Nepsy -keskustelussa toistuu eräs suosittu väite. Se, että piirteet kuten autismi tai ADHD olisivat jonkinlaisia supervoimia. Väite herättää tunteita ja jakaa mielipiteitä. Toiset kokevat sen voimauttavana, toisia se taas vaikuttaa ärsyttävän suuresti.
Voimauttavuuden puolestapuhujat kokevat väitteen mukavaksi, sillä se esittää perinteisesti kielteisenä pidetyt piirteet myönteisessä valossa. Viesti on mukava: tämä ei ole jotain, mikä vain rajoittaa, eikä vain jotain, mitä joutuisi harmittelemaan tai häpeämään. Päinvastoin tämä on jotakin hienoa. Sellaista, mistä voi tuntea ylpeyttä!
Vastakkaisella kannalla olevien näkökulmasta väite taas ärsyttää siksi, että se tuntuu eräänlaiselta ongelmia piilottelevalta ”valkopesulta”. Koska ADHD:n tai autismin kaltaiset piirteet vaikeuttavat elämää (”neurotyypilliseen” elämään verrattuna) joskus varsin rajustikin, tuntuu harhaanjohtavalta ja lähes ”propagandistiselta” väittää niitä supervoimaksi.
Itse asetun ajattelussani johonkin näiden kahden leirin väliin. Ymmärrän molempia, ja näen molemmissa sinänsä varsin vahvasti jonkinlaista ”totuuden perää”. Katson asiaa näin:
Mikä tahansa inhimillinen piirre tai ominaisuus on jo lähtökohtaisesti kuin kaksiteräinen miekka: toisissa tilanteissa siitä syntyy etua, toisissa taas haittaa. Mikään inhimillinen ominaisuus ei ole absoluuttisessa mielessä myönteinen tai kielteinen. Ennemmin niiden ”arvo” syntyy kulloisenkin tilanteen vaatimuksiin nähden.
Optimitilanteessa ihminen onnistuu hakeutumaan elämässään sellaisiin ympäristöihin, joissa hänelle luontaisista piirteistä koituu mahdollisimman paljon hyötyä ja mahdollisimman vähän haittaa.
Käytännönä esimerkki voisi olla vaikkapa se, että stressialtis henkilö ei hakeutuisi työpaikkaan, jossa työympäristö on nopeatempoinen, vaikeasti ennustettava ja siksi varsin stressaava. Toinen esimerkki voisi olla se, että ihminen, jolle kompleksisiin asioihin keskittyminen hälyisessä ympäristössä on vaikeaa, ei hakeutuisi sellaiseen työpaikkaan, jossa vaikeisiin asioihin joutuu keskittymään hälyisessä avokonttorissa.
OK. Tämä on tietenkin helppo sanoa, mutta neuvon seuraaminen käytännössä voi olla vaikeaa, joskus mahdotontakin. Esimerkiksi tällaisena aikana avoimia työpaikkoja on muutenkin tarjolla todella vähän. Siksi on lähinnä kaunista toiveunta, että ihminen voisi valita juuri omien piirteidensä näkökulmasta ihanteellisen työpaikan.
Lisäksi yhteiskunnallisilla ja sosiaalisilla normeilla on vaikutusta. Toisten ihmisten piirteet ja/tai kyvyt sopivat vallitseviin normeihin paremmin kuin toisten. Tämän vuoksi toisilla on jo ”luonnostaan helpompaa” useammissa tilanteissa kuin toisilla. Tässä voidaankin puhua jossain mielessä ”geenilotossa” voittamisesta:
Toiset pääsevät elämään suhteellisen rennosti (suhteellisen, sillä aidosti helppoa täällä ei ole yhtään kenelläkään!), sillä heidän piirteensä ovat jo valmiiksi linjassa vallitsevien normien kanssa. Toiset taas joutuvat kokemaan toistuvasti ylimääräisiä haasteita, sillä heidän piirteensä eivät ole linjassa normien kanssa.
Onko kyseessä supervoima vai ei?
OK. Takaisin päivän kysymykseen: onko se nyt supervoima vai ei?
Vastaukseni on, että se voidaan nähdä tilannekohtaisena supervoima. On toki olemassa tilanteita, joissa mainituista piirteistä koituu erityistä hyötyä. Esimerkiksi myönteinen vaikutus tuottavuuteen tai pieni boosti tietyn tyyppiseen kokemusmaailmaan. Toisaalta vastaavasti on tilanteita, joissa kyseiset piirteet aiheuttavat selviä ylimääräisiä haasteita. En näe, miksi kyseessä olisi jälkimmäisissä tilanteessa mikään supervoima.
Supervoima sanana nostaa esiin myös toisen kysymyksen: voiko mitä tahansa inhimillistä piirrettä kutsua supervoimaksi? Kysyn tätä siksi, että etuliite super (lat. ”yli”) implikoi sitä, että kyseessä on ihan erityisen voimakas voima. Ylikyky. Tosiasiallisesti kuitenkin mikä tahansa inhimillinen piirre tai ominaisuus on joissain tilanteissa erittäin edullinen, toisissa taas päinvastoin.
Voimautumisen näkökulmasta mitä tahansa voi toki kutsua supervoimaksi, ja voimautauminen lieneekin supervoima-retoriikassa ensisijaisena tarkoituksenakin. Lisäksi on hyvä huomioida, että koko termiä käytetään tyypillisesti varsin ”kieli poskessa” ja itsensä ilahduttamisen tarkoituksessa. Siinä mielessä hyväntahtoisesti hieman heristelenkin sormeani heille, jotka haluavat supervoimaretoriikkaan oman ärsyyntymisensä vuoksi puuttua:
Se on lähtökohtaisesti vain hyväntahtoista hassuttelua! Älkää olko ikävystyttäviä, ja häiritkö muiden hauskanpitoa.
Rakkaudella,
Jevgeni
