Itsevarmuus ja itsevarmaksi kehittyminen. Se kiinnostaa monia ja niin se kiinnostaa minuakin. Teeman ympärille aikoinaan perustamani yritys Rohkeuskoulu täytti viime vuonna jo 10 vuotta.
Moni asia on tässä ajassa muuttunut, mutta jotkut asiat ovat pysyneet samoina. Esimerkiksi se, että itsevarmuuden kasvattavamiseksi suositellaan edelleen pääasiassa tehottomia ja triviaalisia keinoja.
Esimerkkejä muutamista kestoklassikoita:
- ”Mene joka aamu peilin eteen ja vakuuta itsellesi, että olet hyvä tyyppi.”
- ”Kirjoita itsellesi voimauttava kirje, ja lue se epävarmuuden hetkinä.”
- ”Muista, että muutkin ihmiset ovat epävarmempia kuin miltä vaikuttavat, eli sinun ei tarvitse hävetä itseäsi heidän edessään.”
- ”Turvaudu rauhoittavaan hengitystekniikkaan.”
OK. Kaikki nämä voivat olla joissain hetkissä toimiviakin keinoja, eikä tarkoitukseni ole lainkaan niitä väheksyä. Niiden hyödyllisyys lienee kuitenkin hyvin tilannekohtaista ja lyhytaikaista. Tasaiseksi ja pitkäaikaiseksi itsevarmuuden lähteeksi niistä ei mielestäni ole.
Mutta mistä sitten olisi?
Itsevarmuuden ja kompetenssin yhteys
Jotta voisimme ymmärtää itsevarmuuden kehittämistä, on hyvä ensin määritellä se, mistä puhumme. Mitä se itsevarmuus nyt oikeastaan onkaan?
Itsevarmuuden voi määritellä kokemukseksi/arvioksi siitä, kuinka todennäköisesti kulloinenkin toimintamme johtaa toivomaamme lopputulokseen. Kuinka todennäköisenä pidämme onnistumistamme ja kuinka helppoa meidän on luottaa siihen, että asiat menevät toivomallamme tavalla?
Asiaan liittyy myös tunnepuoli. Se, joka pitää onnistumistaan hyvin todennäköisenä, kokee lähtökohtaisesti olonsakin mukavammaksi. Moni tuntuukin tavoittelevan itsevarmuudessa varsinaisen suorituskyvyn sijaan ennemminkin mielenrauhaa. On kiva olo, kun ei tarvitse liiaksi jännittää!
Mikään taas ei tuo tätä luottamusta enempää kuin tieto siitä, että oma osaamisemme riittää kyseisen tilanteen ratkaisemiseen. Kun on tarpeeksi osaamista, voi olla rauhallisin mielin. Ei tarvitse pelätä, että tunaroi jotakin.
Mikäli haluat kokea olosi itsevarmaksi asiassa/tilanteessa X, niin sinun tulee keskittyä opettelemaan kyseiseen aiheeseen liittyviä kompetensseja:
- Haluatko olla itsevarma esiintyjä? Harjoittele esiintymistä.
- Haluatko olla itsevarma myyjä? Harjoittele myyntiä.
- Haluatko olla itsevarma ihmisten kanssa? Harjoittele ihmisten kanssa olemista.
Aukikirjoitettuna tämä kuulostaa kovin itsestäänselvältä, mutta tuntuu tästä huolimatta harvemmin nousevan keskustelun kohteeksi. Taitojen harjoittamisen sijaan suositellaan mieluummin sitä rauhoittavaa hengitystekniikkaa.
Sama on joskus havaittavissa myös terapia-vastaanotollani. Ei tämä sentään yleistä ole, mutta toisinaan ehdotus kompetenssiensa kehittämisestä johtaa vienoon pyyntöön: ”kyllähän tämä järkeen käy, mutta… eikö olisi jotakin helpompaa tapaa?”.
Tämä on vallan ymmärrettävää. Me ihmiset olemme varsin alttiita välttelemään vaivannäköä silloin, kun se vain on mahdollista! Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan taida olla. Todellista, lujaa itsevarmuutta ei kehity, ellei sen takana ole todellista osaamista. Esiintyjä ei voi olla esiintyjänä itsevarma, ellei hän lainkaan osaa esiintyä. Putkimies ei voi olla töissään itsevarma, jos hän ei tajua putkista ja niiden huoltamisesta yhtään mitään.
Panostus osaamiseen on siten panostus myös itsevarmuuteen. Efekti on pääasiassa kontekstikohtainen, eli on opeteltava sitä nimenomaista aihealuetta, jossa haluaa kokea olonsa itsevarmemmaksi.
Kiitos lukemisesta ja tsemppiä!
Rakkaudella,
Jevgeni Nietosniitty
