Hei!
Autan työkseni ihmisiä selviämään haastavista sosiaalisista tilanteista. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi esiintyminen, uusiin ihmisiin tutustuminen, treffit tai vaikkapa puoliensa pitäminen.
Ongelmana on pääsääntöisesti se, että jokin tilanne jännittää niin paljon, että henkilö ei pysty suoriutumaan siitä haluamallaan tavalla. Pelätään, että esitys menee penkin alle, kun jännittää niin paljon tai että treffeillä tulee nolattua itsensä, kun ei jännitykseltään saa suutaan auki.
Tällöin lähdetään tyypillisesti pohtimaan sitä, kuinka näistä tilanteista saisi tehtyä edes hieman helpompia. Keksittyä edes jotain, että niistä selviää jännityksestään huolimatta. Teemana on vaikean tilanteen helpottaminen.
Monia myös harmittaa todella kovasti se, että sosiaalisten tilanteiden pitää olla niin hankalia. Moni kokee todella epäreiluna sen, että sattuu itse kuulumaan heihin, joille ne ovat erityisen hankalia.
Siksi haluan tänään käsitellä sosiaalisia tilanteita siitä näkökulmasta, että on myös todella hyvä, etteivät sosiaaliset tilanteet ole erityisen helppoja. On todella hyvä asia, ettemme ole kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ”kuin kotonamme”.
Ihminen on nimittäin muutakin kuin vain mukava olento. Vaikka pääasiassa olemme ihan hyviä tyyppejä, niin lähes kaikista löytyy myös ikäviä puolia. Osaamme olla myös pikkumaisia, ilkeitä, pahantahtoisia, alistavia, uhkaavia, väkivaltaisia ja niin edelleen.
Normaalissa sosiaalisessa elämässä nämä puolet meistä pysyvät pääasiassa piilossa ja hyvä niin. Pelkäämme ja välttelemme näyttämästä muille näitä puolia itsestämme, sillä muut eivät ehkä pitäisi siitä, mitä näkevät.
Kun yksilö käyttäytyy sellaisella tavalla, jota muut eivät hyväksy, siitä seuraa yleensä suora tai epäsuora sosiaalinen rangaistus. Joskus väärin toiminut yksilö saa suoraa palautetta, joskus hänet taas esimerkiksi jätetään jatkossa joukon ulkopuolelle. Näin rangaistuksia ja palautetta jakelemalla yhteisö ikään kuin säätelee sitä, millaista käytöstä se suvaitsee jäseniltään. Ensisijaisesti juuri tästä syystä ikävää sosiaalista käytöstä näkee verrattain vähän.
Ihmisen ikävät puolet eivät kuitenkaan jää aina toteutumatta vain siksi, että yhteisö paheksuu niitä. Olemme varovaisia ensisijaisesti tilanteissa, joissa ”emme ole kuin kotonamme”. Käytännössä siis muiden ihmisten nähden. Se, mitä tapahtuu piilossa muiden katseilta on kuitenkin usein ikävää.
”Olla tilanteessa kuin kotonaan” on tässä osuva sanonta. Ihmiset näyttävät usein ikävimmät puolensa juuri kotioloissa. Kotonaan ihminen on henkisesti turvassa ja sallii itselleen siksi paikoin jopa hirviömäisen käytöksen.
Ääriesimerkkinä tästä toimii kotona puolisoa tai lapsia kohtaan harjoitettava henkinen tai fyysinen väkivalta, joka voi toteutua, koska kotona on turvassa ulkopuolisten tuomitsevilta reaktioilta.
Vähemmän äärimmäinen esimerkki voi olla vaikkapa jatkuva riidan haastaminen. Aivan arkinen esimerkki taas voisi olla vaikkapa sellainen kommunikaatio, jonka itsekin tietää ilkeäsävyiseksi, mutta jonka sallii itselleen, koska kokee olevansa turvassa ulkopuolisten tuomioilta.
Tämän tietäen on tavallaan vain hyvä, että sosiaalisissa tilanteissa toteutua paheksunnan uhka pelottaa meitä ja pitää meidät aisoissa.
Valitettava esimerkki ympäristöstä, joissa muutoin järkevät ihmiset eivät pysy aisoissa, koska eivät tunne riittävästi sosiaalista painetta, on osa sosiaalisista medioista. Esimerkiksi Twitterin tai Facebook politiikkakeskustelut koostuvat peittelemättömästä riidan haastamisesta ja melko suorasta henkisestä väkivallasta, johon ihmiset osallistuvat jopa omilla nimillään. Ja kun netissä räyhääminen ei riitä, niin maalitetaan ja lähetellään tappouhkauksia. Tällaisiakin me ihmiset olemme, jos sosiaalinen kontrolli ei ole tarpeeksi vahvaa.
Kyse vaikuttaa olevan pääasiassa siitä, että netin tarjoama etäisyys tekee ihmisistä rohkeita. Olen itse nähnyt lukuisia tapauksia, jossa netissä henkistä väkivaltaa harjoittavat henkilöt ovat tosielämän puolella ns. nöyrää poikaa ja tyttöä; hiljaisia ja siivoja. Netissä uskaltaa räyhätä, koska etäinen sosiaalinen paheksunta ei tunnu tarpeeksi ikävältä.
Tästä näkökulmasta on hyvä, että oikean elämän sosiaaliset tilanteet eivät ole meille helppoja, vaan pitävät meitä varpaisillamme. Mutta on tällä huonotkin puolensa.
Se, että pelkäämme muiden ihmisten tuomiota, estää meiltä usein kuitenkin muutakin kuin vain sen kaikkein ikävimmän käytöksen. On yleistä, että muiden paheksunnalta välttyäksemme alamme välttelemään riskejä siinä määrin, että alamme pelkäämään myös verrattain vaaratonta toimintaa. Alamme jännittämään esimerkiksi puheen pitämistä tai treffeillä käymistä, koska pelkäämme, että saatamme tehdä näissäkin tilanteissa jonkin mokan ja joutua toisten ihmisten paheksumiksi.
Psykologiassa tätä kutsutaan pelon yleistymiseksi (eng. fear generalization). Ensin pelko koskee vain jotakin tiettyä tilannetta, mutta ajan kanssa se yleistyy koskemaan myös muita samantapaisia tilanteita.
Kuuluisin havainnollistava esimerkki pelon yleistymisestä on niinkutsutun pikku Albertin tapaus. Pieni lapsi opetettiin psykologisen tutkimuksen aikana pelkäämään valkoisia hiiriä. Pelko ei kuitenkaan jäänyt vain hiiriin, vaan pian lapsi pelkäsi myös muita valkoisia ja pörröisiä esineitä, vaikka niillä ei ollut hiirten kanssa muuta yhteistä kuin väri ja tekstuuri. Vastaavalla tavalla me opimme pelkäämään myös toimintaamme sosiaalisissa tilanteissa. Oikeastikin pelkäämisen arvoisen toiminnan lisäksi alamme varoa kaikkea vaarallisen oloistakin toimintaa. Näin voi muodostua esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko tai yleistynyt sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö.
Tärkeä, koko elämän ajan hiottava taito tuntuukin olevan kyky ymmärtää, että erityisesti ujojen ja ahdistuneiden ihmisten kokema sosiaalinen kontrolli ei ole todellista, vaan sijaitsee pääasiassa vain omassa mielessä. Muut ihmiset eivät oikeasti tarkkaile, paheksu ja tuomitse meitä niin herkästi, kuin helposti kuvittelemme. Päinvastoin, useimmat ovat reiluja, mukavia ja hyviä tyyppejä.
Tähän uskominen on usein vaikeaa, varsinkin jos itseltä löytyy aiempia ikäviä kokemuksia muista ihmisistä. Muutama kielteinen tilanne on kuitenkaan onneksi tarkoita sitä, että kaikki ihmiset olisivat ikäviä. Mutta kuten sanottua, helppoa – tai aina edes mukavaa – tähän ei ole uskoa.
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Julkaisin viime syksynä täysin päivitetyn version Eroon ujoudesta -kirjastani. Mikäli sosiaaliset tilanteet tuntuvat haastavilta, suosittelen tutustumaan siihen, sillä kirjasta on kovasti tykätty.
