Suorituskyvyn ylläpitäminen pitkäkestoisten huippusuoritusten aikana on tärkeää. Kuinka se tehdään?
Itselläni on juuri menossa “härkäviikot” eli 2-3 viikon kausi, jolloin minun on puristettava itsestäni viimeisinkin suorituskyvyn pisara. Kevääni on nimittäin kulminoitunut siihen, että jätin psykologin opintojeni opinnäytetyön aivan viime tinkaan. Se pitäisi palauttaa 2 viikon kuluttua, enkä ole vielä edes aloittanut sitä. Tieteellisen julkaisun kirjoittaminen tässä ajassa on aivan mahdollista, mutta helppoa se ei ole. Koska en halua mokata valmistumistani, niin “nyt perkele juostaan”.
Tällaisten härkäviikkojen aikana suorituskykyni on keskiössä ja teen kaikkeni sen ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Jos suorituskyky loppuu kesken, on se todella ikävä juttu. Siksi sitä on varjeltava.
Keskeinen voimakysymys härkäviikoille
Minulla on härkäviikoille eräs kysymys, jonka kysyn itseltäni monta kertaa päivässä aina niinä hetkinä, kun olen aloittamassa mitä tahansa tekemistä. Kysymys kuuluu näin: Parantaako, ylläpitääkö vai heikentääkö tämä tekeminen suorituskykyäni?
Jos tekeminen parantaa tai ylläpitää suorituskykyäni, kyseessä on hyvä tekeminen. Esimerkiksi päiväunien nukkuminen keskellä työpäivää voi kuulostaa laiskalta, mutta koska päikkäreiden nukkuminen ylläpitää suorituskykyäni päivän mittaan, se kannattaa tehdä. Saan enemmän aikaiseksi ne nukuttuani kuin jätettyäni ne väliin.
Jos tekeminen taas heikentää suorituskykyäni, silloin jätän sen tekemisen sikseen. Esimerkiksi Instagrammin selailu lepotauon aikana ei ole oikeasti mitään lepäämistä. Sosiaalinen media rasittaa aivoja, eikä suinkaan edistä niiden palautumista. Parempi olisi heittää kännykällä vesilintua (mieluusti kanadanhanhea) ja ottaa mieluummin vartin tirsat.
En ole suinkaan näin natsi itseäni kohtaan aina. Päinvastoin, yleensä sallisin itselleni Instagrammin selailun, vaikka se ei hyvää lepoa olekaan. Mutta härkäviikkoina sellaiseen ei ole varaa. Kestän kyllä pari viikkoa ilman jokaista huvitusta, jotka elämässäni ovat normaalisti suuressa osassa.
Yleinen virhe, jonka moni tekee härkäviikkojen aikana
Kun ihminen joutuu tilanteeseen, jossa häneltä vaaditaan esimerkiksi pari viikkoa kestävää huippusuoritusta, moni tekee kriittisen virheen. Paineen alla ihminen tekee mustavalkoisen paniikkiratkaisun ja ajattelee kutakuinkin näin:
“NYT EN TEE MITÄÄN MUUTA KUIN TYÖTÄ, KAIKKI MUU SAA JÄÄDÄ HETKEKSI, NYT EI OLE VARAA KESKITTYÄ MIHINKÄÄN MUUHUN!”
Paineen vuoksi me ihmiset olemme alttiita mustavalkoiseen ajatteluun ja tuo on erinomainen esimerkki siitä. Koska on kiire, ajatellaan helposti, että on niiiiiiiiin kiire, että mitään muuta kuin työntekoa ei voi edes ajatella!
Kuitenkaan harva meistä kykenee oikeasti tekemään töitä aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Kun sitten yritämme, tulee useimmilla nopeasti seinä vastaan. Vaikka ajatuksissa jyllää kiire ja hätä, ei pidä langeta tämän mustavalkoisen ajattelun ansaan. Siksi korostan, että levosta ja palautumisesta huolehtiminen ei ole oikeastaan koskaan niin tärkeää kuin niinä viikkoina, joina meidän täytyy ylettää huippusuorituksiin!
Kun levon ja palautumisen määrä on riittävä, myös suorituskyky pysyy parhaimmassa tikissä. Muista myös pitää lepo laadukkaana. Tunnin päiväunet ovat parempaa lepoa kuin tunnin Instagramin selaaminen silmät ristissä.
Härkäviikot eivät saa olla joka viikko!
Tiesitkö, mistä käsite “härkäviikot” alunperin tulee? Kotimaisten kielten keskuksen mukaan sillä on alunperin viitattu joulun jälkeiseen aikaan, jolloin kalenterissa ei ollut pyhäpäiviä, vaan silloin tehtiin paljon töitä. Lopulta pyhiä kuitenkin tuli, eikä “härkäviikkoja” ollut lopulta kovinkaan montaa…
…Toisin on monella modernilla suomalaisella ihmisellä! Elämisen ja työnteon tahti on sellainen, kuin härkäviikot olisivat ihan koko ajan. Jatkuvaa, uuvuttavaa suorittamista viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Tekemisen tahti on niin hirvittävä, että ennen pitkään ihmisen seuralaisiksi ilmaantuvat väsymyksen, uupumisen, ahdistuneisuuden, masennuksen ja jopa loppuunpalamisen kaltaiset ilmiöt.
Vaikka me täällä Elä Paremmin -blogissa tykkäämmekin puhua suorittamisen ja aikaansaamisen puolesta, niin silti kannattaa muistaa, että liiallisessa suorittamisessa ei ole niin mitään ihailtavaa. Vaikka “burnouttaaminen” onkin yleisyytensä vuoksi nykyään lähes yleissivistävä kokemus, niin asialla ei kannata leikkiä. Kyse ei ole suinkaan aina vaivasta, joka katoaa muutaman viikon sairaslomalla. Pahimmillaan loppuunpalaminen rikkoo ihmisen kunnon niin pahasti, että vietät seuraavat 1-3 vuotta lähinnä sohvalla maaten. Loppuunpalaminen on *ihan oikeasti* terveydelle vaarallinen ilmiö. Suhtaudu siihen sen ansaitsemalla kunnioituksella.
Rakkaudella,
Jevgeni
