tilaisuuskassa

Vaihteeksi rahaan liittyvä kirjoitus! Tästä (pikku)jutusta on ollut minulle sen verran iloa, että jakaisin sen mielelläni teidänkin kansanne.

Useimmille lienee turhankin tuttu tunne se, kun tiedossa olisi jotain todella kokemisen arvoista ohjelmaa tai menoa, mutta fyrkat on totaalisesti loppu. Erityisesti tämä koskee varmaan tätä omaa ikäluokkaani, joilla mahdollisuutta aidosti kovapalkkaiseen työhön ei vielä useimmiten ole. Ja – kova yleistys, tiedän – nimenomaan nuoremmat tuntuvat muutenkin hiukan halukkaimmilta osallistumaan vähän kaikenlaisiin menoihin.

Mistä siis on kyse ja mikä on tämä tilaisuuskassa?

(Se joka odotti jotain todella uraauurtavaa ja ihmeellistä saa muuten pettyä).

Tilaisuuskassaan laitetaan rahaa syrjään odottamaan hetkeä, jolloin sitä johonkin menoon tulee tarvitsemaan.

Mitä järkeä tässä on?

Kun rahat ovat tiukassa ja niitä yrittää säästää omalla tilillään, saa hyvin usein huomata, kuinka ne pikkuhiljaa valuvat laskuihin, ruokaan, juomaan ja muihin pikkumenoihin. Kun taas rahan laittaa ajoissa syrjään ja leikillään unohtaa sen olemassaolon, on siihen paljon helpompaa olla tarttumatta ja käyttämättä sitä näihin pieniin valuviin menoihin.

Tässä vaiheessa saatat miettiä, että “okei, hyvä ton kermaperseen on tuollaista neuvoa, olen opiskelija ja pakollisten menojen jälkeen jää satanen kuussa käteen, ei siitä mihinkään säästöön riitä”.

Ja osaan toki samaistua tuohon, elän itsekin aika älyttömän köyhästi, mikä on itselleni kuitenkin okei, sillä ostan mitään esineitä aivan uskomattoman harvoin, ja syönkin pelkästään halpaa perusruokaa (ja sitäkin aika vähän). Lisäksi väännän tällä hetkellä niin vähän palkkatöitä, että jään joka kuukausi oikeastaan tuloissani miinukselle.

Tilaisuuskassani karttuu silti.

Itse laitan sinne parikymppiä kuussa, mutta voisin todennäköisesti satsata viitisenkin kymppiä ilman, että kävisin lähelläkään nälkäkuolemaa. Parikymppiä on mielettömän pieni summa, mutta kuukausien kuluessa se tietysti kasvaa, ja kun yllättävä meno tai tilaisuus tulee vastaan, enkä kykene kustantamaan sitä muista varoistani, turvaudun tilaisuuskassaani.

Esimerkiksi kesällä pääsin hyppäämään benjihypyn ihan vain tilaisuuskassani turvin, koska muuten olin rahatilanteessa heikommillani kuin kuukausiin.

Tämä on toki yksilökohtaista, mutta arvostan itse kokemukset paljon korkeammalle kuin esimerkiksi esineiden omistamisen. Kokemuksista jää muistoja ja kivoja fiiliksiä pitkiksi ajoiksi. Sen sijaan on vaikeaa kuvitella, että fiilistelisin useamman vuoden kuluttua sitä, millaisen iPodin joskus omistin.

Tämä on jälleen niitä “tee jos huvittaa”-juttuja, mutta itse olen tähän hommaan ollut äärimmäisen tyytyväinen. Kokeilkaa jos huvittaa.