puhelinkammo

Hei!

Tämän tekstin aiheena on puhelinkammon voittaminen. Puhelimeen puhuminen pelottaa monia. Itsekin koin puhelimeen puhumisen hyvin ahdistavana monen vuoden ajan ja välttelin sitä parhaani mukaan.

Vuosien aikana olen kuitenkin kerännyt muilta vinkkejä kyseisen kammon päihittämiseen ja onnistunutkin vähentämään omani lähes olemattomiin. Olen myös nähnyt, kuinka monet muutkin onnistuvat tässä. Katsotaan siksi seuraavaksi keinoja, joilla omaa puhelinkammoaan voi pyrkiä hoitamaan.

puhelinkammo
Hän aiheuttaa pelkoa.

Tunnista, mikä puhelimeen puhumisessa tarkalleen ottaen pelottaa

Harva ihminen pelkää varsinaisesti puhelimeen puhumista tai puhelujen soittamista itsessään. Soittaminen ja puhuminen eivät ole itsessään uhkaavia asioita. Sen sijaan puhelun aikana voi tapahtua paljon sellaista, mikä tuntuu uhkaavalta.

Mitä paremmin pystymme tunnistamaan tarkat pelkomme kohteet, sitä tehokkaammin voimme myös löytää keinoja pelon hoitamiseen. Hyvä uutinen on se, että puhelinkammo on hoidettavissa ja siinä voi onnistua erinomaisesti myös omin voimin. Toki pelosta vapautuminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta harva hyvä asia tulee helposti ja ilmaiseksi.

Pyri siis tunnistamaan, mitä tarkalleen ottaen pelkäät, kun soitat ja puhut puhelimessa.

Pohdi myös, tuntuvatko juuri tietynlaiset puhelut muita hankalammilta:

Onko esimerkiksi viranomaiselle soittaminen selvästi vaikeampaa kuin kaverille soittaminen? Onko ihastuksensa kohteelle soittaminen vaikeampaa kuin perheenjäsenelle soittaminen? Onko myyntipuhelun soittaminen vaikeampaa kuin työkaverille soittaminen?

Mikäli tietyt puhelut ovat vaikeampia kuin toiset, ohjaa tämä meidät kohti oivallusta, ettemme pelkää puheluja itsessään, vaan jotakin, mikä voi tapahtua juuri tiettyjen puheluiden aikana. Esimerkiksi:

Väärinymmärretyksi tuleminen

Kun kommunikoimme toistemme kanssa puhelimella, ei käytössämme ole kaikkea sitä sosiaalista informaatiota, jonka avulla pyrimme yleensä ymmärtämään toisiamme. Emme näe toistemme ilmeitä ja eleitä, vaan joudumme ottamaan toisistamme selkoa pelkkien sanojen ja äänenpainojen avulla.

Tämä ei ole aina helppoa, vaan altistaa sille, että tulemme ymmärtäneiksi toisiamme väärin. Lisäksi puhelussa voi esiintyä häiriöitä tai jompikumpi puhelun osapuolista saattaa olla meluisassa tilassa. Tämä kaikki vaikeuttaa puhumista ja ymmärtämistä. Riski väärinymmärryksien syntymiseen on ihan todellinen.

Moni puhelinkammoinen arastelee erityisesti “virallisia” puheluita, eli esimerkiksi viranomaisten ja virastojen kanssa asioimista. Tämä on ymmärrettävää, sillä viranomaiset ovat meihin kansalaisiin nähden usein jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa. Esimerkiksi kansaneläkelaitos päättää, saammeko vaikkapa kovasti tarvitsemaamme taloudellista tukea. Tällöin meillä on luonnollisesti tarve tulla ymmärretyiksi mahdollisimman hyvin. Riski tulla väärinymmärretyksi voi näissä tilanteissa luonnollisesti ahdistaa.

Puhelut ovat usein myös nopeatempoisia, joten ihan kaikesta sanotusta ei saa ihan heti otetta, varsinkaan, kun emme näe toisten ilmeitä ja eleitä. Nopeatempoisuus on haastavaa ja siksi ahdistavaa. Sitä vastaan voi onneksi taistella kysymällä puhelun aikana välillä selvennöstä siihen, mitä on juuri sanottu: anteeksi, en kuullut mitä sanoitte, voisitteko toistaa?

Tämä taas on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin jos olemme muutenkin luonteeltamme ujoja. Voi tuntua todella kiusalliselta kysellä selvennöstä, varsinkaan useita kertoja. Ai mitä? Anteeksi, en kuullut vieläkään. Äh, voisitteko vielä kerran toistaa, tämä kuuluu nyt jotenkin tosi huonosti.

Selvennöksen kysyminen on kuitenkin tärkeä taito, mikäli haluaa vähentää väärinymmärryksien syntymisen pelkoa. Taito on tärkeä myös joissain muissa elämäntilanteissa. Ennen minulle jäi usein epäselvä olo esimerkiksi lääkärillä käymisen jälkeen: “Ymmärsinköhän kaiken nyt ihan oikein? Entä ymmärsiköhän lääkäri nyt ihan täysin sen, mitä yritin kertoa?”.

Nykyään onneksi jo osaa pyytää selvennöstä vaikka ylimääräisenkin kerran: Hei, tarkistan vielä kerran, että ymmärsin kaiken varmasti oikein.

puhelinpelko
Hän vaanii.

Se, että osoittaa olevansa huono puhuja

Toinen yleinen, puheluissa pelätty asia on se, että puhelun aikana osoittaudumme olevamme viestinnällisiltä taidoiltamme tavalla tai toisella “vajavaisia”. Pelkäämme esimerkiksi sitä, ettemme saa muotoiltua asiaamme selvästi, jätämme jonkin olennaisen asian mainitsematta tai muuten vain puhumme epäselvästi tai “oudosti”. Pelkäämme, että toinen osapuoli joutuu pinnistelemään ja keskittymään, jotta ymmärtäisi meitä.

Heikoksi viestijäksi osoittautuminen voi tuntua nololta ja aiheuttaa häpeää. Mieleen saattaa nousta huolia, kuten “mitähän tuo toinen nyt ajattelee minusta, kun ei saa edes selvää puheestani…”

Tähän liittyy usein myös “häiriöksi olemisen pelkoa“, eli meitä saattaa ahdistaa se, että kuvittelemme olevamme toiselle ihmiselle häiriöksi, kun pakotamme hänet puhumaan kanssamme puhelua, jossa emme saa edes kunnolta ilmaistua asiaamme.

Mieleeni on syöpynyt kirkkaasti eräs tapaus:

Olin 14 -vuotias ja työskentelin ensimmäisessä työssäni lehdenjakajana. Eräänä päivänä en ollut saanut lehtitoimitustani, joten lehtien jakaminen ei olisi onnistunut. Soitin jakelukeskukseen tiedustellakseni lehtieni olinpaikkaa.

Keskuksesta luonnollisesti kysyttiin sukunimeäni, jotta he voisivat tutkia asiaa. Sukunimeni on Särki ja minulla oli tuolloin todella paha ärrävika. En siis kaikesta yrittämisestä huolimatta saanut lausuttua sukunimeäni sillä tavoin, että puhelimen päässä oleva virkailija olisi sitä ymmärtänyt:

“Siis Säiki? Ei täällä ole mitään Säikeä, usko jo!”

Jostain syystä virkailijalle ei myöskään tullut mieleen, että minulla voisi olla puhevika, enkä itsekään 14-vuotiaan teinipojan sosiaalisilla kyvyillä sitä osannut hänelle selittää, vaan puhelukokemus tuntui kauttaaltaan ahdistavalta ja nöyryyttävältä, minkä lisäksi koin olevani virkailijalle suureksi häiriöksi, kun tivasin häneltä apua asiaan, jota en saanut edes selitetyksi.

Lisäksi ne lehdetkin jäivät jakamatta.

Aikuisena, sosiaalisen itsevarmuuden lisääntymisen myötä olen onneksi tajunnut, että “huonoja puhujia” on niin paljon, ettei kyseessä ole mikään poikkeava asia, jota tarvitsisi hävetä. Ihmiset saattavat puhua epäselvästi niin monista erilaisista syistä, ettei oman epäselvän puheen vuoksi lopulta edes erotu tästä valtavasta joukosta.

Lisäksi varsinkaan virkailijoita ja asiakaspalvelijoita eivät äännevirheet ja muut puheen epäselvyydet kiinnosta, sillä he saavat hyvin paljon puheluita hyvin eri tavoin puhuvilta ihmisiltä. Oma puhelumme on vain yksi puhelu näiden kaikkien muiden joukossa ja he unohtavat meidät lähes heti puhelumme loputtua.

uhkaava puhelin
Hän uhkaa.

Se, ettei onnistu puhelunsa tavoitteessa

Ellei kaverille pirauttamista lasketa, niin soitamme yleensä puheluita siksi, että haluamme saada jonkin asian hoidettua. Usein nämä asiat ovat vieläpä varsin tärkeitä:

Ehkä haluamme selvittää, miksi verottaja on lähettänyt ylimääräisen karhukirjeen. Ehkä taas ihmettelemme, miksi kansaneläkelaitos on yhtäkkiä evännyt opintotukemme. Tai ehkäpä haluamme pyytää ihastustamme treffeille. Tai sitten tarkoituksenamme on soittaa yrityksemme kannalta tärkeä myyntipuhelu.

Nämä kaikki ovat tilanteita, joissa panokset ovat korkealla. Tilanteen lopputuloksella on meille suurta merkitystä. Sosiaaliset tilanteet taas säännönmukaisestikin jännittävät sitä enemmän, mitä enemmän panoksia niissä tuntuu olevan. Tässä tapauksessa kyse ei olekaan varsinaisesti vain puhelinpelosta, vaan yleisemmin epäonnistumisen pelosta.

Se, että päätyy kiusalliseen sosiaaliseen tilanteeseen

Koska puheluiden aikana meidän on mahdotonta lukea toistemme eleitä ja ilmeitä, on meidän vaikeampaa välttää erilaisia pieniä sosiaalisia “virheitä” ja kömmähdyksiä. Esimerkiksi:

  • Epätahtisuus: puhumme samanaikaisesti ja toisen osapuolen päälle. Tämä saattaa toistua useitakin kertoja puhelun aikana. Kiusallista!
  • Selittämisen ja ymmärtämisen vaikeudet: jompikumpi osapuoli ei ymmärrä toista, vaikka molemmat tekisivätkin kovasti töitä ymmärryksen eteen. Kiusallista!
  • Yliavuliaisuus: puhelun toinen osapuoli on niin korostuneen halukas auttamaan toista osapuolta, että tekee jatkuvasti liiallisen nopeita johtopäätöksiä ja oletuksia toisen puheista ja päätyy pikemminkin häiritsemään, kuin edistämään ymmärryksen syntymistä. Kiusallista tämäkin!
  • Punaisen langan katoaminen: puhelun osapuoli jää miettimään sitä, mitä toinen juuri sanoi ja häneltä menee sen vuoksi ohi kaikki se, mitä toinen sen jälkeen puhuu. “Äh, voitko sanoa tuon asian vielä kerran, jäin taas miettimään jotain omiani!”

Onneksi nämä ja vastaavat kömmähdykset ovat lähes poikkeuksetta aivan harmittomia, mutta ne voivat silti altistaa häpeän ja nolouden tunteille, joita emme ymmärrettävästi halua kokea. Sosiaalisesta ahdistuneisuudesta ja ujoudesta kärsivät ihmiset myös ylikorostavat tällaisten kömmähdysten merkitystä:

Se, että puhelun aikana esimerkiksi puhumme useaan otteeseen toistemme päälle, on tosiasiassa hyvin pieni ja merkityksetön, jopa hauska kömmähdys. Sosiaalisesta ahdistuneisuudesta kärsivä saattaa kuitenkin jäädä häpeämään asiaa pitkäksikin aikaa ja tehdä siitä varsin suurenneltuja ja kielteisiä johtopäätöksiä:

Nyt se varmaan ajattelee, että mä oon tosi töykeä kun puhuin koko ajan sen päälle ja muutenkin ihan huono puhumaan, parempi varmaan vaan, että olisin hiljaa.

Varsin todennäköisesti puhelun osapuoli ei ajattele mitään tällaista, mutta ahdistuneen ihmisen voi olla ymmärrettävästi varsin vaikeaa uskoa sitä. Syy tähän löytyy esimerkiksi siitä, että sosiaaliseen ahdistuneisuuteen liittyy usein korostuneen kielteinen ihmiskuva. Näemme silloin muut ihmiset kielteisessä valossa ja koemme heidän olevan esimerkiksi lähtökohtaisen ilkeitä ja epäluotettavia ja suhtautuvan meihin siksi ikävällä tavalla.

(Todellisuudessa valtaosa ihmisistä ovat varsin asiallista ja hyväntahtoista väkeä, eikä heitä yleensä tarvitse pelätä ja epäillä pahantahtoisuudesta.)

Se, ettei saa asiaansa selitetyksi ja se, että jäätyy kesken puhelun

Yleinen pelko on myös se, että puhelun aikana jäädymme tai menemme “jumiin”, emmekä saa asiaamme selitetyksi. Saatamme pelätä myös sitä, että hätämme keskellä unohdamme täysin sen, mistä meidän pitikään puhua ja mitä pitikään sanoa seuraavaksi.

Tämä on ymmärrettävä ja usein aiheellinenkin pelko, mutta se on onneksi helposti ratkaistavissa:

Ennen puhelua itselleen kannattaa kirjoittaa muistiin kaikki se, minkä haluamme saada sanotuksi. Itse tein tätä aikoinani ihan vain merkitsemällä tärkeimmät asiat ranskalaisin viivoin. Halutessaan asiansa voi kuitenkin kirjoittaa auki paljon seikkaperäisemminkin.

Jos puhelun aikana sitten tulee jäätyminen, voi asiansa lukea suoraan paperista. Periaate on sama kuin esitelmää pitäessä: muistilapun kanssa olo on rauhallisempi ja asia pysyy paremmin mielessä.

Apua voi olla myös siitä, että kirjoitetut asiat käy ääneen lävitse juuri ennen puhelua. Näin asia voi jäädä paremmin mieleen, minkä lisäksi omaan itseilmaisuunsa voi saada harjoittelun avulla lisää itsevarmuutta.

Asiansa aukikirjoittamisessa voi käyttää tarvittaessa melkoista pikkutarkkuutta. Itse kirjoitin aikoinaan auki useita vaihtoehtoisia keskustelurunkoja, sillä minua ahdisti se, etten voi etukäteen tietää, mitä toinen osapuoli tulee vastaamaan omiin vuorosanoihini. Kirjoitin siksi useita “etenemisreittejä”:

Jos se sanoo että X, niin minä sanon seuraavaksi että Y. Jos se sanoo että Z, niin minä sanon että A.

Asiansa aukikirjoittaminen voi tuntua työläältä, mutta se auttaa. Työ on palkintonsa arvoinen, mikäli se auttaa meitä saamaan lisää mielenrauhaa ja soittamaan puheluja, jotka muutoin jäisivät soittamatta.

Lisää keinoja puhelinkammon vähentämiseen

Omasta jännittämisestään avoimesti kertominen

Ihmisillä on usein melkoinen tarve salata oma jännittämisensä. Tämä on ymmärrettävää, sillä jännittäminen koetaan kulttuurissamme jonkinlaisena heikkouden tai huonouden osoituksena. Tämä on tosin turhaa ja ikävää, sillä me kaikki jännitämme, eikä jännittämisessä ole mitään hävettävää.

Jännittämisensä salaaminen on kuitenkin ongelmallista, sillä varsinkin vahvaa jännittämistä on vaikeaa saada pysymään piilossa. Jännitys kuuluu puheestamme ja äänenpainoistamme sekä näkyy usein kehonkielestämme. Jotta sen saisi pysymään piilossa, joutuu jännittämisen piilotteluun keskittymään todella kovasti. Tämä vie kuitenkin huomiotamme pois muista asioista, kuten puhumisesta. Mitä enemmän keskitymme jännityksemme salaamiseen, sitä vähemmän kapasiteettia meille jää esimerkiksi siihen, mitä meidän nyt seuraavaksi pitikään sanoa!

Siksi eräs hieman hankala, mutta todella tehokas keino on myöntää avoimesti, että jännittää puheluita. Esimerkiksi puhelun alussa voi ohimennen mainita, että “mua muuten jännittää tosi paljon puhua puhelimessa, mutta katsotaan, eiköhän tämä jotenkuten suju.”

Näin poistamme itseltämme tarpeen keskittyä jännittämisemme salaamiseen ja samalla johtaa siihen, että toinenkin osapuoli suhtautuu meihin ymmärtäväisemmin, vaikka emme onnistuisikaan puhumaan ihan sulavasti ja selkeästi.

Vaikea keino tämä voi olla siksi, että monien mielestä epävarmuutensa paljastaminen on hyvin noloa, eikä sitä pidä tehdä missään tilanteessa. Oman kokemukseni mukaan erityisesti monet miehet ajattelevat näin. Aina pitäisi muka vaikuttaa täydellisen vahvalta ja itsevarmalta.

(Ei pidä. Todellista itsevarmuutta on se, ettei omaa jännittämistään häpeile, vaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja uskaltaa näyttää sen myös muille.)

Harjoittele “turvallisten” puhelujen avulla

Puhelimeen puhumiseen voi totuttautua myös harjoittelun avulla. Nyrkkisääntö on se, että tunnemme itsemme sosiaalisissa tilanteissa sitä varmemmiksi, mitä tutumpia nämä tilanteet ovat ja mitä paremmin osaamme luottaa siihen, että selviämme näistä tilanteista kunnialla. Eli yksinkertaistaen:

Mitä enemmän kokemus tilanteesta + luottamusta omiin kykyihin = Sitä enemmän itsevarmuutta

Kokemusta puhelimeen puhumisesta saa tietenkin puhumalla puhelimessa. Tätä kannattaa kuitenkin aluksi tehdä sellaisessa seurassa, joka tuntuu jo valmiiksi melko turvalliselta. Siis esimerkiksi ystävien ja perheenjäsenten kanssa. Kun heidän kanssaan puhuminen alkaa tuntumaan helpolta, voi aina toisinaan pyrkiä soittamaan hieman haastavampiakin puheluita.

Omassa työssäni olen havainnut, että puhelinkammo tuntuu olevan erityisen yleistä nuorilla. Tämä on ymmärrettävää paitsi siksi, että nuorena on muutenkin vähemmän kokemusta sosiaalisista tilanteista, mutta myös seuraavasta syystä:

Moni nuori kertoo, ettei oikeastaan soita koskaan puheluita, sillä lähes kaikki hoituu nykyään myös tekstareilla, watsapilla tai suoraan netissä. Käytännössä siis kokemusta puhelimeen puhumisesta ei yksinkertaisesti ole.

Itsevarmuus perustuu kuitenkin niin merkittäviltä osin kokemukseen, että on hyvin vaikeaa päästä pelosta eroon, jos ei hanki kokemusta niistä tilanteista, joita pelkää. On vaikeaa tuntea itsensä itsevarmaksi tilanteissa, joita ei tunne. Siksi harjoittelu on aidosti tärkeää.

Nuoret ovat myös kertoneet, että eivät ole saaneet kotonaan varsinaista opetusta puhelimeen puhumisessa. Tämä on mielenkiintoinen havainto, sillä itse kuulun vielä siihen sukupolveen, jonka kotona oli lankapuhelimet, eli puhelimeen puhumista joutui opettelemaan jo lapsena. Meillä vanhemmat myös opastivat siihen.

Palkitse itsesi ja hanki hyviä kokemuksia

Puhelimeen puhumiseen kannattaa myös alkaa ankkuroimaan myönteisiä muistijälkiä. Puhelun soittamisen jälkeen itsensä voi palkita jollakin mieluisalla tavalla. Ensimmäisten puhelujen jälkeen palkinto voi olla melko suurikin.

Lisäksi kannattaa tietoisesti huomioida riittävän hyvin sujuneet puhelut. Se, että puhelu onnistui, on konkreettinen todiste siitä, että myös tulevat puhelut voivat onnistua!

Suoritustaan kohtaan ei myöskään tule olla liian vaativa. Törmään toistuvasti siihen, kuinka henkilö selviää puhelun soittamisesta tai muusta sosiaalisesta tilanteesta aivan mallikkaasti, mutta ei onnistu perfektionisminsä ja vaativuutensa vuoksi kokemaan suoritustaan riittävän hyvänä. Siksi korostankin, että riittävän hyvä on riittävän hyvä. Ei tarvitse mennä täydellisesti, jotta suorituksestaan voisi olla ylpeä!

Aseta huonot kokemukset asiallisiin mittasuhteisiin

On kylmä tosiasia, että toisinaan eteen tulee myös huonoja kokemuksia. Tämä pätee myös puhelimessa puhumiseen. Joskus langan päässä olevalla ihmisellä on huono päivä ja hän saattaa puhua meille tylysti ja äksysti. Puhelinkammosta kärsivälle tämä saattaa olla todella raskas kokemus.

Tässä tulee kuitenkin muistaa, että nämä ovat melko harvinaisia poikkeuksia. Useimmat ihmiset käyttäytyvät mukavasti ja asiallisesti. Tylyyn ja äksyilevään ihmiseen voi myös yrittää suhtautua säälivästi, sillä ihmiset käyttäytyvät asiattomasti yleensä siksi, että heillä on itsellään vaikeaa ja paha olla. Kyse voi olla toki myös siitä, että he yleisestikin omaavat heikot viestintätaidot.

Ikävät puhelut voivat tuntua traumaattisilta, mutta lopulta kyse on vain yksittäisestä kohtaamisesta, joka unohtuu kyllä ajan myötä.

Lopullinen ratkaisu on sosiaalisen itsevarmuuden kehittäminen

Puhelinpelon taustalla vaikuttavat tekijät eivät liity sinänsä vain puhelimen käyttöön, vaan sosiaalisiin tilanteisiin yleensäkin. Viestintä on melko vaikeaa myös kasvokkain tapahtuvissa kohtaamisissa. Puhelimen käyttö tuo siihen vain yhden vaikeuttavan tason lisää.

Siksi lopullinen ratkaisu puhelinpelkoonkin lienee se, että onnistuu yleisestikin kasvattamaan sosiaalista itsevarmuuttaan. Mitä vähemmän erilaiset viestinnälliset mokat harmittavat, sitä vähemmän muiden kanssa puhumista joutuu pelkäämään.

Mitä vähemmän häpeää, huonouden ja riittämättömyyden tunnetta tuntee siitä, että ilmaisee itseään epäselvästi, jäätyilee keskustelujen aikana, sekoilee sanoissaan ja ääntää sanoja väärin, sitä rennommin sosiaalisia tilanteita voi lähestyä.

Lopuksi

Lopuksi toivotan tsemppiä kaikille, jotka tämän ongelman kanssa joutuvat elämään. Puhelinpelko on ikävä seuralainen, mutta siitä voi oppia eroon. Ja vaikka ei oppisikaan eroon (sillä nopeita ja helppoja nämä asiat eivät ole), voi pelkoaan onnistua ainakin helpottamaan. Toivonkin, että ylläolevat vinkit sekä omat kokemukseni voisivat rohkaista edes hieman!

Suosittelen lopuksi myös Eroon Ujoudesta -eKirjaa tai Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssia, joissa molemmissa käsitellään oman sosiaalisen itsevarmuutensa vahvistamista. Itsevarmuus helpottaa elämää kovasti, myös tässä asiassa.

Tsemppiä!

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Jos haluat lukea lisää sosiaaliseen itsevarmuuteen ja sen vahvistamiseen liittyvistä aiheista, tilaa yritykseni Rohkeuskoulun uutiskirje täyttämällä allaoleva lomake. Kiitos paljon ja tsemppiä!