Pelkäätkö rokotuksia, verinäytteiden ottoa tai muita lääketieteellisiä tilanteita, joissa sinua pistetään? Onko piikkikammo tai rokotepelko tuttu tunne? Et todellakaan ole yksin!
Nyt kun kansaa rokotetaan koronatautia vastaan, rokote- ja piikkikammosta on tullut erittäin ajankohtainen aihe. Silti siitä puhutaan yllättävän vähän. Haluttomuus ottaa rokotetta lasketaan usein automaattisesti rokotevastaisuudeksi, vaikka erittäin monessa tapauksessa kyseessä on rokotevastaisuuden sijaan ihan tavallinen neulapelko.
Eri lähteiden mukaan piikkikammo vaivaa noin 10-20 prosenttia väestöstä. Pelon määrällä on tapana vähentyä iän lisääntyessä, mutta monilla se säilyy läpi koko elämän. Naisilla piikkikammo on hieman yleisempää kuin miehillä ja kaikkein yleisintä se on lapsilla.
Lisäksi tutkimuksissa on ilmennyt, että noin viidesosa piikkejä pelkäävistä henkilöistä on vältellyt tilanteita, joihin liittyy pistetyksi tuleminen. Tämä todistaa sen puolesta, että myös tämän hetkisessä tilanteessa osa haluttomuudesta ottaa Covid19 -rokotetta liittyy mitä todennäköisimmin juuri piikkikammoon.
Mikäli neulapelko estää terveyden kannalta tärkeisiin tutkimuksiin tai vaikkapa rokotuksiin hakeutumisen, sitä voidaan pitää omalle terveydelle vaarallisena pelkona.
Rokote- ja piikkikammon vähentäminen
Koska kyseessä on tällä hetkellä erittäin tärkeä asia, on tärkeää pohtia sitä, kuinka rokote- ja piikkipelkoaan voisi vähentää.
On tärkeää huomata, että rokote- ja piikkipelossa on kyse kahdesta erillisestä pelon aiheesta. Piikkikammolla tarkoitan pelkoa varsinaisia piikkejä ja pistetyksi tulemista kohtaan, kun taas rokotepelossa on kyse siitä, että pelätään varsinaisen rokotteen sisältöä ja siihen mahdollisesti liittyviä jälkiseuraamuksia. Nämä saattavat esiintyä samanaikaisesti, mutta niitä ei tule sekoittaa toisiinsa, sillä niitä hoidetaan eri tavoin.
Seuraavaksi nostan esiin tapoja, joilla näitä pelkojaan voi pyrkiä vähentämään tai edes jossain määrin hallitsemaan. Kuten aina pelon hoidosta puhuttaessa on muistettava seuraava:
Tarkoitus ei ole varsinaisesti poistaa pelkoa kokonaan, sillä se on joko erittäin vaikeaa tai joskus jopa mahdotonta. Siksi pyrkimyksenä on vähentää pelkoaan edes siinä määrin, että pystyy selviämään tilanteista, joihin liittyy pistetyksi tulemista. Nykyisessä tilanteessa voi pyrkiä esimerkiksi siihen, että saa pelkoaan edes sen verran kuriin, että uskaltaa ottaa koronarokotteen.
Piikkikammo ja sen hoitaminen
Tässä osiossa puhun varsinaisesta piikkikammosta eli pistetyksi tulemisen pelosta. Hieman alempana taas käsittelen rokotepelkoa.
Piikkikammon kohdalla voimme vaikuttaa pelkoon kahtena eri ajankohtana: ennen pistostilannetta ja pistostilanteen aikana. Molempiin ajankohtiin liittyvät omat pelkoa vähentävät ja sen hallitsemista helpottavat keinonsa.
Varsinainen pelon työstäminen tapahtuu jo etukäteen. Piikkikammoa hoidetaan tyypillisesti altistumisterapian keinoin. Tämä tarkoittaa sitä, että totutellaan asteittain sietämään piikittämiseen liittyviä tilanteita. Tällöin yleensä aloitetaan ns. pelon tikapuiden rakentamisella. Se tapahtuu seuraavasti:
Ensin listataan piikittämiseen liittyviä tilanteita, joista toiset ovat enemmän ja toiset vähemmän pelottavia. Esimerkiksi seuraavasti, vähiten pelottavasta tilanteesta aloittaen:
- Luetaan tai kuunnellaan, kun muut ihmiset puhuvat piikin saamisesta
- Katsotaan videoita, joissa piikitetään elotonta esinettä tai vaikkapa hedelmää
- Katsotaan kuvia, joissa toista ihmistä piikitetään
- Katsotaan videoita, joissa piikitetään toista ihmistä
- Pidetään piikityksessä käytettävää ruiskua omassa kädessään, kun ruiskun neulan päällä on suoja
- Pidetään piikityksessä käytettävää ruiskua omassa kädessään, kun neulan suoja on poistettu ja neulaosa on paljaana
- Kosketetaan piikityksessä käytettävän ruiskun neulaa
- Katsotaan paikan päällä, kun toista ihmistä piikitetään
- Tullaan itse piikitetyksi
Tarkoitus on totutella askel askeleelta piikitykseen ja siihen liittyviin tilanteisiin. Tämä toimii siksi, että pelolla on tapana vähentyä sitä mukaa, mitä tutumpi tilanteesta tulee. Mitä tutumpi tilanne on ja mitä paremmin ymmärrämme sitä, sitä vähemmän huolia tilanteessa tyypillisesti herää.
Tämän on todettu olevan tehokasta myös lapsilla, joilla piikkikammo on usein erityisen kovaa. Kun lapsille on järjestetty esimerkiksi “tutustutaan lääkärin työhön” -tyyppisiä teemapäiviä, joiden aikana lääkärit kertovat rokottamisesta, esittelevät työvälineitään ja antavat lasten pidellä ruiskua, on lasten pelko piikkejä kohtaan vähentynyt.
Myös järkeily on joidenkin kohdalla tehokas keino piikkikammon vähentämiseen. Kun pystyy järkeilemään, että pistos ei satu, että se ei hajota kehosta mitään tärkeitä osia ja että tilanne on nopeasti ohitse, ei pelolle jää paljoa perusteita. Tämä toimii siksi, että pelon aktivoituminen tarvitsee yleensä ns. kognitiivisen elementin, eli käytännössä pelkoa lietsovien ajatusten ajattelua. Mitä vähemmän tällaisia ajatuksia ajattelee, sitä epätodennäköisimmin pelko aktivoituu.
Voimakkaan pelon tapauksessa pelkkä järkeily ei kuitenkaan ole aina tarpeeksi tehokas keino. Tilanne voi pelottaa, vaikka ajatusten tasolla ymmärtäisikin, että pelättävää ei ole.
Pyörtymisen ja jännityksen näkymisen pelko
Piikkikammo ei aina liity vain itse varsinaiseen piikin saamiseen, vaan myös siihen, kuinka itse reagoimme kyseisessä tilanteessa. Huolia saattaa aiheuttaa esimerkiksi se, että jännityksemme näkyy ulospäin, jolloin saatamme hävetä sitä, että joku saattaa pitää meitä turhan pelokkaina.
Tätä pelkoa voi vähentää tieto siitä, että piikkikammo on erittäin yleinen ja normaali ilmiö, jota varsinkaan tilanteeseen liittyvät ihmiset (ts. lääkintähenkilökunta) ei todellakaan pidä nolona. Päinvastoin, tutkimuksissa on todettu, että monet terveydenhuollon parissa itsekin työskentelevät ovat piikkikammoisia!
Pelkoa voi aiheuttaa myös ajatus siitä, että menettää tilanteessa tajuntansa. Tämäkin pelko on sikäli turha, että piikitystilanteessa pyörtyminen on erittäin tavallinen ja normaali reaktio, jota tuskin kukaan (paitsi ihminen itse) pitää nolona.
Lisäksi sairaalat ovat yleisesti ottaen se turvallisin mahdollinen paikka, mikäli tajuntansa menettää. Osaava henkilökunta pitää huolen, että pyörtynyt saadaan nopeasti jaloilleen.
Pyörtymisen pelon vähentämisessä tehokkaaksi on havaittu lihasjännitystekniikan käyttö. Siinä henkilöä ohjeistetaan vuoron jännittämään ja vuoron rentouttamaan lihaksensa. Tämän toimintamekaniikka perustuu siihen, että lihasten vuoron perään tapahtuva jännittäminen ja rentouttaminen ylläpitää verenpainetta ja siten vähentää pyörtymisen todennäköisyyttä.
Pelon vähentäminen piikitystilanteessa
Varsinaisessa piikitystilanteessa pelon vähentäminen ei välttämättä enää onnistu, mutta tilannetta voi silti helpottaa monin tavoin. Tyypillisesti suositellaan omasta hengittämisestään huolehtimista (hitaita, syviä henkäyksiä yhdistettynä hitaaseen uloshengitykseen), mutta tämä saattaa olla vaikeaa, jos koettu pelko on voimakasta.
Tällöin järkevää on esimerkiksi se, että piikityksen ajan katsoo jotakin muuta kuin sitä omaan ihoon uppoavaa piikkiä. Huomion voi kohdistaa esimerkiksi omaan puhelimeen, josta voi katsella vaikka videota tai lukea jotakin tekstiä. Tämän teho perustuu siihen, että ihmisen aivot eivät ole erityisen hyviä jakamaan huomiota kahden asian välillä. Kun huomion suuntaa johonkin toiseen asiaan, sitä jää vähemmän pelon huomioimiseen. Tällöin pelon voimakkuus yleensä vähenee.
Lasten kohdalla voi toimia se, että lasta leikitetään piikitystilanteen aikana. Toimintaperiaate on sama, eli huomion kääntäminen pois pelon kohteesta ja siihen liittyvistä huolista. Myös kosketus saattaa rauhoittaa lasta.
Itselläni taas toimii parhaiten se, että pyrin aktiivisesti keskustelemaan muiden paikalla olevien (eli yleensä hoitajan) kanssa. Kun keskityn puhumiseen, en keskity piikin pelkäämiseen, jolloin koettu pelko vähenee. Muutenkin omista huolistaan kannattaa kertoa avoimesti hoitajalle, sillä monet heistä ovat varsin taitavia helpottamaan piikkikammoisen oloa.
Rokotepelko ja sen hoitaminen
Rokotepeloissa on kyse peloista itse rokotetta kohtaan. Mitä jos rokote sisältää ainetta, joka osoittautuu elimistölle vaaralliseksi tai mitä jos se laukaisee elimistössä ei-toivotun reaktion tai vakavan sairauden, kuten takavuosilta tutun narkolepsian? Nämä ja vastaavat huolet voivat olla joko perusteltuja tai perusteettomia, mutta koettu pelko on joka tapauksessa todellista.
Tällaisten pelkojen hoitaminen voi olla yksilöstä riippuen helppoa tai vaikeaa. Henkilö, joka ottaa mielellään vastaan tieteellisesti perusteltua informaatiota tai luottaa virallisten tahojen viestintään voi löytää mielenrauhan, kun saa selville, ettei rokotteen ottamiseen sisälly todellisia riskejä. Tässä keskeisessä osassa on juurikin luottamus tieteeseen tai virallisten tahojen hyväntahtoisuuteen. Kaikkien kohdalla tätä luottamusta ei kuitenkaan ole.
Rokotteiden pelon hoitaminen on osoittautunut vaikeaksi myös esimerkiksi siksi, ettei rokotteen pelko liity aina varsinaiseen rokotteeseen, vaan pikemminkin ilmiöihin, joita jotkut uskovat asiaan liittyvän. Kyse voi olla esimerkiksi erilaisista salaliittoteorioista, kuten siitä, että liskomies-juutalaisista koostuva varjohallitus haluaa pakkorokottaa kansan, jotta rokotteen ohessa voitaisiin ujuttaa ihmisiin mielenhallinta-siruja ja tehdä näistä tahdottomia orjia.
Niin älyttömiltä tällaiset teoriat kuin kuulostavatkin, löytyy kuitenkin paljon ihmisiä, joita tällaiset asiat oikeastikin huolettavat. Vaikka huolten syyt olisivatkin itsessään perusteettomia, itse huolia ei tule kuitenkaan väheksyä, eikä niihin tule suhtautua ylimielisesti. Tämä on tärkeää siksi, että ikävä, ylimielinen ja torjuva suhtautuminen voivat rikkoa luottamusta huolestuneiden ihmisten ja terveydenhoitojärjestelmän välillä ja siten tehdä näiden ihmisten saamisesta terveydenhuollon piiriin entistäkin hankalampaa.
Paras apu tällaisiin huoliin on laadukas, selkokielinen ja tieteellisesti validi informaatio. Kun ihminen ymmärtää sen, miksi rokote toimii ja miksi se on todennäköisesti vaaraton, vähenevät siihen liittyvät huolet.
Se, onko tällainen apu tehokasta, vaikuttaa olevan paljolti kiinni siitä, kuinka omistautunut ihminen on ajatukselle rokotteiden vaarallisuudesta tai pahansuovuudesta. Jos rokotepelko liittyy lähinnä heikkoon medialukutaitoon ja tahattomaan huuhaa-materiaaleille altistumiseen, voi hoidoksi riittää selkokielisten asiamateriaalien ja tieteellisesti perustellun tiedon tuominen rokotepelkoisen ulottuville.
Jos kyse taas on siitä, että ihminen lukee itsensä osaksi jonkinlaista pientä eliittiä, joka on saanut selville “tavalliselta kansalta salatun totuuden” ja täten aktiivisesti vastustaa kaikkea tieteellistä tai virallista informaatiota, ei rokotepelon vähentäminen välttämättä onnistu, sillä ihmiseltä itseltään puuttuu halu siihen. Pikemminkin pelko toimii tässä tilanteessa meriittinä ja osoituksena omasta älykkyydestä sekä kyvystä nähdä “vallanpitäjien valheiden läpi”.
Riskien sietokyvyn vaikutus
Tärkeässä osassa rokotepelkoa on myös yksilöllinen riskinsietokyky. Vaikka rokotteet olisi todettu lähes tai täysin vaarattomiksi, tämä ei riitä kaikille. Vaikka mahdollisuus rokotteesta koituviin ikäviin seuraamuksiin olisi kuinka teoreettinen ja mikroskooppinen tahansa, voi siihen liittyvä huoli olla siltikin erittäin todellinen.
Hyvä puoli asiassa on se, että tällaisilla huolilla on tapana vähentyä sitä mukaa, kun todisteita rokotteen vaarattomuudesta kertyy. Esimerkiksi Covid19 -rokotteen kohdalla kyse on hyvin uudesta, vasta kehitetystä rokotteesta, jolloin on ymmärrettävää, että se huolettaa ihmisiä. Kun aikaa kuluu ja todisteita sen vaarattomuudesta kertyy, tällaiset huolet todennäköisesti vähenevät.
Tästäkin syystä rokotekriittisiä henkilöitä ei tule automaattisesti tuomita hölmöiksi salaliittohömpän kuluttajiksi, vaan suhtautua heihin kuin kehen tahansa todennäköisesti perusteettomasta pelosta kärsiviin ihmisiin. Jonkinlaisia perusteettomia pelkoja löytyy pitkälti meiltä kaikilta, joten jakolinjoja “meihin ja heihin” ei tässä asiassa tule turhan päiten luoda.
Aionko itse ottaa rokotteen?
Koronarokotteen ajankohtaisuuden vuoksi tämäkin asia tietenkin kiinnostaa ja omalta osaltani vastaan siihen mielelläni. Otan rokotteen hyvällä mielellä, mutta olen samalla ihan tyytyväinen siihen, etten ole jonossa ensimmäisenä, vaan pikemminkin häntäpäässä. Merkittävä osa lähipiiristäni taas on jo rokotettu, sillä valtaosa läheisistäni työskentelee terveydenhuollossa.
Omasta puolestani suosittelen rokotteen ottamista, mutta ymmärrän hyvin, miksi asia saattaa huolettaa. Ihminen ei lähtökohtaisesti ole olento, joka pitää siitä, että hänen kehoonsa työnnetään teräviä esineitä ja vieraita aineita, olkoot esineet kuinka pieniä tai aineet kuinka vaarattomia tahansa.
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Lisää tekstejä erilaisten pelkojen hoitamisesta löytyy blogin arkistosta sekä Rohkeuskoulun sivuilta.
Lähteet
Choy, Y., Fyer, A. J., & Lipsitz, J. D. (2007). Treatment of specific phobia in adults. Clinical psychology review, 27(3), 266-286.
Kajikawa, N., Maeno, T., & Maeno, T. (2014). Does a child’s fear of needles decrease through a learning event with needles?. Issues in comprehensive pediatric nursing, 37(3), 183-194.
Kleinknecht, R. A. (1993). Rapid treatment of blood and injection phobias with eye movement desensitization. Journal of Behavior Therapy and Experimental Psychiatry, 24(3), 211-217.
McLenon, J., & Rogers, M. A. (2019). The fear of needles: A systematic review and meta‐analysis. Journal of advanced nursing, 75(1), 30-42.
Rainwater, N., Sweet, A. A., Elliott, L., Bowers, M., McNeill, J., & Stump, N. (1988). Systematic desensitization in the treatment of needle phobias for children with diabetes. Child & family behavior therapy, 10(1), 19-31.
Turnage, J. R., & Logan, D. L. (1974). Treatment of a hypodermic needle phobia by in vivo systematic desensitization. Journal of Behavior Therapy and Experimental Psychiatry, 5(1), 67-69.
Wright, S., Yelland, M., Heathcote, K., Ng, S. K., & Wright, G. (2009). Fear of needles-nature and prevalence in general practice. Australian family physician.