Kohtalo tottelee tekemistä – Näin saavutat unelmasi

nain saavutat unelmasi kohtalo tottelee tekemista

Näin saavutat unelmasi! Unelmiensa toteuttaminen kiinnostaa monia, mutta pyrkimys siihen epäonnistuu usein. Paljon useampi ihminen epäonnistuu kuin onnistuu. Onnistujia on suhteellisen harvassa. Syy tähän on usein yksinkertainen, mutta todella ärsyttävä.

Unelmiensa eteen ei olla valmiita tekemään kaikkea sitä, mitä niiden saavuttaminen vaatii.

Me ihmiset olemme luonnostamme hieman laiskoja, vastuuta ja vaivannäköä vältteleviä olentoja. Evoluutio on muovannut meidät säästämään energiaamme aina, kun se vain on mahdollista. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta se on tärkeää tiedostaa, jos haluaa onnistua tavoitteissaan.

Oman luonteensa kanssa on tärkeää oppia tulemaan toimeen. On tärkeää kyetä kannustamaan ja ohjaamaan itseään kohti vaivannäköä ja raakaa työntekoa, sillä ilman niitä unelmat eivät käy toteen.

Käytännössä tämä tarkoittaa opettelua ja harjoittelua. Jos ei osaa asioita, joita unelmansa saavuttaminen vaatii, sitä ei tule myöskään saavuttamaan. Jos ei ole taitava ja asiantunteva itselleen tärkeässä aiheessa, tuloksia ei tule.

Siksi oma aikansa ja energiansa on suunnattava siihen, mikä on tärkeää, vaikka se raskasta onkin.

Tärkeintä on taas yleensä panostaa unelmasi kannalta keskeisimpään tekemiseen ja taitojesi hiomiseen. Esimerkiksi:

Jos haluat olla kirjailija, kirjoita ja lähetä kirjoituksia kustantajille!

Jos haluat olla urheilija, urheile ja käy kilpailuissa!

Jos haluat olla yrittäjä, harjoita liiketaloutta ja pyri siihen, että asiakkaasi huomaavat sinut!

Jos haluat parisuhteen, deittaile paljon!

Ja niin edelleen.

Jos et kehity taitavaksi siinä, missä haluat menestyä, et tule menestymään. Tämä on toki äärimmäisen itsestäänselvää, mutta se ei silti usein näy käytännön teoissamme.

Pelkkä aktiivinen tekeminen ei vielä takaa tuloksia, varsinkaan alkuvaiheessa. Moni alkaa menestymään vasta, kun osaamista ja kokemusta on kertynyt vyön alle jo varsin suuria määriä. Siksi on tärkeää sitoutua tavoitteensa edistämiseen pitkäksi ajaksi. Nopeita onnistumisia ei yleensä kannata odottaa.

Älä jumitu ikuiseen suunnitteluvaiheeseen

Monella meistä on paha – joskin luonnollinen ja inhimillinen – taipumus jumittua ikuisesti suunnittelemaan tulevaa toimintaamme. Esimerkiksi yrittäjäksi aikova saattaa pyöritellä tulevaa liikeideaa loputtomasti mielessään, mutta ei koskaan pääse sen toteuttamiseen asti.

Tämä on ymmärrettävää, sillä suunnittelu on kivaa ja helppoa. Se innostaa. Sen sijaan varsinainen tekeminen on usein brutaalia ja rankkaa. Moni lyökin hanskat tiskiin heti, kun pitäisi alkaa oikeasti näkemään vaivaa.

Tästä ei tule syyllistää itseään. Vaivannäön välttely asuu syvälle luonteessamme. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Silti tämä taipumus on opeteltava voittamaan, mikäli haluaa saada tuloksia.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia