Milloin olen riittävän hyvä? Milloin kelpaan kaveriksi?

milloin olen riittavan hyva

Milloin olen riittävän hyvä? Milloin kelpaan kaveriksi? Nämä ovat yleisiä huolenaiheita erityisesti niiden ihmisten keskuudessa, joilla on haasteita löytää itselleen kavereita esimerkiksi koulussa tai työpaikalla. Aihe on ajankohtainen juuri nyt, kun koulut ovat jälleen käynnistyneet.

Olen tehnyt paljon töitä opiskelijoiden kanssa ja valitettavan yleistä on se, että moni ei löydä itselleen kavereita, vaikka kovasti niin haluaisikin. Moni opiskelija päätyy olemaan yksin, pahimmillaan koko opintojensa ajan. Tästä syystä kirjoitin opiskelijoiden mielenterveysjärjestö Nyyti Ry:n blogiin tähän aiheeseen liittyvän vinkkitekstin. Listaan siinä 3 hyvin ikävää, mutta erittäin tärkeää syytä sille, miksi moni jää yksin. Tekstin pääsee lukemaan tästä linkistä:

>> Milloin olen riittävän hyvä? Milloin kelpaan kaveriksi? <<

Vaikka tekstissä mainitut syyt ovatkin epämiellyttäviä, ne on tärkeää tiedostaa. Kun mahdollisia syitä omalle yksinjäämiselle oppii hahmottamaan, on meidän helpompaa myös löytää niihin toimivia ratkaisuja.

Olen kirjoittanut Nyytille myös toisen ajankohtaisen opiskelijaelämään liittyvän tekstin. Se liittyy tilanteeseen, jossa opiskeluarkeen palaaminen ahdistaa, esimerkiksi pitkän poissaolon tai pandemiaan liittyvän etäopetuskauden jälkeen. Sen pääsee lukemaan tästä linkistä.

Milloin olen riittävän hyvä? Milloin kelpaan kaveriksi?

Vaikka tässä puhunkin vain opiskelijoista, on tämä huoli yleinen myös muiden ihmisten kohdalla. Meillä saattaa olla yksinäinen ja kelpaamaton olo myös muissa kaveriporukoissa. Suinkaan aina tämä ei ole omaa syytämme, sillä saatamme jäädä yksin myös siksi, että muut eivät huoli meitä omaan porukkaansa ilman mitään varsinaista, perusteltua syytä.

Toisaalta tässä asiassa on oltava itselleen ällöttävänkin rehellinen, sillä useimmissa tilanteissa myös meillä itsellämme on suuri vastuu omasta käytöksestämme. Usein emme pääse mukaan kaveriporukoihin siksi, että teemme omalla toiminnallamme itsestämme esimerkiksi vaikeasti lähestyttäviä tai sellaisia, joihin muiden on vaikeaa tutustua. Tätäkin aihetta käsitellään syvällisemmin tuossa linkittämässäni tekstissä.

Joka tapauksessa tsemppiä ja voimia jokaiselle, joka on löytänyt itsensä kuvatun kaltaisesta tilanteesta.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia