turhaa toivoa ei ole

Törmäsin tuossa taannoin kuulemma yleiseen, mutta omalla kohdallani ensimmäiseen tilanteeseen, jossa minua syyllistettiin “turhan toivon” antamisesta. Tilanne meni suurin piirtein näin:

Keskustelin henkilön A kanssa hänen suuresta ja kieltämättä hankalasti toteutettavasta unelmasta ja tapani mukaan innostin häntä (olen itsekin näissä tilanteissa aina aivan innoissani, ihmisten unelmissa vain on sitä jotain!) ottamaan muutamia askelia unelmaansa kohti. Tässä vaiheessa keskusteluun liittyi samassa huoneessa oleskellut henkilö B, joka varsin varman oloisena syytti minua turhan toivon antamisesta, kun ei se A “kuitenkaan onnistu siinä unelmassaan” ja päätyy vain käyttämään aikaansa ja vaivaansa turhaan juttuun.

Toki siinä tilanteessa sivuutin tämän arvion henkilön A kyvyistä, mutta illalla päädyin pohdiskelemaan tätä “turhan toivon” käsitettä.

(käytän tässä sekaisin sanoja toivo ja usko – englanniksi hope, mutta tarkoitan niillä samaa asiaa)

Valmentaja Michael Neill kirjoittaa aiheesta kirjassaan Supercoach näin:

“Jos pyydän sinua uskomaan itseesi ja unelmiisi, koska minulla on “salaista” tietoa tulevaisuudesta, jossa onnistut (unelmassasi) kunhan teet asiat X, Y ja Z, kyseessä on tosiaankin turha toivo – minulla ei ole tätä tietoa. Jos sen sijaan pyydän sinua uskomaan itseesi ja unelmiisi, koska on olemassa satoja, ellei tuhansia tarinoita ihmisistä, jotka ovat onnistuneet kaikkien odotusten vastaisesti, ei antamani toivo ole turhaa, riippumatta siitä, miten asia lopulta päättyy.

Toivo on kuin taikaeliksiiri, joka antaa virtaa unelmille, saa uskomaan mahdollisuuksiin ja antaa sinun elää historiallisten rajoitusten tuolla puolen. Se ei ole lupaus siitä, että jokin haluamasi asia tulee tapahtumaan – se on kutsu nauttia sen tapahtumisen mahdollisuudesta sillä aikaa, kun sinä ja elämä neuvottelette lopullisesta ratkaisusta.

Koskaan ei ole hyvää syytä olla uskomatta.

Historiallisilla rajoituksilla Michael tarkoittaa tuossa “varmaa tietoa” mm. siitä, että aurinko kiertää maapalloa (joka on muuten litteä) ja ettei ihminen koskaan pääse kuuhun. Aivan kuten olemme erehtyneet aikoinaan noissa asioissa, samoin hyvin todennäköisesti erehdymme aina kun arvioimme jonkin olevan “mahdotonta”.

Eli toivo ja usko eivät yksistään tietenkään riitä. Onnistuakseen tarvitsee tehdäkin oikeasti jotain konkreettista. Sen tekeminen taas on monin verroin miellyttävämpää, kun antaa itsensä uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Ja onnistuminen on luonnollisesti monin verroin helpompaa silloin, kun siihen uskoo. Lukemattomia ovat ne tapaukset, jossa joku ei usko onnistumiseensa ja sabotoi alitajuisesti omaa suoritustaan, koska haluaa todistaa olevansa oikeassa tuossa uskomuksessaan.