3 toimintamallia, joilla luot kaveriporukkaasi mukavan ja innostavan keskustelukulttuurin

3 toimintamallia joilla luot kaveriporukkaasi mukavan ja innostavan keskustelukulttuurin

Oletko tyytymätön jonkin kaveri- tai työporukkasi keskustelukulttuuriin? Vai haluaisitko muuten vain muuttaa jonkin porukan keskustelukulttuuria innostavampaan ja mukavampaan suuntaan? Mikäli kyllä, jatka lukemista :)

Haluan hehkuttaa, että minulla ei ole koskaan ennen elämässäni ollut näin hemmetin hauskaa ja mukavaa ihmisten seurassa. Se johtuu suurelta osin siitä, että lähes kaikissa nykyisissä kaveri- ja tuttavaporukoissani vallitsee keskustelukulttuuri, joka on uskomattoman innostava, huvittava ja miellyttävä. On aivan huikean hauskaa jutella ja iskeä juttua ihmisten kanssa.

Tämä ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys. Ei ole kovin montaa vuotta siitä, kun osa porukoistani olivat sellaisia, joissa suun avaaminen ja jopa keskusteluissa oleminen oli välillä painostavaa ja raskasta, koska jatkuvasti sai nähdä ja kokea kaikenlaista vääntämistä, avointa kettuilua, piilokettuilua ja muuta nihkeää. Se ei ollut kovin mukavaa, eikä innostavaa.

Toimimattomat keskustelukulttuurit ovat huippuyleisiä ja siksi haluankin tänään jakaa 3+1 tehokasta ja testattua toimintamallia, joiden avulla luot paljon kivemman keskustelukulttuurin sosiaalisiin piireihisi, mikäli sellaista kaipaat. Mukavia lukuhetkiä :)!

1. Innostuneen ja positiivisen lähtökohdan omaksuminen

Itse nautin nykyisten piirieni keskustelukulttuureista siksi, että niissä ollaan omaksuttu sellainen lähtökohta, että keskusteleminen ihan mistä vain on myönteistä ja innostavaa. Jee, keskustellaan, jännää!

Tämä voi kuulostaa hieman hölmöltä, mutta sellainen korostettu jeejee-meininki luo pohjan keskustelukulttuurille, jossa kaikki keskustelu on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Kun voit turvallisesti olettaa, että melkein mikä tahansa keskustelunavauksesi otetaan innolla ja myönteisesti vastaan, on paljon helpompi aloittaakin kiinnostavia keskusteluja ja viedä niitä yhdessä, hyvässä hengessä eteenpäin.

Sen sijaan porukoissa, joissa vallitsee jollain tasolla sellainen kielteisen suhtautumisen ja kritiikin pelko, sitä alkaa helposti rajoittamaan itseään. Emmä tiiä kehtaaks tätä kertoo ku joku kuitenkin kettuilee tai tarttuu tähän. Porukan keskusteludynamiikasta tulee self-monitoring, eli se alkaa ikään kuin tarkkailemaan ja hieman rajoittamaan itse itseään.

En tässä puhu niinkään itse keskustelun aiheista (niistä lisää alempana!), vaan pikemminkin siitä fiiliksestä, joka vallitsee keskustelujen takana. Kun fiilis on jeejee ja keskustelut ovat mahdollisuus, luo se ravintorikkaan kasvualustan tilanteille, joissa hyviä keskusteluja nousee jatkuvasti esiin.

2. Eteenpäinvievän kritiikin taitava käyttö

Nimeäisin yhden suurimmaksi keskustelukulttuurien vitsaukseksi taitamattoman kritiikin käytön. Ihmiset kyllä pääasiassa väittävät kestävänsä hyvin kritiikkiä ja tykkäävänsäkin siitä, mutta todellisuus on muuta. Olemme herkkiä olentoja, joille tulee hemmetin helposti paha mieli, vaikka muuta väitämmekin. Siksi vääränlainen kritiikki on yleisyytensä vuoksi suuri ja jatkuva vitsaus.

Sinänsä kritiikki ja sen esittäminen ovat ihan huippujuttuja. Kritiikki altistaa keskustelujen aiheet pohdiskelulle, kehittää keskustelun osanottajien ajattelua ja selkiyttää heidän maailmankuvaansa. On usein hyödyllistä ja hienoa pohdiskella sekä sitä, miksi jokin asia toimii, että sitä, miksei se ehkä toimikaan.

Kritiikki on kuitenkin taitolaji. Taitamattomasti tai väärissä paikoissa esitetty kritiikki tukahduttaa keskusteluja tai vie keskustelun osapuolet “napit vastakkain” ja luo täysin turhia väittely- ja vääntämistilanteita.

Väittely itsessään on ihan hyväkin juttu, mutta usein tällaisessa väittelyssä ei kyse ole niinkään väittelyn aiheesta, vaan siitä, kumpi osapuoli on enemmän oikeassa. Tällainen on muiden paikallaolijoiden kannalta lähinnä kiusallista ja rasittavaa. Meitä kiinnostaa keskustella ja pitää hauskaa, ei selvittää, kumpi teistä vääntäjistä on kovempi tyyppi.

En todellakaan kehota luopumaan kriittisyydestä ja kritiikin antamisesta. Kriittisyys on yksi suurimpia maailmaa eteenpäin vieviä voimia. Kehotan kuitenkin antamaan kritiikkiä tavalla, joka vie keskustelua eteenpäin sen sijaan, että tukahduttaisi sen. Paras kritiikki on usein sellaista, jota toinen osapuoli ei edes tajua kritiikiksi.

Jos joku tekee jonkin väitteen, josta olen eri mieltä (“kissat ovat koiria älykkäämpiä!“), varon aloittamasta omaa vastaustani millään “nomut ei, mut, mutta, mut siis” ja vastaavilla kielteisillä sanoilla. Niiden jatkuva käyttö luo vääntävää ja ahdasta ilmapiiriä ja väittelyitä. En kritiikkiä antaessani asetu avoimesti ketään vastaan.

Sen sijaan voin jatkaa keskustelua esimerkiksi virkkeellä “aa, joo toi on muuten jännä juttu! Ite kans luin tosta artikkelin yks päivä, siinä taas sanottiin, että koirilla on paljon isommat aivot ja enemmän erilaisia kognitiivisia toimintoja, eli tavallaan älyä. Eli miten tää sit oikees elämäs menee?” Näin esitän vastakkaisen mielipiteen, mutta ilman nihkeää ja henkilökohtaista “mut mut ei oo noin”-sävyistä vääntämistä. Sen sijaan luon pohjan keskustelun kivalle jatkumiselle, kun toinen pääsee kertomaan, että miksi ne katit nyt ovat älykkäämpiä.

On hyvä myös muistaa, että monelle kritiikin antaminen on yksi egon defenssin keinoista. Moni intellektuellina esiintyvä henkilö tykkää etsiä asioista virheitä siksi, että se on turvallinen tapa osoittaa omaa terävyyttään ja asiantuntemustaan ilman, että asettuu itse “vaaroille alttiiksi”. Uusien aiheiden tuominen keskusteluun, väitteiden tekeminen, spekulointi ja teorisointi ovat kaikki tekoja, jotka asettavat sinut ja väitteesi kritiikille alttiiksi, kun taas kritiikin antaminen on sinänsä vaarattomampaa. Jos ja kun tapaat erityisen kriittisiä ihmisiä, muista, etteivät he tee sitä välttämättä siksi, että haluavat vain päteä ja etsiä väkisin totuuksia, vaan siksi, ettei heillä ole ehkä tarvittavaa uskallusta muunlaisille keskustelunavauksille.

3. Ennakkoluulottomuus keskustelun aiheita kohtaan

Monessa porukassa muodostuu sekä alusta lähtien että ajan kanssa erilaisia “sääntöjä”, jotka määrittävät, millaisista aiheista on ookoo ja millaisista aiheista ei ole ookoo keskustella. Muistan, että esimerkiksi teini-ikäisenä useimmissa porukoissa ei ollut kovin hyväksyttyä aloittaa keskustelua mistään kovin syvällisistä aiheista, sillä joku muu kuittasi sellaiset yritykset heti, “hahah, huh, nyt meni ihan liian diipiksi filosofoinniksi, jutellaas jostain muusta!”.

Nykyään taas viihdyn kaikissa porukoissani niin kovasti erityisesti siksi, että IHAN KAIKKI aiheet ovat ennakkoluulottomasti sallittuja. Kaikille aiheille annetaan edes mahdollisuus ja katsotaan, mihin ne keskustelua vievät. Ei ole mitään, mistä ei saisi ainakin yrittää viritellä keskustelua.

Tämä ei tarkoita sitä, että keskustelu jatkuvasti pyörisi jossain epätavallisissa aiheissa, joista ei yleensä puhuta. Päinvastoin, se menee sinne harvoin. Valtaosa keskusteluista on ihan tavallista jutun iskemistä. Ennakkoluulottomuuden pointti on pikemminkin se, että se poistaa keskustelukulttuurista sellaisen tietyn “pelotevaikutuksen”, joka usein pinnan alla rajoittaa ihmisten uskallusta aloittaa uusia keskusteluja uusista aiheista tai kykyä viedä keskusteluja uusiin ja jänniin suuntiin.

Bonus-supertaito kaikkiin keskustelukulttuureihin

Mielestäni huipputaito, joka tukee ihan kaikkia keskusteluja kaikissa tilanteissa on se, että osaa ymmärtää ja “lukea rivien välistä”, mitä ihmiset hakevat sillä, että osallistuvat keskusteluun. Kiinnostaako heitä

  • viedä keskustelua eteenpäin?
  • viedä sitä kohti jotain tiettyä aihetta, josta heitä kiinnostaisi jutella?
  • viihdyttää itseään?
  • viihdyttää muita?
  • päästä valokeilaan?
  • osoittaa oma asiantuntemuksensa tai älykkyytensä?
  • tehdä vaikutus johonkuhun?
  • päästä avautumaan ja saada tukea ja lohtua?
  • tulla kuulluiksi?

Toisinaan keskustelu on tietysti ihan vain keskustelua, mutta yhtä säännönmukaisesti yritämme keskustelun avulla (itsekin sitä usein tiedostamatta) täyttää erilaisia sosiaalisia tarpeitamme. Tämä on tärkeä tiedostaa. Muiden ihmisten tarpeita on tärkeä osata lukea siksi, että silloin ei tule keskusteluissa asettuneeksi jatkuvasti vahingossa poikkiteloin muiden tarpeiden toteutusyritysten kanssa.

Jos esimerkiksi huomaan, että joku tykkää jatkuvasti loistaa asiantuntemuksellaan ja saada sen vuoksi myönteistä huomiota, tajuan, että minun ei jatkuvasti kannata olla haastamassa ja kritisoimassa hänen avauksiaan, vaikka olisinkin eri mieltä. Se vain ärsyttäisi toista, sillä kritiikilläni häiritsisin hänen asiantuntemuksellaan loistamisen tarpeen täyttymistä. Sen sijaan voisin jopa salaa asettua hänen puolelleen ja esimerkiksi esittää hänelle myönteisiä kysymyksiä, joihin vastaamalla hän pystyisi tuomaan esiin aina vaan lisää asiantuntemustaan.

Jos taas huomaan, että joku yrittää esimerkiksi tehdä vaikutuksen johonkuhun toiseen paikallaolijaan, niin voin huomaamatta viedä keskustelua aiheisiin, joissa tiedän, että toinen pääsee loistamaan ja näyttämään itsestään parhaat puolet, jolloin vaikutuksen tekemisessä onnistuminen on todennäköisempää.

Näillä ja muilla tavoin keskustelu on käytännössä tiimipeliä. Keskustelun osapuolet auttavat toinen toisiaan ja luovat keskustelutilannetta, jossa mahdollisimman monella on mukava ja kiva olla.

Kuinka luoda uusi keskustelukulttuuri tehokkaasti

Olen itse kokenut erityisesti kolme keinoa tehokkaiksi uuden keskustelukulttuurin luomisessa. Ne ovat oma esimerkki, suora ehdotus sekä runsas, kehuva palaute.

Suosikkikeinoni on ehdottomasti omalla esimerkillä “johtaminen”. Sen sijaan, että odottaisin muiden keskustelevan kivasti, keskityn siihen, että olen itse innostunut, myönteinen, ennakkoluuloton, en harjoita nihkeää ja latistavaa kritiikkiä ja toimin aina tilaisuuden tullen “diplomaattina”, joka huolehtii keskustelun sujuvuudesta ja lennokkuudesta.

Vaikka kukaan muu ei näkisi aktiivisesti vaivaa kivan keskustelun eteen, niin jo yhden ihmisen panos riittää tekemään keskustelusta paljon mukavamman, kuin mitä se ehkä olisi muutoin. Ihmiset ovat myös siinä mielessä mukavia, että he kyllä pääasiassa tarttuvat oma-aloitteisesti toimintamalleihin, jotka havaitsevat hyviksi. Kun joku huomaa, että harjoittamani keskustelukulttuuri toimii, hän lähtee omaltakin osaltaan harjoittamaan sitä. Näin koko porukassa vallitseva kulttuuri muuttuu hitaasti, mutta varmasti. Pidemmän päälle kaikilla on paljon hauskempaa ja mukavampaa olla näin, vaikka aluksi joutuukin näkemään vähän vaivaa.

Toinen keino on kissan nostaminen pöydälle, eli keskusteleminen siitä, kuinka porukan keskustelukulttuurista saataisiin innostavampi ja mukavampi. Eikä sen kissan tarvitse nousta pöydälle mitenkään kiusallisella, “öhöm öhöm minä haluaisin nyt keskustella meidän porukkamme kulttuurista“-tavalla, vaan ihan rennosti ja ohimennen. “Hei, huippuu ois jos pystyis just käymää keskusteluja silleen ennakkoluulottomasti ja avomielisesti, itse ainaki nautin siitä :).”

Tavallaan tämä suora ehdotus siitä, miten keskustelua voisi käydä on se nopein tapa vaikuttaa kulttuuriin. Ihmiset kyllä tarttuvat suoraan pyyntöön tai ehdotukseen, jos ollenkaan näkevät siinä järkeä. Tämän metodin haittapuoli on kuitenkin se, että väärin esitettynä tästä voi tulla muille sellainen olo, että vaadit jotain, vaadit ihmisiä toimimaan tietyllä tavalla, mikä on helposti painostavan ja ikävän tuntuista.

Kolmas ja ehkä lempikeinoni mukavan keskustelukulttuurin luomiseen on sellainen hävytön, runsas kehuminen, kun joku poikkeuksellisesti toimii tavalla, joka on halutun kulttuurin mukainen. Jos esimerkiksi haluan luoda myönteistä ja avomielistä kulttuuria ja onnistumme käymään keskustelun, jossa kaikki onnistuvat pysyttelemään avomielisinä, niin muistan kehua tilannetta ja ihmisiä jälkeenpäin. “Huhhuh, aika hienoo muuten että pystyy käymään tällaisia keskusteluja ilman, et kaikki heti tuomitsee ideoita, tosi mukava keskustelu!”

Me kaikki olemme sen verran persoja kehuille, että tuntuu hyvältä, kun on onnistunut toimimaan kivasti. On kivaa olla valokeilassa siksi, että toimi kivasti ja oikein. Kun kehuu ihmisiä onnistuneista toimista, niin he alkavat tekemään niitä enemmän ja useammin. Näin porukan keskustelukulttuuri muuttuu kehujen myötä jatkuvasti mukavammaksi ja mukavammaksi.

Entä millaisia haasteita ja niiden ratkaisukeinoja olet kohdannut ja löytänyt omien kaveriporukoittesi keskustelukulttuureista? Laittakaa kommenttia, olisi mielenkiintoista päästä lukemaan :)!

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia