Ovatko akateemiset ihmiset ylimielisiä? (psykologian opiskelijan mielipide)

ovatko akateemiset ihmiset ylimielisia

Ovatko akateemiset ihmiset ylimielisiä?

Muistan, kuinka hieman yli kymmenen vuotta sitten aloin pohtimaan ensimmäisen kerran tosissani sitä, mitä tekisin elämälläni. Olin silloin parikymppinen nuorimies, joka oli saanut lukion, amiksen ja armeijan suoritettua. Seuraavaksi oli aika mennä joko töihin, perustaa yritys tai hankkia korkeakoulutus.

Kaikki nämä vaihtoehdot kiinnostivat. Siksi yritin arvioida tarkkaan, mikä niistä olisi sopivin juuri minulle.

Työkokemusta minulle oli tuossa vaiheessa kertynyt jo useasta työpaikasta, joten tiesin, että työnteko on sinänsä ihan kivaa, mutta myös hieman puuduttavaa. Päätinkin, että työelämään ei minulla ole mikään kiire. Vaihtoehdoiksi jäivät yrittäjyys tai korkeakoulutuksen hankkiminen.

Koulutuksen suhteen minua kiinnosti eniten yliopisto ja jonkinlaiset psykologiaan liittyvät opinnot. Samalla tämä vaihtoehto tuntui epämääräisen ahdistavalta. Syy ei suinkaan ollut itse opinnoissa, vaan tuntemassani yliopistoväessä.  Akateemisissa ihmisissä, kuten he toisinaan nimittivät itseään.

Useimpia silloin tuntemiani akateemikoita tuntuivat yhdistävän tietyt piirteet. Tai niin minusta ainakin tuntui.

  • He tykkäsivät osoitella ympäriltään virheitä ja epäkohtia sekä kertoa meille muille siitä, kuinka asiat OIKEASTI toimivat. Yllättävän moni heidän lauseensa alkoi sanoilla “tieteellisten tutkimusten valossa asia on seuraavasti….”.
  • He käyttivät puheessaan paljon hienoja ja älykkäältä kuulostavia sanoja ja vaikuttivat nauttivan siitä, että tuntevat termejä, jotka eivät aukea meille tavallisille kaduntallaajille.
  • Heidän puheistaan ja tavastaan kommunikoida välittyi rivien välistä epämääräinen tunne siitä, että he kokevat olevansa muita älykkäämpiä, viisaampia ja muutenkin parempia. He tuntuivat odottavan, että heidän puheisiinsa suhtauduttaisiin vakavammin kuin muiden, sillä he näennäisesti tiesivät asioista muita paremmin.
  • He puuttuivat hanakasti sellaisten ihmisten puheisiin, joilla ei ollut aiheeseen liittyvää koulutusta ja tuntuivat väheksyvän heidän puheitaan. “Niin oliko sulla joku aiheeseen liittyvä koulutus, kun tunnut tietävän aiheesta noin paljon…?

Kun nämä piirteet yhdistyivät samassa ihmisessä, lopputulos ei ollut kaunis. Ennemminkin päinvastoin. Vaikka olen usein itsekin ollut elämässäni ylimielisyyteen taipuvainen mulkku, en ole koskaan pitänyt sitä mukavana tai tavoiteltavana piirteenä. Ylimielisyydestä pitäisi ennemminkin pyrkiä eroon kuin harjoittaa sitä.

Kun harkitsin itse yliopisto-opintoihin hakeutumista, minua ahdisti ajatus siitä, että yliopistolla olisin juuri tuollaisten ihmisten ympäröimä. Vielä enemmän vaivasi se, että minusta tulisi itsekin tuollainen. Olin mielestäni jo valmiiksi tarpeeksi mulkku kaveri. Ei sitä tarvitse lähteä vielä entisestään vahvistamaan, ajattelin.

Tämä asia vaivasi sen verran, että päädyin yliopistoon hakeutumisen sijaan valitsemaan kaksi jäljellejäävää vaihtoehtoa: perustin yrityksen ja opiskelin itseni ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. AMK-tutkinnon hankkimisen jälkeen ei tosin mennyt pitkään, kun kiinnostus yliopisto-opintoja kohti nosti taas päätään.

Tässä vaiheessa tuttavapiirini oli onneksi jo paljon aiempaa laajempi ja olin jo saanut huomata, että ylivoimainen valtaosa akateemisistakin ihmisistä ovat ihan sitä mukavaa, asiallista ja nöyrää porukkaa. Ylimielisiä mätämuniakin toki oli, mutta heitä tuntui olevan lopulta hyvin vähän.

Tämän arvion perusteella päätin vielä varmistaa, että josko se akateeminen ympäristö olisi sittenkin ihan ihmisten paikka. Opiskelin ensin kokeeksi vuoden ajan avoimessa yliopistossa, minkä jälkeen minulle tarjoutui sattumalta hyvä mahdollisuus hakea tutkinto-opiskelijaksi. Tartuin tilaisuuteen ja aloin opiskella psykologiksi.

Nyt olen opintojen maisterivaiheessa ja kivaa on ollut! Arvioni on se, että yleisesti ottaen akateemikoiden joukossa ei ole keskimäärin sen ylimielisempää porukkaa kuin muissakaan ihmisryhmissä. Jonkin verran ylimielisiä pätijöitä ja muihin väheksyvästi suhtautuvia mulkkuja on toki tullut vastaan, mutta ei sen enempää kuin muissakaan piireissä.

Oman elämänsä tiedeaktivistit antavat akateemikoille huonon maineen

Opiskeluvuosieni myötä olen oppinut tunnistamaan paremmin myös niitä tyyppejä, joiden vuoksi alunperin sain käsityksen siitä, että akateemiset henkilöt ovat ylimielisiä. Kyseessä on uskoakseni hyvin pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi ryhmä ihmisiä. Kutsuttakoon heitä tässä vaikkapa oman elämänsä tiedeaktivisteiksi.

Tiedeaktivistit vaikuttavat olevan sinänsä hyvällä asialla. He arvostavat tutkittua, laadukasta ja luotettavaa tietoa ja vastustavat äänekkäästi epätieteellisen tiedon leviämistä. Tämä on tietenkin hyvä, sillä väärää tietoa levitetään nykyään hurjia määriä.

Kauniit tarkoitusperät kaatuvat kuitenkin helposti kurjaan toteutukseen. Törmään mm. sosiaalisessa mediassa toisinaan siihen, kuinka tiedeaktivistit käyttäytyvät milloin vihaisesti, milloin väheksyvästi ja milloin suorastaan alistavasti heitä kohtaan, joiden he katsovat syyllistyvän epätieteellisen tiedon levittämiseen.

Tässä mielessä tiedeaktivisti ei erityisemmin eroa aktivisteista yleensäkin. Toiminnalla on kaunis ja aidosti tärkeä tarkoitus, mutta sitä ajetaan sellaisin keinoin ja sellaiseen sävyyn, joka pikemminkin karkoittaa kuin vetää puoleensa.

Koska olen itsekin pohjimmiltani ärsyttävä nettitrolli, kohdatessani netissä tällaista ylimielistä tiedeaktivismia, tykkään mainita sitä harjoittaville suoraan, että he kuulostavat hieman väheksyviltä ja ylimielisiltä. Tämä yleensä johtaa aktivistin suunnalta älämölöön, sillä he eivät näe itseään ylimielisen väheksyvinä pätijöinä, vaan tutkitun ja luotettavan tiedon esitaistelijoina.

Sitä he toki ovatkin ja siitä heille kaikki kunnia. Itse lähinnä ihmettelen, miksi tärkeän ja arvokkaan tiedon levittäminen täytyy hoitaa mulkuhkoon sävyyn. Kiinnostuneita ja tiedosta hyötyäviä silmäpareja löytyisi varmasti enemmän, jos sävy ei olisi niin poissulkeva.

Vaikka kirjoitan näin, en ole itsekään suinkaan tuollaisen pätemisen yläpuolella. Olen itsekin kokeillut useita kertoja kommunikoida netissä (ja tässä blogissakin) tiedeasioita tuohon samaan sävyyn. Siitä on kuitenkin tullut jälkikäteen aina ikävä fiilis, enkä siksi osaa kokea minkäänlaista ylpeyttä tuollaisesta kommunikaatiosta.

Pidän kyllä itse tieteellistä tietoa suuressa arvossa ja olen osaltani ylpeä ja iloinen siitä, että akateemisten opintojeni aikana olen päässyt osallistumaan tutkimustyöhön. Vielä suuremmassa arvossa pidän kuitenkin inhimillistä kommunikaatiota. Tutkitun ja luotettavan tiedon levittäminen ei ole mielestäni pätevä syy esiintyä muita parempana ihmisenä tai väheksyä muita.

Kannustankin omasta puolestani niin akateemista kuin ei-akateemista väkeä arvostamaan ja kunnioittamaan toisiaan sekä näkemään toisissaan ne parhaat puolet. Jokainen meistä on joskus puutteellinen ja väärässä, mutta se on ennemminkin hetki ojentaa toiselle ihmiselle kätensä, eikä suinkaan nostaa itseään toisen yläpuolelle.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia