muistatko olla kiitollinen itsestaanselvyyksista

Söin äsken aika kivan aamiaisen. Koska omistan jonkinlaisen asennevamman tiskivuoria kohtaan, on tapani lähes aina ollut tiskata astiat heti ruokailun jälkeen. Tällä kertaa vain en olisi millään, siis todellakaan millään viitsinyt alkaa tiskailemaan, ei vain yksinkertaisesti huvittanut. Viskasin astiat lavuaariin ja lähdin kevyeen ärsyyntyneenä jatkamaan tärkeämpiä hommia.

Muutamaa minuuttia myöhemmin mieleeni hiipi hieman syyllistävä, mutta osuva ja aiheellinen ajatus:

Maailmassa on tälläkin hetkellä miljoonia ihmisiä, jotka mielellään tiskaisivat astioitansa, jos heillä olisi ollut mitään, mitä syödä niistä. Vaikka opiskelijatasoinen jääkaappini ei suorastaan notku herkuista, minulla on päivittäin itsestäänselvä mahdollisuus syödä tarpeeksi. Sitä ei tule yleensä ajatelleeksi, mutta jopa näin arkisessa asiassa olemme etuoikeutettuja, ja siitä olisi toisinaan ihan okei olla kiitollinen.

Ärsyttääkö jokapäiväinen pöydän kattaminen? Miljoonilla ihmisillä ei ole ketään, kelle kattaa pöytä. Ärsyttääkö pitkä kävelymatka? Meillä sentään on toimivat jalat, ihan kaikillapa ei. Ahdistaako työnteko? Jo naapurivaltioista voi käydä hakemassa mallia siitä, millaista elämä on täysin vailla mahdollisuutta työhön.

Itseään ei tarvitse syyllistää siitä, että joillakuilla muilla menee huonommin, sillä kun emme auta ketään. Muistamalla olla kiitollinen päivänselvistäkin asioista voimme kuitenkin hieman nostaa onnellisuutemme määrää arjessa ja oppia vähän synkempinäkin hetkinä huomaamaan, että hei, meillä menee oikeasti ihan hyvin.