Tämä on todennäköisesti tämän vuoden henkilökohtaisin tekstini. Sen aiheena on tilinteko menneisyyden kanssa. Kirjoitan tässä paljon itsestäni, mutta pyrin tekemään sen siten, että myös muut voisivat tästä hyötyä. Vaikka näkökulma on omani, uskon, että jokaisen menneisyydestä voi löytyä samankaltaisia asioita. Voit tätä lukiessa halutessasi pohtia, löydätkö yhtymäkohtia oman elämäsi kanssa.
Kun katson elämääni taaksepäin, huomaan, että jokaiseen vuoteen mahtuu jokin aihe, joka on silloin tuntunut erityisen merkitykselliseltä. Esimerkiksi vuonna 2014 panostin paljon sosiaalisiin taitoihin, vuonna 2015 opettelin yrittäjyyttä ja vuonna 2016 erityisen merkilliseksi nousi oman itsensä hyväksyminen. Nyt kun vuosi 2017 on kääntymässä loivasti kohti loppuaan, huomaan teeman, joka on ollut erityisen paljon mielessäni läpi koko vuoden.
Tänä vuonna olen katsonut todella paljon taaksepäin. Siinä ei sinänsä ole mitään erityistä, sillä olen aina tykännyt muistella menneitä ja tutkailla myös omia aiempia tekojani ja valintojani. Tänä vuonna taaksepäin katsomisessa on kuitenkin ollut aivan uusi ja erilainen tuntu. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni olen uskaltanut katsoa taaksepäin brutaalin rehellisesti ja kohdata myös niitä asioita, joita ei mielellään kohtaisi. Ja huhhuh, että tämä on ollut epämiellyttävää!
Olen mm. läpikäynyt tämän vuoden aikana elämäni ihmissuhteita (niin perhe-, tuttava-, kaveri-, ystävä-, seksi- kuin rakkaussuhteitakin), niiden kulkua ja niissä tekemiäni valintoja. Olen läpilukenut valtavan määrän esimerkiksi vanhoja Facebook- ja chättikeskusteluja. Olen miettinyt, millaisia valintoja tekisin samoin ja millaisia eri tavoin, kuin silloin.
Olen myös miettinyt todella paljon viestintää ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Juuri vanhoja keskusteluja lukiessa pistää erityisesti silmiin se, kuinka uskomattoman taitamaton ja kiusallinen kommunikoija on joskus ollut. Ja jäisipä se vain taitamattoman ja kiusallisen tasolle, mutta valitettavasti monesta vanhasta keskustelusta paistaa myös tahaton, mutta silti varsin suora mulkkuus. Jos pitäisi löytää kasvot sellaiselle stereotyyppiselle, hieman naiivin ja idealistisen nuoren miehen keulimiselle, olisin siihen loistava ehdokas.
En voi sanoa, että suorastaan häpeäisin mitään tekemääni tai sanomaani, sillä kaikki mitä olen tehnyt ja sanonut heijastelee sen aikaista minua ja tasoani. Olen kyllä aina toiminut parhaasta osaamisestani käsin ja hyvää tarkoittaen, mutta näin jälkeenpäin on nähtävissä, että aina tekemiset ja sanomiset eivät ole kuitenkaan olleet hyviä tai mukavia. Ihmisen kokemus kasvaa ajan ja tekemisen myötä. Niin on aina ihmiselämässä ollutkin, mutta on silti kiusallista nähdä, millaista jälkeä kokemattomuus tuottaa.
Yksi syy, miksi olen joutunut tekemään niin paljon tiliä menneisyyteni kanssa on se, että olen elänyt koko aikuisikäni melko kovaa. Kun onnistuin parikymppisenä vähentämään ujouttani, eteeni avautui maailma aivan uudenlaisella, kiinnostavalla ja houkuttelevalla tavalla. Ja sitä maailmaa olen koko aikuisikäni kiinnostuneena tutkinut.
Olen juhlinut niin paljon, kuin sielu on sietänyt. Olen tutustunut ihmisiin, pitänyt hauskaa, käynyt valtavasti hassuja ja syvällisiäkin keskusteluja. Olen hölmöillyt ja opiskellut, fiilistellyt ja kehittänyt itseäni. Olen deittailut, tavannut ihmisiä, pussailut, sekstaillut ja rakastellut. Olen urheillut, lukenut, kirjoittanut, opetellut uusia taitoja. Olen 21-vuotiaasta pyörittänyt myös omaa yritystäni niin hyvin, kuin osaan. Olen tehnyt ja kokenut paljon kaikenlaista.
Kun tekee ja kokee paljon kaikenlaista ja erityisesti kun on valtavan paljon tekemisissä ihmisten kanssa, tulee myös tehtyä paljon jos jonkinmoisia virheliikkeitä. Kaikkein kivuliain asia vanhojen keskustelujen läpilukemisessa on ollutkin sen havaitseminen, kuinka uskomattoman paljon olen n. 7 vuoden aikana ehtinyt mokailemaan.
Olen mm.
- Kommunikoinut lukuisia kertoja asiattomasti, epäkunnioittavasti tai muuten vain hemmetin ärsyttävästi.
- Jättänyt huomiotta ihmisiä ja asioita, jotka olisivat ansainneet saada huomiota.
- Arvostanut liian vähän ihmisiä ja asioita, jotka olisivat ansainneet tulla arvostetuiksi.
- Unohtanut liian monia ihmisiä omien kiireideni ja vauhdin vuoksi.
- Puuhastellut monien sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa minun ei eri syistä olisi tullut puuhastella.
- Muutamaan otteeseen olen myös väistänyt erilaisia tärkeitä asioita ja tilanteita omien pelkojeni ja epävarmuuksieni vuoksi.
Sanalla sanoen: olisi tämän homman voinut hoitaa paremminkin.
Kliseistä, mutta en sinänsä katumalla kadu mitään. Se, että olen mennyt elämässä kovaa, on opettanut minulle valtavan paljon ja mahdollistanut sen, että voin nyt vuosia myöhemmin olla edes astetta parempi ihminen. Mutta jos saisin valita uudelleen, en kyllä tekisi ihan kaikkia niitä asioita ja valintoja, joita olen tehnyt. Soveliaisuuden rajamailla liikkuminen on ollut tehokas, mutta armoton opettaja.
Kun on tehnyt paljon erilaisia virheliikkeitä, usein sitä itse huomaamattaan ja virheitään korjaamatta on vaarana, että moni tilanne jää ikään kuin kesken. Inspiraatio tähänkin kirjoitukseen syntyi äsken, kun luin läpi erään korkeakouluaikaisen ihastukseni kanssa vuosia sitten käymääni keskustelua. Vaikka keskustelu on pääasiassa kauttaaltaan ihan kiva ja asiallinen, löytyy siitäkin asioita, joita olisi voinut jättää sanomatta ja tekemättä. Pahinta on nykyhetkestä katsoen ehkä se, että yhteydenpito on vuosien aikana hiipunut ja loppunut ilman, että olen esimerkiksi pahoitellut joitain sanomiani asiattomuuksia.
Tällainen keskeneräisyys synnyttää kiusallisia kysymyksiä: mitä hän, tai joku muu ajattelee minusta nyt? Jos jostain syystä tulisin mieleensä, olisinko hänen silmissään edelleen se vähän kiusallinen ja asiaton 23-vuotias kaveri, joka ei osannut valita sanojansa ja josta ehkä jäi vähän nihkeä fiilis? Entä kuinka monen ihmisen silmissä olen se epävarmuuteni tähden ylimielinen nuori mies, joka keulii puheissaan hieman liikaa ja kokee olevansa jotain, mitä ei ole? Entä kuinka monen silmissä olen jotain muuta ikävää siksi, että olen toiminut tai kommunikoinut joskus toisin, kuin olisi ollut hyvä?
Tämän ei ole tarkoitus olla tämän kummempi avautuminen. Ehkä kirjoitan tätä siksi, että saisin paremman, konkreettisemman kosketuksen siihen, mitä olen ollut ja mitä en ehkä halua enää koskaan olla. Jonkinlaisen paremman kosketuksen niihin virheliikkeisiin, joita on joskus tehnyt, eikä enää ikinä mielellään tekisi. Ainoastaan elämäni viimeisin vuosi on ollut sellainen, että olen suurin piirtein aika OK kaikkien tekojeni ja valintojeni kanssa. Toivottavasti tämä on nyt ollut hyvän loppuelämän hyvä alku.
Ja hyvältähän tämä vaikuttaa. On unelmatyö, maailman parhaimmat kaverit, maailman paras kumppani, hyvä terveys ja paljon potentiaalia. Elämä tuskin koskaan menee ihan niin sulavasti kuin sitä itse toivoisi, mutta silti, kivalta tämä vaikuttaa. Pyrin elämään tätä itseni ja muiden vuoksi niin hyvin, kuin osaan.
Millaisia ajatuksia tämä herättää? Millaista tiliä olet itse tehnyt menneisyytesi kanssa? Millaisia valintoja tekisit nyt toisin, kuin aiemmin? Mitkä virheet haluaisit vastaisuudessa välttää? Entä millaiseksi ihmiseksi haluaisit loppuelämäsi aikana kasvaa?
Rakkaudella,
Jevgeni
