Työkaverin tai koulukaverin pyytäminen treffeille

tyokaverin tai koulukaverin pyytaminen treffeille 2

Kannattaako työkaverin tai koulukaverin pyytäminen treffeille? Kannattaako omiin kolleegoihin sekaantua?

Kysymys on tärkeä, sillä omiin työ- ja koulukavereihin ihastuminen on hyvin tavallista. Koulussa ja työpaikoilla vietetään paljon aikaa samojen ihmisten kanssa. Siksi on ymmärrettävää, että ihastumisia tapahtuu!

Aihe myös jakaa mielipiteitä vahvasti. Toisten mielestä työpaikkaromanssit ovat ihania. Toisten mielestä taas ei koskaan kannattaisi “syödä kuormasta”. Tänään haluan jakaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani aiheeseen liittyen.

Työkaverin tai koulukaverin pyytäminen treffeille

Nuoruudessa olin itse hyvin aktiivinen treffeille pyytäjä. Ihastuin ja kiinnostuin ihmisistä helposti. Lisäksi koin, että kumppanin löytäminen on yksi elämän tärkeimmistä osa-alueista, sillä kumppanuus ja perheen perustaminen kiinnosti itseäni. Tämän vuoksi olin tutustumisessa hyvin aktiivinen.

Koulussa pyysin treffeille niin omia luokkakavereitani kuin rinnakkaisluokillakin olevia opiskelutovereita. Työpaikoilla olin vähemmän aktiivinen, mutta muutamassa työpaikassa kyllä pyysin kollegoita treffeille. Joissain työpaikoissa taas odotin siihen asti, että jompikumpi meistä vaihtaa ensin työpaikkaa.

Järkeilyni tämän aktiivisen toiminnan taustalla oli seuraavankaltaista.

1. Kiusallinen fiilis kestää vain hetken

Yleisin argumentti kollegoiden heilastelua vastaan on se, että tunnelma muuttuu kiusalliseksi, jos suhde jollain lailla epäonnistuu. Tämä lienee totta, mutta ajattelen, että kiusallisuus tuskin on kovin pitkäkestoinen tila. Muutaman viikon tai muutaman kuukauden jälkeen tilanne todennäköisesti normalisoituu.

Kiusallisessa tunnelmassa eläminen viikkojen ja kuukausien ajan on tottakai ikävää. Olin kuitenkin valmis ottamaan kyseisen riskin, sillä palkinto on totisesti sen arvoinen! Elämänkumppanin löytäminen oli minulle tärkeimpiä asioita elämässä, eikä pieni kiusallisuus tuntunut siihen verrattuna lainkaan vakavalta riskiltä.

2. Aikuiset ihmiset osaavat hoitaa suhdesotkunsa pääasiassa asiallisesti

Riski siihen, että suhde menee pieleen, on tietenkin aina olemassa. Kaikenlaista sotkua ja draamaa saattaa syntyä. Samalla on muistettava, että useimmat aikuiset ihmiset osaavat hoitaa suhdesotkunsa asiallisesti ja hillitysti. Luotin siihen, että itse ainakin osaan. Ja eiköhän toinenkin osapuoli osaa. Jos sotkua syntyy, niin sitten hoidamme sen.

Tässä minua auttoi luottavainen ihmiskuvani. Olen aina pitänyt ihmisiä pääasiassa kypsinä, skarppeina, hyväntahtoisina ja asiallisina tyyppeinä. Muunkinlaisia ihmisiä toki mahtuu joukkoon, mutta heidän määränsä on suhteellisen vähäinen.

3. Koulut ja työpaikat ovat usein lyhytaikaisia ympäristöjä

Useimmat nuoruuteni koulu- ja työympäristöt olivat melko lyhytaikaisia. Monen työpaikan kohdalla oli tiedossa, että kyseinen työsuhde kestää vain muutaman kuukauden tai enintään vuoden. Sama päti kouluihin. Esimerkiksi ammattikorkeakoulussa tiesin, että aloitusryhmän kanssa opiskelemme ensin yhdessä kaksi vuotta, minkä jälkeen siirrymme uusiin ryhmiin. Myös esimerkiksi vaihto-opiskelu kesti vain puolen vuoden ajan.

Tiesin siis, että yhteinen ympäistö kestää vain lyhyen aikaa. Siksi kiusallista oloa ei tarvitsisi kestää kuin muutamia kuukausia. Kyllähän sellaisen nyt kestää, ajattelin aina. Ja niin se yleensä menikin.

Näetkö riskin mahdollisen palkinnon arvoisena?

Pariutumisessa on aina riskinsä. Etukäteen ei voi olla satavarma siitä, että uusi suhde tulee sujumaan hyvin. Siksi keskeinen kysymys on mielestäni tämä:

Ovatko riskit mahdollisen palkinnon arvoisia?

Minulle ne olivat. Parhaimmillaan elämänmittaisen rakkauden ja kumppanuuden vuoksi olin hyvin valmis ottamaan mitä tahansa riskejä, jotka pariutumiseen liittyivät. Siksi aktiivinen toiminta ja kollegoiden lämmittely tuntui aina järkevältä.

Tulosta tosin syntyi aika harvoin. Olin noina vuosina vielä varsin ujo, epävarma ja muutenkin sosiaalisesti kömpelöhkö tyyppi. Siksi aktiivisesta yrittämisestä huolimatta tulokset jäivät varsin laihoiksi. Muutamia lyhyitä romansseja sekä yksi noin vuoden mittainen suhde sentään mahtui joukkoon. Nykyisen vaimoni taas tapasin jo ihan muissa kuin koulu- tai työkuvioissa.

Millaista toimintaa välttelin?

Muutamien asioiden kanssa olin varsin tarkka. En esimerkiksi tehnyt minkäänlaisia “peliliikkeitä” koskaan työpaikkojen juhlapäivinä. Esimerkiksi sikailu-pikkujoulut ovat mielestäni turhan riskialtis paikka suhteiden aloittamiseen, sillä känniset ihmiset eivät tee niitä kaikkein järkevimpiä ratkaisuja. Morkkiksen hankkiminen ei tuntunut houkuttelevalta.

Välttelin parhaani mukaan myös sekaantumista jo olemassaoleviin suhdekuvioihin. Jos tiesin, että joku sinänsä kiinnostavan oloinen työkaveri oli jo aiemmin ollut yhdessä jonkun toisen työkaverin kanssa, jätin pyytämättä häntä treffeille. Järkeilin, ettei kannata ottaa riskiä siitä, että tämä kolmas osapuoli rupeaa aiheuttamaan jonkinlaista draamaa. Mustasukkaisuuden tai jonkin sellaisen vuoksi.

Ei kannata olla limainen ja ahdistava

Vaikka kannatankin aktiivisuutta tutustumisessa, pelisilmän käyttö on suotavaa. Olen lyhyen elämäni aikana todistanut itsekin sen verran ällöjä ja limaisia lähestymisiä, että uskallan todeta pelisilmän puuttuvan varsin monilta. Jos työ- tai koulukavereitaan mielii pyytää treffeille, kannattaa se tehdä asiallisesti. On harmillista, että tästä joutuu edelleen erikseen mainitsemaan, mutta sen perusteella mitä olen nähnyt ja kuullut, asia ei ole toistaiseksi lainkaan selvä.

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

viehtymys

Deittailun haasteet: Viehtymys ei synny hetkessä

Yksi aikuisten deittailun suurimmista haasteista on deittailijoiden kiireisyys. Ihmisten tapaamiselle ei tahdo riittää oikein aikaa ja siksi uusia ihmisiä tavataankin varsin harvoin ja lyhyesti. Tämä on ongelma, sillä viehtymys toiseen ihmiseen ei yleensä ole hetkessä syntyvä tunne.

Lue lisää »