5 vinkkiä jaksamiseen ja tuottavuuteen

tuottavuus jaksaminen

Kiinnostaako tuottavuus tai paremmin jaksaminen? Minulta ilmestyi juuri muilla sivuilla kaksi tekstiä näihin aiheisiin liittyen ja ajattelin linkittää ne myös tänne. Tekstit on alunperin kirjoitettu yrittäjyyden näkökulmasta, mutta niiden sisältö pätee yrittäjien lisäksi esimerkiksi opiskelijoiden tai minkä tahansa muun vastaavan ihmisryhmän kohdalla. Jos olet kiireinen tai stressaantunut, voit ottaa nämä halutessasi haltuun!

2 nettiyrittäjän vinkkiä, joilla saada enemmän aikaan

Linkki ensimmäiseen tekstiin. Ensisijaisena aiheena tässä tekstissä on tuottavuus, mutta sivuan siinä myös liiallista vaativuutta itseään kohtaan, joka voi aiheuttaa merkittävää stressiä tai – kuten itselleni aikoinaan kävi – lamauttaa ihmisen niin, että kaikesta kiireestä huolimatta ei tahdo saada mitään aikaiseksi!

Käsittelen tekstissä myös keskittymisen tärkeyttä. Kun tehdään hommia, on tärkeää sulkea pois kaikki ulkoiset ärsykkeet ja keskittyä täysillä vain siihen, mitä ollaan tekemässä. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta ei käytännössä sitä ole. Nykyään on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että työtä tehdessä vilkuillaan samalla myös sosiaalista mediaa, lähetellään viestejä kavereille tai seurataan syrjäsilmällä vaikkapa televisiota. Sitä luulisi, ettei tällaisesta pienestä oheispuuhastelusta olisi sen suurempaa haittaa, mutta tosiasiassa tilanne voi olla päinvastainen. Joidenkin ihmisten kohdalla pienikin huomion jakaminen voi vahingoittaa tuottavuutta hyvinkin paljon.

3 yrittäjän vinkkiä, joilla nostat tuottavuutta ja vähennät stressiä

Linkki toiseen tekstiin. Tässä tekstissä nostetaan esiin monelle tuttuja, mutta tehokkaita vinkkejä, joiden avulla tuottavuus ja jaksaminen paranee. Kuten aina, mistään vallankumouksellisista vinkeistä ei ole kysymys, mutta lopulta melko harvat noudattavat omassa arjessaan edes niitä tuttuja ja tehokkaiksi tiedettyjä toimintatapoja.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Lisää vastaavia vinkkitekstejä löytyy blogini arkistosta. Kiitos ja mukavia lukuhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia