Rahattomana eläminen on pyllystä. Tämä on toki ollut köyhistä oloista tulevana ihmisenä minulle melko selvää, mutta en ole koskaan joutunut elämään lähes täysin ilman rahaa. Nyt jouduin elämään hetken siten, että minulla oli juuri ja juuri rahaa yksinkertaiseen ruokaan, mutta ei mihinkään muuhun. Tässä tekstissä avaan kokemuksiani tästä epämiellyttävästä elämänvaiheesta.
Tilanne
Olen vuoden 2014 alusta ollut vaihto-opiskelemassa Espanjassa. Koska Espanjasta käsin töiden tekeminen on vaikeaa, suunnittelin talouteni opintotuen sekä alivuokralle laittamani suomi-asunnon vuokratulojen varaan. Opintotuella kykenisin kustantamaan paikallisen asunnon vuokran ja kuukausilipun, vuokratuloilla taas ruoat, elämisen, matkustelun, juomisen ja muut ilot.
Pari kuukautta tämä toimi loistavasti, kunnes tuli ilmi, että suomen asuntooni valitsemani alivuokralainen on ajautunut vaikeaan elämäntilanteeseen, eikä siksi kykene hoitamaan vuokraansa. Käytännössä menetin tämän vuoksi noin 2/3 kuukausittaisista tuloistani. Huhtikuun puoliväliin saakka sinnittelin säästöilläni, kunnes ne ehtyivät. Seuraava mahdollinen pelastus, johon lopulta jouduin turvautumaan, oli kesäkuussa nostettavissa oleva opintolaina. Näin ollen rahattomana eläminen kesti huhtikuun puolestavälistä kesäkuun alkupuolelle.
Jo ennen säästöjen loppumista oli selkeää, että tilanne tulee olemaan varsin ikävä. Ei kuitenkaan auta itku markkinoilla, joten päätin ottaa tilanteesta irti sen, mikä siitä oli irti otettavissa. Oppia, kokea, tehdä huomioita ja kasvaa ihmisenä.
Koska nälkäkuolema ei huvittanut ja koska en halunnut asua täkäläisten kavereiden nurkissa, päätin että vuokrat ja laskut on hoidettava, sekä ruokailu turvattava. Nämä menot rahoitin lainaamalla rahaa kavereilta. Sen sijaan kaikista muista menoista (juomasta, matkustelusta, hauskanpidosta jne.) luovuin täysin. Kavereilta lainaamani summat pidin mahdollisimman pieninä, jotta ei syntyisi pienintäkään kiusausta käyttää lainattua rahaa muuhun kuin laskuihin ja ruokaan.
Mitä tulee ruoan laatuun, meininki liikkui suurin piirtein kananmunat-salaatti-pasta-tonnikala-akselilla. Ei mitään kummoista, ei herkkuja, ei mitään muuta kuin verrattain terveellistä perusruokaa juuri sen verran, että pysyy hengissä ja kykenee harrastamaan liikuntaa.
Oman haasteensa tilanteeseen toi se, etten voinut käyttää kunnolla turvaverkkojani, sillä asuin tosiaan kaukana Suomesta, eikä minulla ollut erityisen paljoa paikallisia ystäviä, joilta olisi voinut pyytää esimerkiksi tavaroita lainaan tai muuta vastaavaa apua.
Rahattomana eläminen: fiiliskierros
En ole varsinaisesti koskaan ollut mikään kovin rahan ja elintason perään oleva ihminen. Olen myös köyhästä ja alunperin neuvostoliitosta kotoisin olevasta maahanmuuttajaperheestä, joten jo kasvatuksen puolesta minuun ei ole ikinä tarttunut sitä tiettyä keskiluokkaista kermaperseisyyttä, joka saa monet kokemaan elintason laskun niin suurena iskuna. Koin elintasosta luopumisen toki ikävänä, mutta lähinnä olankohautuksen arvoisena asiana, sillä pari kuukautta voin aivan hyvin sietää vähä huonompiakin oltavia.
Tilanteessa harmittivat pääasiassa seuraavat asiat:
Resurssien jatkuva tarkkailu. Se, että kaupasta ruokaa hakiessaan joutuu todella tarkkaan miettimään, että onko nyt varaa ostaa yhden vai kaksi tomaattia. Se, että joutuu pitämään jatkuvasti mielessä, kuinka monta päivää vielä selviää, ennen kuin on otettava lisää lainaa. Lainaa otin yleensä parinkympin erissä, jotta kulut pysyvät mahdollisimman pieninä.
Siipeily. Jos kavereiden kanssa tuli lähdettyä jonnekin, varaa mihinkään ei tietenkään ollut. Itselleni tämä olisi ollut ihan okei, mutta muiden oikeustajuun tietysti vaikuttaa se, jos yksi porukasta ei voi syödä eikä juoda. Tämä johti taas siihen, että olin se, jolle muut tarjosivat ruoakia ja juomia. Se taas tuntui todella kiusalliselta, että monessa tilanteessa jouduin elämään ikään kuin muiden siivellä.
Elämän pienet epämukavuudet. Tämä oli se asia, mikä yllätti minut. Olen tottunut esimerkiksi siihen, että kenkien mennessä rikki ne voi viedä korjattaviksi suutarille tai ostaa uudet. Nyt kun suutarin ei ollutkaan varaa, tilanne oli se, että kävelin koko tuon ajan kengillä, joista toisesta oli lähtenyt pohja irti ja joilla kävely oli ihan hemmetin epämukavaa:
Kuten kuvasta näkyy, vasemman kengän korko oli ottanut loparin, ja kävely tapahtui aivan eri tasoissa. Sitä, kuinka terveellistä moinen mahtaa olla selälle, en tahdo edes ajatella. Kyseisen kengän sisään piti jatkuvasti myös työntää pehmikkeeksi paperia, sillä pohja oli niin kulunut, että sen metallirakenteet pistivät jalkapohjaa hemmetin ikävästi:
Vaatteiden kuluminen muutenkin. Koska olen eettisten arvojen ystävä, en mielelläni pilaa maailmaa ostamalla kaappeja täyteen kledjuja, joita en käytä. Vaatteita on siten sen verran kuin tulee käytettyä ja ne käytetään loppuun. Onnettomuudeksi joidenkin vaatteideni (mm. lähes jokaisen sukkani) käyttöikä läheni loppuaan juuri tämän rahattoman vaiheen aikana, joten useimmat sukkani näyttivät tältä:
Mikään ongelmahan tuo ei varsinaisesti ole kun jalassa on kengät, mutta kenkien poisottaminen oli reikäisten sukkien vuoksi lievästi kiusallista.
Ilmeni myös liuta muita pieniä, mutta ärsyttäviä juttuja. Esimerkiksi se, ettei ole varaa käydä parturissa. Se, ettei voi harrastaa seksiä, kun varaa kondomeihin ei ole. Se, ettei voi treffeillä käydessään mennä viinilasilliselle.
Tässä voisi tietysti kysyä: Miksi en saman tien lainannut kavereilta enemmän rahaa, jotta sitä riittäisi myös näihin pieniin mukavuusmenoihin?
Syynä oli se, että koen muiden rahalla elämisen verrattain epämiellyttäväksi. En tykkää olla velkaa enkä tykkää käyttää ystäviäni kävelevinä säästöpossuina. Siksi päätin, että kustannan lainarahalla vain aidosti pakolliset menot. Vaikka olisinkin voinut ylläpitää paljon parempaa elintasoa lainarahalla, päätin etten niin tahdo tehdä ja päätös on tuntunut oikealta.
Köyhäilystä löytyi muuten myös hyviä puolia:
Kunto, terveys & urheilullisuus. Kun ei ole varaa ottaa alkoholia tai mättää naamaansa herkkuja, rasvaprosentti laskee ilahduttavan paljon. Kehoni ei ole ikinä ollut yhtä hyvännäköinen, nyt kun pläskit ovat kadonneet lihasten päältä. Ns. nälkäpakista ei kuitenkaan ole kyse, sillä varsinaista nälkää en suostunut näkemään. Koska aiemmin bilettämiseen ja herkutteluun mennyt aika oli täytettävä jollain, täytin sen urheilulla. Olen toki urheillut muutenkin, mutta nyt kaksinkertaistin määrän ja tulokset ovat kieltämättä hyvin myönteisiä ja tunnen niiden vuoksi jonkinlaista ylpeyttä.
Luonne. Olen joissain määrin valmis allekirjoittamaan väittämän, että niukkuus kasvattaa luonnetta. En ole muutoinkaan pitänyt itseäni ihan pahimpana kitisijänä, mutta menneisyydessä olisin kyllä kitissyt monesta epämukavuudesta, jotka nyt pakon edessä opin ohittamaan olankohautuksella.
Turvaverkko
Se, mitä tämä kokemus erityisesti opetti, on turvaverkkojen tärkeys. Tiedän samanlaisissa tilanteissa olleita ihmisiä, joiden talous on mennyt rikki huomattavasti pidemmäksi aikaa ja ikävimmin seurauksin siksi, ettei heillä minun laillani ollut mahdollisuutta ottaa kavereilta toisinaan hieman apurahaa.
Yhteensä otin eri laskujen maksamiseen, vuokriin, ruokaan ja kuukausilippuihin tänä aikana rahaa hieman alle 1500 euroa (pakolliset menot ennen ruokaa kuussa hieman alle 1000€). Kertaakaan rahan saamisessa ei ollut ongelmia, vaan tilanteestani kuulleet ystäväni tarjosivat rahaa oma-aloitteisesti ja hyvin mielellään.
Olen toki periaatteessa ollut tietoinen, että minulla on turvaverkko, mutten ole ikinä aiemmin sitä tarvinnut. Nyt oli ilahduttavaa huomata, että se todellakin toimii. Lainaamani rahat olen sittemmin pystynyt maksamaan myös takaisin, joten velalliseksi ei tarvitse jäädä.
Erityisen ilahtunut olin turvaverkon laadusta. Mitään ei tarvinnut ruinata, vaan kaikkea tarjottiin melko oma-aloitteisesti. Koko aikana törmäsin vain yhteen tapaukseen lähikaveripiiristäni, jolta ei apua herunut. Hän tosin ilmeisesti kustantaa opiskelunsa vanhempiensa rahoista eikä käy töissä, joten voin ymmärtää haluttomuuden lainata tällaista rahaa.
Mitä rahattomana eläminen kertoo ihmisestä?
Köyhyys ja jopa hetkellinen rahattomuus näyttää olevan monille tila, joka luo pohjan hyvinkin vahvoille kielteisille tunteille. Usein nämä kielteiset tunteet eivät koske itsessään sitä, ettei rahaa ole, vaan sitä, mitä rahattomuus kertoo heistä.
Monet kokevat köyhyyden tai rahattomuuden leimaavan ihmistä. Köyhä tai rahaton voi olla monien (tai itsensä) mielestä tyhmä, huonoja valintoja tekevä, oppimaton, huonosti mielihalunsa hallitseva tai hyväksikäyttäjä, joka elää muiden siivellä.
Jotkut voivat näitä olla ja ovatkin. Joillain taas kyse on lähinnä vääristyneestä minäkuvasta. Se, että itsensä näkee tyhmänä, ei tarkoita että sitä olisi oikeasti. Ikävään taloudelliseen tilanteeseen joutuvat usein muutkin kuin tyhmät. Jotkut taas voivat olla köyhiä tai rahattomia ilman, että he liittävät itseensä mitään näistä ylimääräisistä merkityksistä.
Henkilökohtaisesti koin kuuluvani viimeiseen ryhmään. Vaikka talousasiat oli mokattu (tässä tapauksessa huonon alivuokralaisvalintani vuoksi, josta luonnollisesti kannan täyden vastuun), en kokenut tarvetta syyllistää itseäni typeryydestä tai mistään muustakaan. Välillä tulee mokattua ja se on okei. Omien mokien sietämisestä olen kirjoittanut mm. täällä. Lisäksi elämässä tulee hyvin todennäköisesti eteen huomattavasti rankempiakin haasteita, joten en nähnyt syytä pilata oloani turhan paljoa sillä, että olen hoitanut itseni kuseen. Sitä sattuu, ensi kerralla toivottavasti paremmin.
Lopuksi
Kaiken kaikkiaan käteen jäi ihan mielenkiintoinen kokemus. Jälkeenpäin pahaa mieltä on vaikea tuntea, enkä koe kokemuksen jättäneen mitään kielteisiä jälkiä. Toki olisi ollut mukavampaa jättää se kokematta, mutta elämä on. Jos kaikkea alkaa varomaan, käy eläminen kovin vaikeaksi.
En ole koskaan ollut kovin varakas, mutta olen aina osannut käyttää rahaa, joten oikeasti köyhä en ole ikinä ollut. Tämän vuoksi oli melko silmiä avaavaa kurkistaa niiden maailmaan, joilla rahaa ei ihan oikeasti ole. Kyseessä oli toki vain kurkistus, sillä itse sain lisää rahaa pyytämällä, mikä ei valitettavasti toteudu monenkaan aidosti köyhän tapauksessa. Luulen, että tämän jälkeen osaan suhtautua vähävaraisiin ihmisiin suuremmalla ymmärryksellä.
Rakkaudella,
Jevgeni
(Teksti ”Rahattomana eläminen” on alunperin julkaistu
