Muistan hämärästi elämäni ensimmäiset treffit. Vuosi oli 2006 ja ikää mittarissa herkät 16 vuotta. Olin juuri saanut sovittua treffit netissä tapaamani tytön kanssa. Tarkoituksena oli ottaa kahvilasta juotavaa, käydä kävelyllä ja jutella. Ja tietenkin minua jännitti aivan järkyttävästi.
Koska treffit olivat elämäni ensimmäiset, en oikein tiennyt mitä odottaa. Siitä olin kuitenkin varma, että vaikutuksen tehdäkseni minun pitäisi olla hauska, mukava, mielenkiintoinen ja karismaattinen. Elin käsityksessä, että sellaisista miehistä naiset pitävät.
Näiden ajatusten kanssa suuntasin treffeille ja kuten arvata saattaa, mokasin ne. Olin tuolloin hyvin ujo, epävarma, sosiaalisesti kömpelö ja muutenkin kiusallisen oloinen kaveri. Hyvästä tsempistä huolimatta en todellakaan osannut olla hauska, mielenkiintoinen tai karismaattinen. Mukava kyllä olin. Sellaisella vähän tylsällä tavalla. Sellaisella, jolla pääsee tyttöjen kaveriksi, mutta ei poikaystäväksi. Toisia treffejä ei enää saman henkilön kanssa tullut. Häntä ei enää kiinnostanut.
Se hyvä ominaisuus minussa oli jo tuolloin, että en lannistu kovin helposti. Jatkoin aktiivista deittailua. Kävin paljon treffeillä, mutta ne sujuivat harvoin toivomallani tavalla. Hyvä puoli oli sentään se, että löysin tällä tavoin uusia kavereita, vaikkakaan en kovasti toivomaani tyttöystävää.
Aktiivisuudestani huolimatta en nauttinut deittailusta. Suurimpana syynä oli se, että treffeillä käyminen oli niin hemmetin stressaavaa ja ahdistavaa! Olin tuolloin myös liian kokematon ymmärtääkseni, että valtaosa tästä stressistä ja ahdistuksesta oli itse aiheuttamaani.
Koska en ollut nuorena erityisen “suosittu” ja “viileä” tyyppi, olin tottunut jäämään sosiaalisissa tilanteissa sivustakatsojan rooliin. Muut sivustakatsojat varmasti tietävät, että se on aika yksinäistä hommaa. Luulen tämän olleen syynä siihen, että minulla oli kova tarve olla pidetty. Halusin kerrankin olla haluttu, enkä aina vain se tyyppi, jonka seura kelpaa silloin, kun parempaakaan ei ole tarjolla.
Entä miten varmistaa se, että minusta pidettäisiin? Tietenkin olemalla kaikin tavoin mahdollisimman hyvä. Treffeillä se tarkoitti jo mainittuja asioita: piti osata olla hauska, mukava, karismaattinen, kiinnostava ja niin edelleen.
Tästä päästään yleiseen paradoksiin. Mitä täydellisemmin yrittää suoriutua, sitä huonompi suorituksesta saattaa tulla. Onnistumisen tarve kääntyy itseään vastaan ja epäonnistumisen pelko ilmenee stressinä, ahdistuksena ja liiallisena kontrollin tarpeena. Epäonnistumista pelkäävä ihminen on usein jäykkä ja vähäeleinen. Ei kovin hehkeää treffiseuraa!
Olisinpa vain tiennyt tuolloin sen, mitä tiedän nyt. Vuosien myötä ja kokemuksen kertyessä opin nimittäin ymmärtämään, ettei treffeillä onnistuminen vaadi täydellistä suoriutumista. Sillä, että homma sujuu edes “vähän sinne päin” pääsee jo pitkälle. Usein ihan sinne maaliin asti.
Pieni mokailu ei treffejä pilaa. Pikemminkin se tekee meistä inhimillisiä. Mikäli treffit epäonnistuvat, ei se todennäköisimmin johdu siitä, ettemme onnistu olemaan täydellisen hauskoja tai karismaattisia. Huippusuorituksiin ei tarvitse yltää. Ihan tavallinen suoritus riittää.
Tämän oivaltaminen oli vapauttavaa. Kun opin luopumaan jatkuvasta käytökseni optimoinnista ja tilanteiden kontrolloinnista, pystyin nauttimaan treffeillä olemisesta ihan uudella tavalla. Treffit eivät enää olleet tilanteita, joissa pitää “suoriutua” ja “onnistua”, vaan rentoja tapaamisia mukavien ihmisten kanssa. Opin olemaan rennompi ja vapautuneempi ja sen myötä myös hauskempi, mukavampi ja karismaattisempi: sain kuin kaupan päälle kaikkea sitä, mitä olin aiemmin niin kovasti ja väkinäisesti tavoitellut!
Tämä on oivallus, jota haluan tuoda esiin tässä tekstissä. Kun itselleen sallii epätäydellisyyden, vapauttaa se samalla paljon voimavaroja varsinaisesta tilanteesta nauttimiseen. Treffeillä voi olla todella kivaa, vaikka ne eivät lopulta johtaisikaan “onnistumiseen”. Toisaalta treffit, joissa molemmilla osapuolilla on mukavaa, johtavat myös todennäköisemmin siihen, että juttu saa jatkoa ja ehkä jopa johtaa jonkinlaiseen romanssiin!
Riittävän hyvä on riittävän hyvä. Täydellinen ei tarvitse eikä kannata olla.
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Olen kirjoittanut kaksi deittailuun liittyvää sähköistä kirjaa. Onnistu nettideittailussa sekä Löydä Se Oikea: Opas juuri sinulle sopivien ihmissuhteiden luomiseen. Käy tutustumassa, mikäli aihe on ajankohtainen. Kiitos paljon!
