuttaa haitallisesti hänen omaan elämään ja hyvinvointiin. Läheisriippuvainen henkilö yrittää usein kontrolloida suhteen toista osapuolta ja pitää hänet lähellään.

Lue lisää »