Iltalehden jutussa tutkijat kertovat syitä sille, miksi mm-kulta saa juhlijat kiipeilemään paitsaissa ja lyhtypylväissä ja riskeeraamaan henkensä. Tässä tekstissä täydennän omasta puolestani heidän näkemyksiään.
Jutussa esitetään pari hyvää syytä tällaiselle riskikäytökselle. Ensimmäinen on Helsingin Yliopiston apulaisprofessorin, media-antropologi Johanna Sumialan nosto siitä, että epätavallisena juhlapäivänä vallitsee karnevaalihenki, joka ikään kuin suo ihmisille mahdollisuuden käyttäytyä tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.
Tässä tapauksessa se on kaupunkitilan käyttäminen totutusta poikkeavalla tavalla. Sen sijaan, että kuljettaisiiin kadulla, kiivetäänkin katujen ylle. Yleensä hillitysti käyttäytyvät ihmiset rohkaistuvat toimimaan toisin kuin yleensä.
Toinen näkökulma tulee Kentin yliopiston sosiologilta Kenny Lewisiltä, joka ehdottaa syyksi taidonnäytettä. Korkealla kiipeävä ihminen näyttää, että häneltä onnistuu vaikea ja vaarallinen toiminta. Ehkä hän ei itse voittanut mm-kultaa, mutta kyllä häneltä sentään kiipeäminen onnistuu. Tämä, kuten edellinenkin ovat minustakin hyviä selityksiä.
Haluan omasta puolestani esittää vielä täydentävän näkökulman, sillä edelliset eivät vielä vastaa kysymykseen siitä, miksi kautta maailman tällaisissa voitonjuhlissa korostuu juuri tämä kiipeilykäyttäytyminen ja miksi kiipeämme juuri keskeisille paikoille, kuten keskellä toria törröttäviin patsaisiin. Miksi kaikista juhlimisen tavoista juuri kiipeäminen korkealle on se toimintatapa, jonka moni valitsee?
Kun ihmisellä on vahva ja voimautunut olo, hän haluaa ja uskaltaa näkyä
Miten ihminen käyttäytyy, kun hän voittaa?
Tyypillisiä toimintatapoja ovat käsien nostaminen ilmaan, paikallaan hyppiminen, tuulettaminen ja äänen pitäminen (“ME VOITETTIIN, PERKELE, ME VOITETTIIN!”). Näitä kaikkia yhdistää se, että ihminen tekee itsestään tavanomaista näkyvämmän.
Käsien nostaminen ilmaan ja paikallaan hyppiminen tekee hänestä näkyvämmän. Huutaminen tai vaikkapa torvien soittaminen tekee hänestä kuuluvamman. Ihminen käyttäytyy tavalla, joka tekee hänestä enemmän huomion keskipisteen.
Kuten useimmat meistä tietävät, huomion keskipisteenä oleminen ei ole helppoa. Se vaatii rohkeutta ja syö nopeasti ihmisen voimavarat. Jotkut harvat toki nauttivat huomion keskipisteenä olemisesta lähtökohtaisesti aina, mutta se on suhteessa harvinaista.
Tästä syystä tällainen huomiota itseensä vetävä käytös painottuu hetkiin, kun ihminen tuntee olevansa vahvimmillaan ja rohkeimmillaan. Esimerkiksi siis voimauttavan voiton jälkeen. Tällöin arkakin ihminen saattaa ikään kuin vapautua ja uskaltautua ulos suojaavasta kuorestaan.
Huomion kohteeksi taas pääsee parhaiten sillä, että nousee katutason yläpuolelle. Kiipeää vaikkapa patsaaseen tai lyhtypylvääseen. Kun muut vellovat katutasossa, jotkut uskaliaat nousevat heidän yläpuolelleen ja pääsevät näkyville. Tässä eleessä on vahvaa symboliikkaa. Minä olen korkealla, minä olen rohkea, minä olen voittaja.
Nämä näkyvyyseleet ovat myös hyvin luonnollisia. Ihminen ei suinkaan ole ainoa eläin, joka tuulettaa voittoaan näin, vaan samaa on havaittu myös esimerkiksi apinoissa. Eleet eivät ole myöskään vain opittuja, sillä tuulettamista ja käsien nostamista korkealle tekevät myös monet syntymästään asti sokeat ihmiset, jotka eivät ole koskaan voineet nähdä muiden tekevän samoin.
Samaa symboliikkaa nähdään myös esimerkiksi voittaijien palkitsemistilaisuuksissa. Esimerkiksi vapaaottelussa ja nyrkkeilyssä tuomari nostaa voittajan käden ilmaan, kun taas hävinneen osapuolen käsi pysyy alhaalla. Voittaja saa olla se suuri ja korkea osapuoli.
Samaa symboliikkaa ilmennämme kiipeämällä korkealle ja keskeiseen paikkaan, kaikkien silmien eteen. Esimerkiksi siihen Mantan patsaaseen.
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Tällaisia syvällisiä analyyseja lukiessa kannattaa toki pitää mielessä myös ne yksinkertaisimmat selitykset: Sinne korkealle saatetaan kiivetä joissain tapauksissa myös ihan vain siksi, että sieltä näkee juhlat paremmin.
