Taitavan keskustelijan taidot: Tärkeä kysymys ymmärryksen lisäämiseksi

Taitavan keskustelijan taidot

”Voisitko kertoa tarkemmin, mitä ajattelet tästä asiasta?”

Siinä on kysymys, joka tekee kertaheitolla useimmista keskusteluista ja ihmisten välisistä tilanteista parempia.

Aihe on ajankohtainen. Elämme maailmassa, jossa on jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän ihmisiä. Tämän looginen seuraamus on se, että kyky tulla toisten ihmisten kanssa tehokkaasti toimeen, on vuosi vuodelta arvokkaampi. Halusimme tai emme, joudumme olemaan muiden kanssa tekemisissä enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Erityisesti tämä pätee työelämään, josta on tutkimusten valossa tullut viimeisen 20 vuoden aikana 50% sosiaalisempaa entiseen nähden. Luku on hurja!

Siksi on järkevää panostaa hyviin keskustelutaitoihin. On hyvä osata keskustella siten, että toisille ihmisille jää meistä hyvä mielikuva ja hyvä fiilis.

Paitsi että tämä on itsessään mukavaa ja inhimillistä, mutta se on myös tärkeää oman elämämme kannalta. Elämä on yleensä aika paljon helpompaa ja antoisampaa silloin, kun muut pitävät meistä ja tykkäävät olla seurassamme.

Tehokas ja samalla uskomattoman helppo keino lisätä ymmärrystä ja tehdä keskusteluista kaikille osapuolille mielekkäämpiä, on opetella kysymään tarkentavia kysymyksiä. Kuten tuon aloituksessa mainitun:

”Voisitko kertoa tarkemmin, mitä ajattelet tästä asiasta?”

Tarkentavia kysymyksiä esitetään yllättävän harvoin

OK. Tämähän kuulostaa maailman selvimmältä asialta. Tottakai toisen ajatuksia, motiiveja ja toiveita ymmärtää paremmin, kun ihmistä pyytää niistä kertomaan. Hämmästyttävää on sen sijaan se, kuinka harvoin tätä oikeasti teemme!

Voit todentaa tämän itsekin. Kuuntele, kuinka ihmiset keskustelevat keskenään ja laita merkille, kuinka harvoin ihmiset kysyvät tarkentavia kysymyksiä. Siis esimerkiksi tällaisia:

  • ”Voisitko avata ajatteluasi tähän asiaan liittyen vielä tarkemmin?”
  • ”Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat tuolla, mitä äsken sanoit?”
  • ”Miten toivoisit, että tämä asia ratkaistaan?”
  • ”Miten tämä tilanne olisi mielestäsi hyvä hoitaa?”

Ja niin edelleen. Tällaisia kysymyksiä esitetään yllättävän vähän, vaikka niiden esittäminen olisi tärkeää paristakin syystä.

Tarkentavien kysymysten tärkeys

Ensimmäinen syy on se, että näillä kysymyksillä keräämme informaatiota toisesta ihmisestä. Mitä hän tarkalleen ottaen ajattelee, kokee, toivoo, tai haluaa? Mitä paremmin ymmärrämme toista, sen helpompaa meidän on tulla hänen kanssaan toimeen. Sinänsä itsestäänselvää, mutta hyödynnämme tätä hämmentävän vähän. Samalla vaikeutamme omaakin elämäämme.

Toinen syy on se, että yleensä ihmiset arvostavat sitä, että heidän ajatuksistaan, toiveistaan ja huolistaan ollaan kiinnostuneita. Siis muutenkin kuin vain pinnallisella tasolla. Ihmiset pitävät siitä, kun he tulevat nähdyksi ja kuulluksi. Kiinnostus toista ihmistä kohtaan on arvostuksen ja kunnioituksen osoitus. Rivien väliin piiloutuva viesti on tämä:

”Minulle on tärkeää tietää, mitä koet ja ajattelet, jotta voisin ymmärtää sinua paremmin ja tulla kanssasi paremmin toimeen. Sinä ansaitset sen, että kohtaan sinut oikeasti.”

Lisäksi on muuten havaittu, että kiinnostuksen osoittaminen toista ihmistä kohtaan koetaan muiden silmissä karismaattisena. Saan aika-ajoin viestejä, joissa kerrotaan, että oman karisman kehittäminen kiinnostaisi. Tässä onkin yksi varsin helppo keino sen lisäämiseksi.

Kysy ymmärrystä lisätäksesi, älä ansaan ajamiseksi

Ookoo. Valitettavasti tarkentaviakin kysymyksiä voi kysyä paitsi vilpittömästi, mutta myös ilkeilytarkoituksessa. Esimerkiksi riitelevissä nettikeskusteluissa törmää aika-ajoin siihen, että toista ihmistä pyydetään selittämään ajatteluun siksi, että löydettäisiin lisää tapoja hyökätä hänen ajatuksiaan vastaan. Tämä selviää usein jo kysymyksen muodosta:

”No kuule avaappa vähän ajatteluasi, niin katsotaan, mistä tuollainen hämmentävä mielipide kumpuaa!”

Tällaisessa kysymyksenasettelussa vastapuoli asetetaan ikään kuin valmiiksi syytetyn penkille. Hänen pitää selitellä ja puolustautua. Sanomattakin on selvää, että tämä tuntuu helposti töykeältä ja epäystävälliseltä. Hyvää, asiallista ja kunnioittavaa keskustelua ei tästä sittemmin yleensä synnykään.

Onkin tärkeää, että tarkentavia kysymyksiä kysytään siksi, että halutaan oikeasti ymmärtää ja tulla toimeen. Ei siksi, että halutaan ajaa toinen jonkinlaiseen ansaan tai syytettyjen penkille. Hyväntahtoisuus kyllä näkyy ja kuuluu ihmisestä. Ja jos hyväntahtoisuutta ei oikeastikaan ole, niin miksi meidän seurassa edes haluttaisiin viettää aikaa? Kuka haluaa olla ilkeän kiukkupussin kanssa?

Toki riidat ja vääntäminen ovat nekin tärkeä osa ihmisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä. Tässä ei ole tarkoitus väittää, etteikö saisi ollenkaan riidellä. Tottakai saa. Välillä se on ihan kivaakin. Mutta jos tarkoituksena on saada selkoa johonkin asiaan, tai saada esimerkiksi jotakin asiaa edistettyä, niin riitely on siihen kyllä harvinaisen tehoton keino.

Ystävällisyydellä ja ymmärryksen lisäämisellä pääsee yleensä tavoitteeseen paljon nopeammin ja vaivattomammin.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia