oletko reilumpi muille kuin itsellesi

Ihmiset ovat pääosin aika reilua porukkaa. Tykkään. Auttavat toisiaan, tukevat, lohduttavat ja rohkaisevat.

Paino sanalle toisiaan. Reiluus ei näytä pätevän siihen, miten suhtaudumme itseemme.

Kun laihikselle alkanut ystävä sortuu kolmeen sokerihillopossumunkkiin ja on tämän vuoksi pahalla mielellä, lohduttaa hänen ystävänsä tätä kertomalla, ettei kolme munkkia ole maailmanloppu ja ettei hänen laihdutuskuurinsa siitä pilalle mene ja ettei tämä ole muutenkaan lihava. Kun taas lohduttaja itse aloittaa oman laihiksensa ja sortuu samoihin munkkeihin, potkii hän itseään täysimääräisesti päähän ja kertoo itselleen millainen typerä iljettävä läski onkaan.

Kun ujo poika kerää kolme kuukautta rohkeutta ihastuksensa ulos pyytämiseen ja lopulta tarpeeksi sitä kerättyään huomaa, että joku toinen on ehtinyt ensin, on hän suorastaan musertunut. Tällöin hyvä ystävä tukee, näyttää että meressä on paljon kaloja ja vie ujon pojan bileisiin, jotta tämä voisi löytää itselleen toisen kivan ihastuksen. Mutta kun ystävä itse on samaisessa tilanteessa mokannut ihastuksensa lähestymisen, kertoo hän itselleen millainen turha ja saamaton nössö ja pelkuri oikein onkaan.

Kaiken tämän itsensä haukkumisen ja päähän potkimisen seurauksen ihmiselle tietysti tulee entistäkin huonompi mieli. Ja alhaisessa mielentilassa toimintakykymme laskee entisestään. Haukkumalla itseämme siis aiheutamme lisää pahaa mieltä ja varmistamme sen, ettei lähitulevaisuudessammekaan ole kehumista.

Vaan miten toimisit, jos olisit oma äitisi?

Kuvittele, että sinulla olisi lapsi, joka on mokannut juuri siten, miten sinä olet. Haukkuisitko häntä tyhmäksi ja iljettäväksi läskiksi tai nössöksi ja pelkuriksi?

Et haukkuisi. Onko mitään perusteltua syytä sille, että toimit niin itseäsi kohtaan? Et ole vähemmän arvokas kuin oma lapsesikaan olisi.

Mitä jos voisit suhtautua itseesi kuin oma äitisi?